torstai 23. joulukuuta 2010

RUISLEIPÄ

HAPAN RUISLEIPÄ 36 kpl + juuripallot
Käsin koskematta.
8 l kattila
Juuribakteeri (piimä/hapankaali/taikinajuuri/apteekista maitohappobakteerisekoitus/suolakurkku/hapanleipä), lumipallon kokoinen.
3 litraa karkeita luomuruisjauhoja
2 litraa aika lämmintä vettä
Sekoitetaan huolella
Ei suolaa, ei hiivaa
Seisotetaan puuroa vuorokausi.
Nostetaan isoilla lusikoilla puurokökköjä 12 kpl pellille. Muotoilaan lusikalla pyöreäksi ja sileäksi. Ripotellaan ruisjauhoja päälle. Painellaan litteäksi. Koko pelti on täynnä, lähes toisissaan kiinni. Pistellään haarukalla
Paistetaan 225C 25-35 min tai sopivasti.
Leikataan pienellä veitsellä reunat auki.
Pakastetaan tai jääkaapin vihanneslokeroon.
Avataan kokonaan.
Paistetaan leiväpaahtimessa tarvittaessa.
Kuivunut elvytetään veteen kastamalla ja leivänpaahtimessa kuumentamalla.

lauantai 4. joulukuuta 2010

PERHEKRIISIT

PERHE-ELÄMÄN ja LAPSEN HOITO
Tiedostus:
Kun perheeseen syntyy lapsi, niin kaikki muuttuu tuon elämänkakun myötä.
Aikataulut muuttuvat, perisuhde muuttuu, kommunikOINti muuttuu.
Lapsi on pieni ja kasvaa yllättävän nopeasti. Niin nopeasti, etteivät vanhemmat pysy mukana.
Vanhemmat eivät osaa samaistua kasvavan lapsensa tarpeisiin.
Vanhemmilla on alitajuinen muistikuva siitä, miten heitä kohdeltiin kussakin iässä.
Hän alkaa myös käyttäytyä tuon ikäryhmän mukaisesti, vaikka ei sitä tiedosta tai tunnista. Hän taantuu ajoittain ja käyttäytyy epäadekvaatisti.
Toisaalta lapsen ikä provosoi vanhemman alitajunnasta juuri sitä käyttäytymistä, jota joutuivat kokemaan vastaavassa iässä.
Jos lapsuuden kokemukset ovat olleet traumaattisia seuraa vanhempi isänsä tai äitinsä käyttäytymistä.
Näin tuo viaton lapsi joutuu vanhempiensa meemien eli memorygeenien uhriksi "aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka". Meemit ovat sosiaalisen käyttäytymisen malleja, jotka jatkavat elämäänsä samalla tavalla kuin geenit, kunnes syntyy sukupolvi joka tiedostaa ja sen kautta muuttaa suvun käyttäytymistä.
Vanhempien käyttäytyminen saattaa olla lapselle täysin ristiriitaista. Toinen on lempeä ja toinen aggressiivinen, vaativa. Tai molemmat ovat lempeitä tai aggressiivisia, moittivia jne.
Nämä ristiriidat saattavat tiedostuksen puutteen vuoksi kärjistyä johtaen eroon. Tässä vaiheessa lapsi/tai lapset joutuvat uuden trauman kohteeksi. Toisen vanhemmat muuttaessa on se aina lapselle hylkäämisen kokemus, joka myöhemmin johtaa voi pelkoihin hylätyksi tulemisesta. Näitä on nähty.
Vanhempien ristiriidat aiheuttavat lapselle aina syyllisyyden. Hän kokee olevansa syypää kaikkeen mitä perheessä tapahtuu. Myöhemmin syyllisyys jatkuu elämässä ja kohdistuu jopa olemassaolon oikeutukseen. Erittäin usein lapsi alkaa hoitaa perhettään vähentääkseen syyllisyyttään ja se ei ole lainkaan pienen lapsen tai isommankaan tehtävä.
HOITO:
PARISUHTEEN ITSEHOITO julkaistiin huhtikuussa 2010
Kokeile keskustella puolisosi kanssa silloin kun hän on rauhallinen. Kerro, että olet huolissasi ja tiedät, ettei hänestäkään tunnu hyvältä. Vasta sen jälkeen on mahdollista keskustella.
