lauantai 10. heinäkuuta 2010

Elämän tarkoitus

Kaksi vaihtoehtoa on ihmisellä: 1. Maailman parantaminen ja jos se ei ole mahdollista 2. Luovuttaminen.
Inuitit, intiaanit ym tultuaan tarpeettomiksi eli kun eivät ensimmäistä kyenneet toteuttamaan siirtyivät 2-vaiheesee aktiivisesti.
Mitä vaihtoehtoja on meidän kulttuurissamme tarpeellisuuden loputtua?
Aikaisemmin oli vanhusten osuutena hiljaisen tiedon siirtäminen 2-3 sukupolvea eteenpäin ja siitä tarpeellisuus.

Tätä tekstiä en saanut siirrettyä Kommunikatuion blogiin kommentiksi. Siksi tässä.

1 kommentti:

  1. Ajattelen, että tarpeellisuuteen ripustautuminen saattaa olla Deepak Copran kuvaaman ehdollistuneisuutemme työläin pulma. Päästä irti tarpeellisena olemisesta saattaa merkitä yhteyden löytymistä Toiseen Emanuel Levinasin esittämässä huolen kantamisen merkityksessä. Siis niin, että Toinen voi olla ilman niitä ominaisuuksia, joita oma tarvitsevuutemme häneen liittää. Sanoin mutkikkaasti ajatuksen, jonka pikemminkin tunnen kuin osaan sanoiksi tihentää.

    VastaaPoista