lauantai 27. maaliskuuta 2010

Silpominen

Tämän tarjosin nimimerkillä HS:lle 2.9.2006
Eivät julkaisseet
Lasten silpominen on aina väkivaltaa
Kummallista, että ei Jahve eikä Allah kyenneet tekemään niin täydellistä ihmistä, ettei tarvitsisi silpomalla korjata.
Samuli Ruohola sanoi 13.8.06 kirjoituksessaan, ettei ympärileikkauksella ole vaikutusta poikien loppuelämään.
Valitettavasti asia on juuri päinvastoin.
Tottakai psyykkinen trauma ja peniksen tuntoaistin aleneminen vaikuttaa koko elämään. Sellaista sanotaan vammaisuudeksi. Asianomainen ei välttämättä muista tapahtumasta mitään. Hän ei ymmärrä olevansa erilainen, empatiakyvytön aggressiivinen tunnevammainen, jollaisia täytyy mm itsemurhaterroristien olla. Herra A. Hitlerkin oli leikattu. Sokea ei tiedä millaista on näkevän elämä. Osa muistaa, tunnistaa ja työstää traumansa ja terapialla tai muutoin vapautuu siitä. Kuten Shahin (AL.17.8.06)
Googlaamalla Cicumcisio+violence selviää väkivaltaisuus. Circumcisio+psychic disorder tai trauma selviää sen aiheuttamat psyykkiset häiriöt mm dissosiatiivinen häiriö (sivupersoonahäiriö), joka selittää tunneköyhyyden ja väkivaltaisuuden.
Circumcisio+statistics selviää että n. 55-65 % USA:laisista miehistä on ympärileikattuja ja myös missä maissa on eniten ja vähiten ympärileikattuja (Kanadassa 10 %).
Wikipediasta löytyy tavattomasti tietoa tästäkin.
Missä ovatkaan maapallon sotaisimmat ja väkivaltaisimmat kulttuurit? Missä on eniten vankeja, kuolemantuomioita ja kansanmurhia? Missä on vähiten empatiaa? Onko muita selittäviä tekijöitä?
Naapurissa maahanmuuttaja mies pahoinpitelee perhettään aina aamukuudelta. Lapset ovat aivan villejä.
Suomeenkin puuhataan silpomisen sallivaa lakia Ruotsin malliin. Se on ehdottomasti valtion hyväksymää YK:n ihmisoikeusjulistusta ja Suomen perustuslain koskemattomuusoikeutta vastaan.
Pieniä lapsia ei vastoin heidän tahtoaan lain mukaan saa silpoa. Sallittakoon se 18 v täyttäneelle oman valintansa mukaisesti.
Ruotsissa on suostuttu paapomaan maahanmuuttajien kulttuurin säilyttämisvaatimuksia ja sallittu circumcisio uskonnollisista syistä.
Asia on juuri päinvastoin: Suomen on oikeus säilyttää suomalaiset arvot, kulttuuri sekä lääketieteellinen että oikeustieteellinen kulttuurinsa ja rangaista kaikenlainen ei-lääketieteellinen silpominen pahoinpitelynä ja puoskarointina.
Väkivalta on aina väkivaltaa ja pahoinpitely on aina pahoinpitelyä. Meillä on lainsäädäntö olemassa. Uskomatonta, että tästä ylipäänsä tarvitsee keskustella eduskunnassa ja Stakesissa.
Herätys - on vuosi 2006!

Yleiseti ei ole tiedossa, että keskiajalla Euroopassa kaikki miehet olivat leikattuja ja kyllä tapeltiin.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Vai ei HS julkaissut, Suomessa on sananvapaus. Sitä kuitenkin media rajoittaa. Nyt on vuosi 2010 ja homma jatkuu samaa rataa, vai jatkuuko? En ole tuota silpomiskeskustelua kovin tarkkaan seurannut, mutta erittäin mielenkiintoisia pointteja olet tuohon juttuun kirjoittanut. No, muutoksen blogi ei rajoita sananvapauttasi - onneksi!

    VastaaPoista