Seuraavassa ohjeet, joita kannattaa ainakin yrittää:
1. Menette rauhalliseen paikkaan, jossa saatte tutkia tilannettanne rauhassa.
2. Varaatte kolme tuolia, joista 2 kovaa laitatte vastakkain ja kolmannen nojatuolin/lepotuolin vähän kauemmaksi. Jos olette epävarmoja prosessin onnistumisesta, pyydätte mukaan kolmannen henkilön, joka istuu vähän kauempana neljännellä tuolilla ja seuraa tilannettanne. Teidän molempien tulee luottaa tuohon kolmanteen.
3. Sovitte kumpi aloittaa tämän prosessoinnin ja hän istuu vastapäätä tyhjää tuolia. Toinen menee rentoutumaan lepotuoliin ja seuraamaan sivusta. Hän vain seuraa, eikä puhu mitään. Jos hän alkaa puhua kolmannen henkilön tehtävä on pysäyttää hänet.
4. Prosessoija istuu kovalle tuolille, sulkee silmänsä, hengittää monta kertaa syvään rentoutuakseen ja silmät suljettuna kuvittelee parinsa vastapäiselle tyhjälle tuolille.
5. Hän puhuu tuolle kuvitellulle parillensa kaiken haluamansa, asiansa, tunteensa kaiken.
6. Hän vaihtaa paikkaa, sulkee silmänsä, hengittää syvään ja kuvittelee olevansa tuo puolisonsa. Hän siis vaihtaa roolia ja esittää puolisoansa.
7. Tässä toisessa roolissa hän vastaa ensimmäisen puolison puheisiin, syytöksiin, tunteisiin juuri niin kuin kuvittelee tämän vastaavan.
8. Hän vaihtaa roolia omaksi itsekseen ja vastaa toiselle.
9. Näin hän käy jonkin aikaa keskustelua kummastakian roolista käsin ja puoliso seuraa tapahtumaa ulkopuolisena mitenkään osallistumatta tai kommentoimatta. Hän saa käsityksen siitä, millaisena puoliso näkee hänet.
10. Toinen puoliso vuorostaan aloittaa kohdasta 4 ja äskeinen "keskustelija" vuorostaan lepää tuolissa asiaa seuraten.
11. Kun molemmat ovat käyneet keskustelunsa toisen seuratessa, asettuvat he oikeasti vastakkain ja keskustelevat muistaen, että jos kaksi ihmistä on samaa mieltä niin toinen on tarpeeton. Ei siis kannata riidellä
Prosessin jälkeen kannattaa aina halata kunnolla.
12. Jos lepotuolissa istuja malttaa olla hiljaa tai ulkopuolinen molempien ystävä pitää hänet kurissa on prosessilla voimakas vaikutus parisuhteeseen.
13. Prosessi kannattaa toistaa 1-2 kertaa viikossa 3 kk ajan. Kolmessa kuukaudessa ihminen oppii suhtautumaan uudella tavalla asioihin.
14. Kannattaa tutustua myös www.aanitteitaelamaan.fi Siellä itsetunto ja kriisiasioita.
15. Lähitulevaisuudessa sieltä on myös saavissa äänitteitä sekä parisuhteen että aikuinen-lapsi-suhteen hoitamiseksi.

Mikäli tämä metodi ei toimi voi syitä olla ainakin muutama:
Arvelen, että ainakin yksi syy on eri taso arvoevoluutioasteikolla. Jos toinen on pehmo ihmisihminen ja toinen juppi tai niuho tai peräti rambo niin eihän se suhde voi toimia.
Voihan ne arvot olla toisellakin tavalla erilaisia: toiselle on tärkeätä joku harrastus, jota toinen ei siedä. Ei synny keskustelua.
Yksi syy voisi olla toisen persoonallisuuden häiriö, jota toinen ei enää kestä. Esim narsisti ei kykene muuttamaan asennettaan.
Varsinainen juttu on oppia samaistuminen ja sen kautta ymmärtämään toisen maailmaa.

