Sodan jälkeen oli runsaasti invalideja, jotka olivat menettäneet raajansa. Menetetyn raajan jäljelle jäänyt hermosto antaa tietoa, että raaja olisi vielä olemassa ja tuota haamuraajaa saattaa tavattomasti pahasti särkeä. Ihmisen mieli pitää yllä vanhaa bodyimagea eika hyväksy uutta. Sodan jälkeen näitä hoidettiin menestyksellisesti hypnoosilla. Menetetty raaja, siis haamuraaja voidaan hypnoosilla kutistaa oikeaan mittaansa eli syntyy uusi bodyimage ja samalla poistaa/lievittää haamuraajan kipu.
Tämä tukihoitoäänite on tehty tähän tarkoitukseen poistamaan särkyä.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
SYÖPÄ_ÄÄNITTEIDEN ESIPUHE www.aanitteitaelamaan.fi
Syövät ovat pelottavia ja uhkaavat aina henkeä.
Siksi kannattaa varautua etukäteen. Kannattaa lopettaa tupakointi ja nuuska. Kannattaa käydä säännöllisesti mammografiassa ja näyttämässä lääkärille eturauhasta.
Jos ihminen sairastuu syöpään liittyy siihen aina kuoleman pelko, jota käsitellään toisaalla näillä sivuilla (linkki??)
Syöpä on tuntematon, henkeä uhkaava, inhottava, vieras elimistössä oleva ikäänkuin loinen. Meillä ei ole siihen samanlaista kontaktia ja tunnesidettä kuin kehomme muihin osiin.
Näiden äänitteiden tarkoituksena on työstää tuohon vieraaseen "olioon" liittyvää tunnesidettä. Poistaa siihen liittyvät tunteet ja pelot. Tällöin jää voimia ja energiaa muihin asioihin ja elimistön parantaviin prosesseihin.
Noudata tarkkaan syöpälääkärisi antamia ohjeita, ne ovat etusijalla ja äänitteet ovat niitä tukevia.
ELIMISTÖN TARKISTUKSESSA symbolisesti kohtaat ja tutkit kehosi. Yksilöstä riippuen kokemus voi olla hyvin erilainen.
SYÖPIEN KOHTAAMINEN hälventää pelkoja ja syövän mystisyyttä, jolloin se muuttuu tavallisemmaksi asiaksi, jota voidaan hoitaa.

GOLF- ja ALPPIHIIHTO -Äänitteiden esitelyinfoa
GOLF-PSYYKKAUS.
Ihmisen aivot on sillä tavalla rakennettu, että tarvitaam 90 päivän toistuva harjoitus, että aivot oppivat uuden tavan toimia. Siksi kannattaa kuunnella äänitteitä 2-3 kertaa päivässä 3 kk:n ajan. Silloin elimistön taistelupakoreaksio rauhoittuu ja vallalle pääsee ns. parasympatikotonus eli rentoutusrefleksi. Rentona pelin virhesuoritukset minimoituvat. Tässä nykyajan kiireessä on vallalla ylenmääräinen sympatikotonus eli taistelupakorefleksi, joka häiritsee kaikkea elämää.
Laittomasti kopioituna äänitteet eivät toimi ja vaikuta, koska alitajunta ja n.s. yliminä (=omatunto) estävät sen; vaikutus saattaa olla jopa päivastainen.
TEKNIIKKA
Kun ihminen tekee mielikuvaharjoitusta fyysisestä suorituksesta käynnistyy hänen aivojensa motooriset radat samalla tavalla kuin jos hän tekisi oikean fyysisen suorituksen. Erona on se, että mielikuvaharjoituksessa ei ihminen tee virheitä kuten oikeassa suorituksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että motoriset radat aktivoituvat, vaikka lihastoimintaa ja varsinaista suoritusta ei ole.
Jonkin motorisen suorituksen oppimiseen tarvitaan 100 oikeata toistoa, mutta sen muuttuminen automaattiseksi vaatii 10000 toistoa. Äänitteen kuuntelu ei vaadi radalla oloa ja siksi se on tärkeä tässä prosessissa.
MAASTON HAHMOTUS
Pelimaaston hahmottaminen on välttämätöntä onnistuneen pelisuunnitelman tekemiseksi. Niinkuin muissakin asioissa on tässäkin nelivaiheinen Luova Prosessi käytössä:
1. Hahmotus eli sen selvittäminen mistä kussakin tilanteessa on kyse?
2. Ideointi, jossa keksitään vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tilanteen tai pulman ratkaisemiseksi.
3. Päätös ratkaisuvaihtoehdosta, jossa punnitaan eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia.
4. Varsinainen toimenpide eli lyönti.
Tällä äänitteellä siis tutkitaan pelin hahmotusta, joka ohjaa seuraavia vaiheita.
PELI
Tällä äänitteellä pelaaja opettelee intensiiviseen keskittymiseen pelissä, jotta hän todellisuudessa käy lävitse Luovan Prosessin vaiheet minkään häiritsemättä.
TULEVAISUUS
Tämän äänitteen tavoitteena on tehdä tulevaisuuden visio omasta kehityksestä ja motivoida itsensä sen saavuttamiseksi.
******************************
ALPPIHIIHTOÄÄNITE
Alppihiihdon harrastajan kannattaa kuunnella näitä äänitteitä nimenomaan kesäaikana kun ei ole mitään mahdollisuuksia päästä mäkeen.
Ihmisen aivot on sillä tavalla rakennettu, että tarvitaa 90 päivän toistuva harjoitus, että aivot oppivat uuden tavan toimia. Siksi kannattaa kuunnella äänitteitä 2-3 kertaa päivässä 3 kk:n ajan. Silloin elimistön taistelupakoreaksio rauhoittuu ja vallalle pääsee n.s. parasympatikotonus eli rentoutusrefleksi. Rentona laskun virhesuoritukset minimoituvat. Tässä nykyajan kiireessä on vallalla ylenmääräinen sympatikotonus eli taistelupakorefleksi, joka häiritsee kaikkea elämää.
Laittomasti kopioituna äänitteet eivät toimi ja vaikuta, koska alitajunta ja n.s. yliminä (=omatunto) estävät sen; vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen.
ALPPIHIIHDON TEKNIIKAN HARJOITUS

ALPPIHIIHTORADAN HAHMOTUS
Maaston hahmottaminen on välttämätöntä onnistuneen laskusuunnitelman tekemiseksi. Niinkuin muissakin asioissa on tässäkin nelivaiheinen Luova Prosessi käytössä:
1. Hahmotus eli sen selvittäminen mistä kussakin tilanteessa on kyse? Millainen rata todella on?
2. Ideointi, jossa keksitään vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tilanteen tai pulman ratkaisemiseksi. Eli vaihtoehtoisia tapoja laskea rata
3. Päätös ratkaisuvaihtoehdosta, jossa punnitaan eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia ja valitaan niistä yksi.
4. Varsinainen toimenpide eli lasku suunnitelman mukaisesti.
Tällä äänitteellä siis tutkitaan radan hahmotusta, joka ohjaa koko suoritusta.
KILPAILUPSYYKKAUS
Tällä äänitteellä urheilija opettelee intensiivisen keskittymisen suoritukseen, jotta hän todellisuudessa käy lävitse Luovan Prosessin viimeisen vaiheen minkään häiritsemättä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)