ITSEKEHU - LASTENKEHU - PARINKEHU
Muistakaa kaikki kehua itseänne ja ennenkaikkea lapsiamnne 3 kk kerran tunnissa lyhyesti: olen/olet hyvä, ihana, osasin, osaan, tein, olen vahva, kaunis, rohkea, vaikuttaja, maailmanparantaja, energinen, terve, luova, nerokas, hývä ihminen, uskomaton, empatiakýkyinen, rakastava, ainutlaatuinen, ammattitaitoinen, musikaalinen, laulaja, soittaja, kirjallinen, jne. Keksi lisää tikusta asiaa,esimerkiksi jos teet hyvää ruokaa niin kehase mielessäsi, että olinpa taitava. Mùutut sellaiseksi kuin haluat vaikka héti et olisikaan, suggestiot toimivat varmasti.
Voit myös toistaa kehumisesi 20 kertaa ilta- ja aamutokkurassa unen rajamailla.
Lapsiasi kehut tietoisesti samalla tavalla joka välissä.
Muutos vaatii 90 vrk aikaa. Yhtään kieltosanaa ei saa käyttää.
Kehu myös pariasi niin suhteenne pysyy kunnnossa.
Tuntemattomien kehuminen tuottaa kaikille hyvän mielen.
Positiivisen asenteen leviäminen tuottaa kasvua tässä lamassa.
Jaa tämä kahdellekymmenelle tutullesi, kuudella jakokerralla 8 miljoonaa on saanu tämän.
lauantai 24. lokakuuta 2015
perjantai 16. lokakuuta 2015
TYÖHYVINVOINTIKOULUTUS
Ilkka Härkönen Oy
06-122155-6
Anian rantatie 279, 33980 Pirkkala
harkoilk@saunalahti.fi
0407482397
YRITYS Oy
Tarjoamme teille Työhyvinvointikoutusta hintaan XXXXX Euroa tai oheisen toisen ohjelman mukaan. Koulutus on joko henkilökohtaisesti tai netistä imuroitavissa tai USB-tikulla välitettäviä.
Kummatkin koulutukset sisältävät runsaasti rentoutusharjoituksia, jotka on yhdistetty muuhun työskentelyyn. Niitä kuunnellaan myös vapaa-aikana.
ELÄMÄN HALLINTA - suunnittelu -luovuus- jaksaminen
Työkirja
- tiukka ohjeistus - hetitehtävät - laajempi linkitys
2h ARVOT
- arvojen haku yksilölle ja yhteisölle
- Masslow - Ahlman
- Arvoevoluutio
- Arvoyhteenveto
- Arvot ja toiminta
1h MIELEN RAKENNE
1h MIELEN TOIMINTA - traumat - minuus
3h NYKYHETKESTÄ TULEVAISUUTEEN
-- LUOVA PROSESSI - Hahmotus -Ideointi - Päätös - Projektiaikataulu - SWOT - Teot jäävät toiseen kertaan.
1h OHJEET
-Taistelupako
RENTOUTUKSET yht 4h
10" - Rentoutus
20 - Itsearvostus - itsekehut
20 - Suggestiot
20 - Alitajunnan ohjelmointi
20" - Nuorennus
20" - Intuition kehitys
3 x 20 min elämän suunnitelman laatiminen
15" - Hahmotus
15" - Ideointi
15" - Päätös
15" - Swot
30" - Projektiohjelma elämästä
-Teot