LAPSEEN SAMAISTUMISEN OPETTELU
Tee edellinen prosessi, mutta oman lapsesi kanssa keskustellen.
Lapsesi ei pienenä sitä osaa. Yli 10-vuotiaana se on hänellekin mahdollinen.
www.aanitteitaelamaan.fi-sivulle tulee samaistumisen opetteluäänitteet lähitulevaisuudessa.

lauantai 20. marraskuuta 2010

TAISTELUPAKOREAKTIO

Luonnossa taistelupakoreaktio eli stressi kestää 1-2 min. Ihmisellä 24/7. Stressaantuneet jäävät seinälle heitettäessä kynsistään roikkumaan kuin kypsä makarooni.
Autonomisen hermoston sympaticus on vallalla. Kun taistelupako eli sympaticotonus on täydessä käynnissä jatkuvastu seurauksena on burnis.
Kun haluat siitä eroon kuuntele barokkimusaa tai rentoutusääänitettä (Googlaa Äänitteitä elämään) tai joogaa tai urheile 10-20 min x 2-3/pv 90 pv. Siten saat parasympaticucsen vallalle. Liikuntaa vähintään 1 h 3x/viikko
Jukka
Ilkka, en ehdi, kiitos vaan vinkistä. Sauna, jokunen olut ja hömppä/jännäri/musiikki tai mikä tahansa muu oheen riittää, jotta unohtaa ajattelun.
Tosin kesällä remontointi, puutarha ja moottorisaha astuvat etusijalle
Ilkka
Jukka, Tuohonhan meni jo se tarvittava aika ja kalja vielä pienentää eli sulatttaa aivot ja kasvattaa mahan.
Alkoholin vaikutusta aivoihin ei julkisesti puhuta. Puhutaan vain maksasta ja haimasta
Ihminen horjuu humalassa, koska pikkuaivot ovat myrkytystilassa ja samalla niiden solut kuolevat.

YHDEN SIVUN KEITTOKIRJA

YHDEN SIVUN KEITTOKIRJA 10-20 min
(Copyright Anja Härkönen)
Allaolevasta ohjeesta voit jättää mitä tahansa pois tai lisätä mitä tahansa.
Kaikki maut eivät kuitenkaan sovi yhteen. Iloista ruokaseikkailumatkaa. Ruuasta tulee mielialasi mukaista.
Keita ainakin litra vettä valmiiksi.
Pistä iso vokkipannu kuumalle levylle.
Lisää loraus oliiviöljyä
Pienennä siihen 2 raavittua porkkanaa ja 3-4 kaalinlehteä
(Halutessasi mitä tahansa vihanneksia mitä kaapista löytyy, voit lisätä, sipulia, parsakaali, ruusukaali, kyssäkaali, selleri, palsternakka, paprikaa, sieniä, ituja, herneitä.)
Lisää mustapippuria tai mitä tahansa pippuria ja chiliä tai currya tai jalapenojauhetta ihan vähän.
Paista ja sekoita.
(Halutessasi lisää naudanlihapalasia tai jauhelihaa tai sian suikaleita tai kanan palasia tai makkaran palasia tai kalaa tai tofua.)
Paista ja sekoita, älä polta.
Lisää keitettyä vettä ja keitä.
Lisää valkosipulia 1-10 silputtua kynttä.
Lisää 1 dl aterioitsijaa kohden riisiä tai makaroonia tai perunalohkoja tai keitä ne erikseen.
Hauduta kypsäksi.
(Halutessasi lisää tomaattipyrettä tai omenan paloja tai aprikoosin paloja tai inkiväärin siivuja)
Hauduta kypsäksi.
Voit halutessasi suurustaa: Lusikallinen maissijauhoa 1/4 dl vettä sekoitetaan joukkoon ja keitetään hetki.
Lisää soijakastiketta tai suolaa tai juustoraastetta/-paloja tai chilikastiketta
Tarjoa voin ja kynsilaukkamurskeen tai juustoraasteen tai porkkananraaasteen tai tomaattiketsupin tai suolakurkun tai tuorekurkun tai tuoretomaatin tai salaatin kera.
Salaatinkastike: oliiviöljyä + balsamico-tai viinietikkaa + kuivattuja tai tuoreita yrttejä + mustapippuria + kynsilaukkaa

