sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

kielteiset facebookin fraasit

Itsemurhat ovat näiden sosiaalisten medioiden ansiosta vähentyneet Suomessa. Tällaiset fraasit ovat syvältä. Ne tulis ehdottomasti kieltää.
Boikotoikaa, älkää käyttäkö
itse olen 50 vuotta tehnyt päivastaista työtä.
mihin tästä voi valittaa.
negatiivisuudet ovat syvältä
Suututtaa

8 kommenttia:

  1. Sosiaalinen media on koppi, jonka seinässä on reikä ja tästä rei'ästä työnnät paperilapun toiseen koppiin. Sieltä voi tulla vastauslappu tai ei. Sosiaalinen media vertautuu peräkammarin poikaan, joka lehteilee pornolehteä ja kuivaa haaransa lakanan reunaan. Pois ihmisten viestinnästä äänensävyt ja kehon kieli, poistat sosiaalisen kommunikaation. Joten minun on vaikea uskoa, että niin sanottu sosiaalinen media itsemurhien määrään vaikuttaisi. Yksinäisyyden syvyys ja yhteydettömyyden loputtomuus voivat jopa korostua. Kannattaisiko loppujen lopuksi puhua Epäsosiaalisista yhteyksistä? Ei, koska epäsosiaalisen käsite on varattu muuhun tarkoitukseen. Antisosiaalinen media. Siinä se.

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti, ja totta.
    Esim. facebookissa on mahdoton olla kiinnittämättä huomiota joidenkin kaverimääriin, 1-1000 kaveria, aikamoista antisosialismia:) Voi olla, että yksinäisyyden määrä on juuri verrannollinen tuohon kaverimäärää osoittavaan lukuun.

    VastaaPoista
  3. Itsemurhien vähentämiseen otti kantaa psykososiaalisen työn ammattilainen. Hän tiivisti: "Kaikki, mikä vähentää mielen sairauksiin liittyvää häpeää ja stigmaa vähentää heikoilla olevan ihmisen halua päättää päivänsä. Niin yksinkertaista se on minun mielestäni."
    Kun pohdin sosiaalisen median nimellä toimivia areenoita, alan ihmetellä, kuinka paljon ne ruokkivat omanarvontuntoa ja onnea olla samalla erilainen ja yhteydessä toisiin. Eikö netistä löydy hurjan paljon keskusteluja, joissa kirjoittaja häpäisee toisia (esim. maahanmuuttajia, poliitikkoja jne). Omanarvontunnon kohotustalkoitako nämä vai mitä?

    VastaaPoista
  4. Kovin vähän omanarvontuntoa ruokkivat.
    Näkyy olevan aggressiivisia pelejä, juttuja, mollausta ja toisaalta pehmeitä pelejä, joiden suosio on kasvanut ja ihmiset pelaavat aikansa kuluksi kuin pasianssia. Ehkä ne jollakin tasolla myös muuttavat ajatusraknnelmia.
    Onko niin, että yksinäisyyden tunne ja olo helpottuu kun saa purkaa vaikka pakkasta, lumitöitä ja vesivahinkoja, jotka kovasti ottavat päähän.
    Evertson

    VastaaPoista
  5. Kari Enqvistin (Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat)olemme elämään heitettyjä nanokonserneja, jotka ovat erityisen häiriöalttiita. Kestoloukkaantumiset onnistuvat, väärinymmärrettyjä neroja huojuu baanalla. Tasapainotilat - nuo tyyneyden ja rauhan suvannot kestävät vain hetken. Muuna aikana puretaan milloin mitäkin painetta milloin minnekin. Jos joku on tällaisen nanokonsernin oikein työkseen suunnitellut, ei käden jälki houkuta valitsemaan suunnittelijaa uusiin projekteihin.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintosta keskustelua. Somessa ryhmiä syntyy vauhdilla mutta ryhmäkoheesion voima lienee arveluttava kun niissä käydään vaan kerran julistamassa että voisin sanoa näinkin. Asioihin on helpompi ja kevyempi ottaa kantaa, mutta toisaalta oma vastuunkanto ja seisominen asiansa takana voi olla heiveröisempää.

    mahtavia sanavalintoja Kari Pääskynen :)

    VastaaPoista
  7. Tämäpä tuntuu poikivan kommentteja, hienoa Evertson, Kari ja Anne.

    Netti on parhaimmillaan työkalu, niinkuin mielikin. Samoja egoistisia rakenteita on luonnollisesti kummassakin. Mielenkiintoista havainnoida, tarkkailijana erilaisia ajatuksia ilman sen kummempaa arvostelua. Sillä jos arvottaa mitä kaikkea täältä löytyy, niin vaakakuppi on tasapainossa. Todeta voi ilman arvosteluakin, tuomitseminen on sitten eri juttu - kummastakin tulee vain pahaa oloa itselle. Summa summarum: Kolikolla on kaksi puolta, täälläkin. Reunapinnoista Kari voi jatkaa;)

    VastaaPoista
  8. Ihmismielen egoistisista rakenteista tulee ensimmäisenä mieleen suu, johon nyrkillä tapettavat ipanat työntävät kaiken minkä kiinni saavat. Kehitys vie alaspäin. Seuraavaksi kaiken keskiöön asettuu napa, jonka ympärillä luultu maailma alkaa kummasti pyöriä. Kun tällä egoistisella rakenteella sattuu eksymään sosiaaliseen mediaan, kompassinuoli sojottaa sinne missä samoin ajattelevat ovat. Nytpä voi kysyä, mitä selviytymiskeinoa käytän, kun en omaa napanöyhtääni huomaa mutta toisissa arvosteltavaa? Lyotardin mainio erottelu tarjoutuu avuksi. Puuduttavat monologit kirpoavat kolmesta erilaisesta viestistä: tuomitsemisesta, normittamisesta ja asioiden määrittelemisestä. Tuomitse, normita, määrittele, saat taatusti veret seisauttavatkin keskustelut muuttumaan monologeiksi. Niilläkin on puolensa. Uskonsa vahvistamista tarvitsevat, me joiden identiteettivaje on kaikkien näkyvillä, saavat rohtonsa. Jäljelle jäisi kaksi Lyotardin mainitsemaa kainoa. Dialogeissa ihmetellään. Ja niihin liittyy tarinoita. Ihmettelyn taito merkitsee varautumista yllätyksiin myönteisesti, siilipuolustustaan liennyttämällä. Sosiaalisen median tarkkailija, tuo Carus Lucretiuksen epikurolainen hengenheimolainen nauttii puun varjossa: "ihaninta se on kun merellä miehet myrskyä vastaan käyvät, itse rannalla istua saa..."
    Luulen, että tarkkailijallakin on hetki, jolloin hän päättää valita aktiivisen vaikuttajan osan. Entä toisinpäin? Milloin kaikkea lahtaavasta tuomitsijasta tai toisia normittavasta kaikentietäjästä löytyy kypsä tarkkailija. Ihminen, joka kuuntelee ja kaveri, joka alkaa nautiskella täysin erilaisista ajatuksista. Voiko nettikeskustelu tempaista mukaan ihmettelemään ja yhdistämään omia tarinoitaan toisten juttuihin?

    VastaaPoista