TYÖNTEKIJÄN - TYÖNANTAJAN ARVOJEN RISTIRIITA
TYÖNHAKU - TYÖN ARVOT - TYÖNHAKIJAN ARVOT
Arvoristiriidat.
Joskus työntekijän arvomaailma on ristiriidassa työnantajan arvomaailman kanssa ja työntekijän on pakko irtisanoutua.
Johtoryhmä on Luostolla päättänyt, että yrityksen arvot ovat tuottavuus ja yhteistyö.
Yrityksen piiloarvot ovat kuìtenkin ahneus vallanhimo ja ķateus eli 'Vesilintuarvot', mikä näkyy jo virallisistakin arvoista, jotka ovat piiloarvojen palveluksessa.
Työntekijän arvot ovat esim onnellisuus, yhteisö, terveys.
Saattaa olla niin paha arvoristiriita, että työntekijä eroaa työstään tai tulee kiusatuksi ja eroaa. Joutuu karenssiin.
Seuraavaa paikkaa hakiessaan hänen pitää selvittää tulevan työpaikan arvot ja verrata niitä omiinsa. Arvoksi nousee aina tuottavuus. Pitää selvittää mihin tuottavuutta käytetään, mitä sillä edistetään.
Meneekö tuotto ulkomaille, jossa käytetään teloitusta.
Hän voi kysellä mitkä asiat ovat firmaĺle tärkeitä ja miksi. Itse voi kertoa omista tärkeistä arvoistaan.
Mahdollisesti näin löydetään yhteinen sävel.
Kummankin kannattaa olla tietoisia Gravesin arvokehityksestä.

KOLMENLAISIA RUOKA-AINEITA
KOLMENLAISIA RUOKA-AINEITA
1. Hra Evoluution testaamat ja hyväksi havaitsemat kuten mustikka, useat marjat, vihannekset, vuohenputki, kaali, kala, riista jne. Ne kaikki on tuhansia vuosi käytetty.
2. Hra Evoluution hylkäämät kuten sudenmarja, jättikarhunputki ja muut myrkyt.
3. Hra Evoluution keskeneräiset tutkimukset kuten kasvinsuojeluaineet, neonikotinoidit, glyfosaatti jne.
Ensimmäistä ja toista ryhmää on tutkittu miljoonia ja tuhansia vuosia. Se on totuudeksi havaittu.
Kolmannesta ryhmästä on tietoa noin 50 vuoden ajalta. Tieto on siis hývin heiveröistä noihin edellisiin veŕattaessa.

KEHU ITSEÄSI JA PERHETTÄSI
ITSEKEHU - LASTENKEHU - PARINKEHU
Muistakaa kaikki kehua itseänne ja ennenkaikkea lapsiamnne 3 kk kerran tunnissa lyhyesti: olen/olet hyvä, ihana, osasin, osaan, tein, olen vahva, kaunis, rohkea, vaikuttaja, maailmanparantaja, energinen, terve, luova, nerokas, hývä ihminen, uskomaton, empatiakýkyinen, rakastava, ainutlaatuinen, ammattitaitoinen, musikaalinen, laulaja, soittaja, kirjallinen, jne. Keksi lisää tikusta asiaa,esimerkiksi jos teet hyvää ruokaa niin kehase mielessäsi, että olinpa taitava. Mùutut sellaiseksi kuin haluat vaikka héti et olisikaan, suggestiot toimivat varmasti.
Voit myös toistaa kehumisesi 20 kertaa ilta- ja aamutokkurassa unen rajamailla.
Lapsiasi kehut tietoisesti samalla tavalla joka välissä.
Muutos vaatii 90 vrk aikaa. Yhtään kieltosanaa ei saa käyttää.
Muistakaa kaikki kehua itseänne ja ennenkaikkea lapsiamnne 3 kk kerran tunnissa lyhyesti: olen/olet hyvä, ihana, osasin, osaan, tein, olen vahva, kaunis, rohkea, vaikuttaja, maailmanparantaja, energinen, terve, luova, nerokas, hývä ihminen, uskomaton, empatiakýkyinen, rakastava, ainutlaatuinen, ammattitaitoinen, musikaalinen, laulaja, soittaja, kirjallinen, jne. Keksi lisää tikusta asiaa,esimerkiksi jos teet hyvää ruokaa niin kehase mielessäsi, että olinpa taitava. Mùutut sellaiseksi kuin haluat vaikka héti et olisikaan, suggestiot toimivat varmasti.
Voit myös toistaa kehumisesi 20 kertaa ilta- ja aamutokkurassa unen rajamailla.
Lapsiasi kehut tietoisesti samalla tavalla joka välissä.
Muutos vaatii 90 vrk aikaa. Yhtään kieltosanaa ei saa käyttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)