Ihmisvelvollisuudet

Positiivarit kyseli Ihmisen velvollisuuksista.
Ihmisvelvollisuudet:
Ensimmäinen on rakkaus tai niinkuin HH Dalai Lama sanoo "rakkausmyötätunto" = lovecompassion.
Sen edellytys on samaistumiskyky eli kyky asettua toisen housuihin.
Tämän rakkauden tulee kohdistua kaikkiin eläviin olioihin, jotta maapallo voi säilyä.
Edellytyksenä on itsensä kehittäminen siten, että voi hylätä 2.heimovaiheen, 3.rambovaiheen, 4.niuhovaiheen, 5.juppivaiheen, 6.pehmovaiheen ja siirtyä 7.vaihtoehtojen etsijäksi, tuloksen tekijäksi (tulos kaikkien hyväksi). Tässä myöhemmässä vaiheessa siis on luopunut itsekkyydestään ja se on vaihtunut nöyryydeksi. Tällöin voi rakkausmyötätunto kaikkia kohtaa kukoistaa.
Ne jotka ovat Grawesin 1-6 vaiheessa eivät välttämättä ymmärrä tästä mitään.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Järkytys Suomen lobbauksesta. Joutuu olemaan paranoidinen vaikka ei haluaiskaan

ETIIKKA HUKASSA
Ex pääministeri mokasi, eikä jäävännyt itseään.
Tässä lauma ihmisiä, jotka eivät ole jäävänneet itseään. Mistään ei vain puhuta siitä
Tähän mennessä ainoa avoin foorumi on Koskinverkko.com, joka ei sensuroi. Sitä lukee valtakunnan lehtien toimittajat ja muutenkin ympäri maata.
Mikä instanssi Suomessa valvoo näitä. Onko se sisäministeriö, oikeusministeriö, poliisi, eduskunnan oikeusasiamies? Eikö näitä valvota lainkaan?
Kannattaa katsoa lukukertoja, laskimia.
Pistän tähän linkkejä ja pari kirjoitusta

www.koskinverkko.com kertoo kaiken.

Kokemäenjoen vesiensuojely yhdistys r.y. (Tavase)
kirj. Pälkäneeltä päin, 03.08.2010, 14:01 @ Pälkäneeltä päin
Löytyihän se syy miksi Valkeakosken kaupungissakin niin kovin virkamiestasolla ajetaan TAVASE:a kuin käärmettä pyssyyn.
Kun otetaan huomioon että Kokemäenjoen Vesiensuojelyhdistys on taho joka ottaa TAVASE Oy:n vesinäytteet ja Tampere-eteläinen työryhmän sihteeri, Raimo Leppänen, istuu Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen hallituksessa, niin voi sitä verrata siihen että kaupunginjohtaja istuu TAVASE:n hallituksessa.
Tilaaja on konsulttina ja näkee itsensä tulevaisuudessa tuottajana.
Vastaa


Tavase Oy:n tilinpäätös 2009 (Tavase)
kirj. Vastustaja, 28.06.2010, 23:00
Pauli Kiuru on laittanut Tavasen tilinpäätöksen sivuilleen:
http://www.paulikiuru.fi/blogi/?KIRJOITUS=41857


www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle
Kirjaudu | Rekisteröidy | Viestilaskuri
Etsi:
Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä
Suomen Vesiyhdistys r.y. (Tavase)

kirj. Pälkäneeltä päin, 02.08.2010, 23:33 @ Pälkäneeltä päin

Olen pidempään ihmetellyt Turun Seudun Veden ja Tavase:n hankkeiden etenemistä, lupaviranomaiselta toiselle aina oikeusastetta myöten, vaikka molemmissa hankkeissa rikotaan perustuslaista lähtien vesilakia, ympäristölakia aina EU:n direktiiveihin asti. Hankkeiden etenemisen mahdollistaa pieni joukko ihmisiä jotka vievät asiaa keskenään eteenpäin. He ovat järjestäytyneet Suomen Vesiyhdistyksen nimen alle ja sieltä löytyy: veden tilaajia, konsultteja, lupaviranomaisia sekä oikeusasteen ihmisiä. Ei siis ihme että asiat etenevät suotuisissa olosuhteissa, mitä nyt jokunen hassahtanut sattuu kyseenalaistamaan hankkeita.

Ohessa listaa Suomen Vesiyhdistyksen henkilöistä ja heidän työpaikoistaan, jotta hieman valottuu miten asiat maailmanlaajuisestikkin vähän korruptoituneessa suomessa ovat:

Johtokunta:

- Tapio Kovanen (pj), Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristöneuvos
(edellinen puheenjohtaja Heikki Kiuru on korkeimman haliinto-oikeuden
asintuntijajäsen)
- Pertti Seuna, Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsen
- Eeva-Liisa Poutiainen, ympäristöministeriö, ympäristöneuvos
- Tommi Fred, Helsingin Vesi
- Meeri Palosaari, EK, asiantuntija
- Pirkko Öhberg, Pöyry Environment, osastopäälikkö, vesiasiat
- Jari Silander, Suomen ympäristökeskus, insinööri
- Matti Ojala, Sunnittelukeskus Oy, Helsinki
- Jari Keinänen, sosiaali- ja terveysministeriö
- Osmo Seppänen, Espoon Vesi, Vesi- ja viemärilaitos
- Jukka Leinonen, Etelä-Suomen aluehallinto virasto, ympäristöneuvos


Vedenlaatuosasto:

- Esko Haume, ex Tampereen veden tj, ex Tavase Oy:n tj, Esko Haume konsulting tj
- Jukka Meriluoto, ex Tampereen Veden tj, FCG-planeko osastopäälikkö
- Reija Kolehmainen, Pöyry Environment, lopputyö Tavase Oy:lle
- Pirkko Öhberg, Pöyry Environment, osastopäälikkö, vesiasiat


Pohjavesiosasto:

- Pirkko Öhberg, Pöyry Environment, osastopäälikkö, vesiasiat
- Merja Autiola, Ramboll finland oy, geologi
- Olli Breilin, Geologian Tutkimuskeskus, toimialapäälikkö
- Riitta Molarius, korkeakoulu, vanhempi tutkija, pohjavesiasiat
- Jari Rintala, Suomen ympäristökeskus, vanhempi tutkija
- Tapani Suomela, ympäristöministeriö, yli-insinööri
- Unto Tanttu, Tuusulanseudun Vesi, toimitusjohtaja
- Esa Kallio, hydrologi, FCG-planeco oy
- Jaana Mäki-Torkko, Pöyry Environment, pohjavesiasiat

Saattaa olla että jokunen henkilö on vaihtanut työpaikkaa: piiri pieni pyörii. Mutta pääosin lista lienee oikein, korjata saa sekä täydentää.

Kun katsoo kyseisiä jaostoja ja hallitusta, niin ei liene epäselvää miten KHO:lta tulee sellaisia päätöksiä kuin mitä Virttaankankaan tapauksessakin tuli.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Työpaikkaristiriita

ARVOT – ARVORISTIRIITA - JAKSAMINEN

Tee näin jaksamisesi lisäämiseksi:
1. Ota paperia ja kynä, johon voit tehdä muistiinpanot.
2. Pohdi kymmenen sinulle tärkeätä asiaa.
3. Mieti miksi kukin niistä on tärkeä.
4. Supista saamasi arvot kuuteen sinulle tärkeään asiaan.
5. Mieti näille kuudelle syyt niiden tärkeyteen.
6. Supista arvot kolmeksi, jotka ovat sinun arvojasi.
7. Rentoudu seuraavan ohjeen mukaan:
Istu tai makaa mahdollisimman mukavasti siten, että muistiinpanovälineesi ovat käsilläsi.
Hengitä silmät suljettuina syvään noin 3-5 minuuttia.
Tee mielikuva nuotiosta, joka on edessäsi.
Heitä nuotioon kaikki ajatuksesi, myös ihmiset ja itsesi. mielikuvan tekeminen ei vahingoita ketään. Se on mielikuvien polttamista. Kun olet rentoutunut 10-20 minuuttia tee uusi mielikuva, jossa menet työpaikallesi tekemään töitäsi ja samalla pohdit mikä toiminta työssäsi ei ole sopusoinnussa äsken saamiesi henkilökohtaisten arvojesi kanssa.
8. Mieti mitkä ovat työpaikkasi arvot eli mikä on tärkeätä työpaikallasi.
9. Tee muistiinpanot. Näin olet löytänyt arvoristiriidat, jotka aiheuttavat stressin.
10. Tutki näitä arvoristiriitojen aiheuttajia ja valitse niistä muutama, joihin voit kenties vaikuttaa.
11. Rentoudu uudelleen aikaisemman ohjeen mukaisesti 5-10 minuuttia.
12. Mieti rentona mitä vaihtoehtoja sinulla on korjata löytämiäsi arvoristiriitoja.
13. Valitse rentona vaihtoehdoista sopivat ja laadi suunnitelma arvoristiriitojenkorjaamiseksi.
14. Tutki mitkä ovat suunnitelmasi heikot kohdat ja miten eliminoit heikkoudet.
15. Toteuta suunnitelmasi järjestelmällisesti.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Talousanomissa ruokajuttu

Et voi tietää mitä syöt. Järkyttävää tietoa.

Tässä linkki: http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2010/10/16/kohukirja-paljastaa-nain-ruokateollisuus-vedattaa/201014362/135

Sakari Nupponen Taloussanomista kirjoittanut tärkeän jutun:
Kohukirja paljastaa: Näin ruokateollisuus vedättää
Kohukirja paljastaa: Näin ruokateollisuus vedättää
Ruoka ei ole sitä miltä näyttää, vaan elintarviketeollisuus vedättää kuluttajia pahemman kerran. Esimerkiksi lihapullien ostaja voi saada broilerinlihaa ja -nahkaa ja hunajan ostaja vain puoliksi hunajaa. Pian ilmestyvä kirja paljastaa, mitä suomalainen ruoka todella sisältää. Katso 19 tuotteen lista – mitä oikeasti syöt.


Googlaa tämä
Welche zusatzstoffe erkrankungen machen kann.de
Saat listan sivuista.
Googlaa: google kääntäjä ja käännä käännöskoneella jollet muutoin ymmärrä.
Saksalaiset on tarkkoja.

torstai 7. lokakuuta 2010

GMO-manipuloitu ruoka on hyönteismyrkkyä

GMO manipuloitu hyönteismyrkky
Onko niin, että kun syöt geenimanipuloitua soijaa/maissia/vihannesta, johon on ympätty bakterista geeni, joka tuottaa hyönteisiä tappavaa proteinia, joka leviää luontoon/vesistöihin saat syödä hyönteismyrkkyä ja luontoon levinnyt myrkky tuhoaa hyönteiset sillä seurauksella, että ekosysteemi kaatuu.
Tropiikissa tarvitaan yhden kolibrilajin elämiseen ketju, jossa on orkidea, puu, jossa orkidea elää, sienet puun juurakossa jne yhteensä 400 tekijää. Täten meidän hyönteistemme häviäminen saattaa tuhota muun luonnon.
Hyönteisiä ei enää tartu tuulilasiin kuten 60-luvulla. 40-luvulla hyönteisiä ja perhosia suorastaan tulvi joka paikassa. Sitten tuli DTT.
Koko homma kuulostaa ihmiskunnan holokaustilta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/geenimanipuloidut-siemenet?xg_source=facebookshare;

Ylläolevassa aamulehden kirjoituksessa on seuraavat linkit:

ttp://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/8789279.stm;

Companies Put Restrictions On Research into GM Crops
http://e360.yale.edu/content/print.msp?id=2273;

Monsanto's GMO Corn Linked To Organ Failure, Study Reveals
http://www.huffingtonpost.com/2010/01/12/monsantos-gmo-corn-linked_...;

http://en.wikipedia.org/wiki/Genetically_modified_food;

Geenimanipuloituja kasveja Suomeen?! ..toivottavasti ei
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/geenimanipuloituja-...;

Major new study shows that modified soya produces 10 per cent less food than its conventional equivalent
http://www.independent.co.uk/environment/green-living/exposed-the-g...;

New Soil Association report shows GM crops do not yield more - sometimes less
http://92.52.112.178/web/sa/saweb.nsf/195e597ae6f23abc80256ada0051a...
UCS Study Says Genetically Modified Crops Have Failure to Yield
http://www.naturalnews.com/027058_crops_food_GMO.html;

Indian Farmers Win Battle Against GM Cotton
http://ipsnews.net/news.asp?idnews=28812;

Monsanto's Bt Cotton Kills the Soil as Well as Farmers
http://www.i-sis.org.uk/BtCottonKillsSoilandFarmers.php;

GM-kasvit ja “super-tuholaiset” ..GM-siemenet eivät säästä luontoa eikä estä eroosiota ..päinvastoin.
Farmers Cope With Roundup-Resistant Weeds
http://www.nytimes.com/2010/05/04/business/energy-environment/04wee...;

GM-Spin Meltdown in China
http://www.i-sis.org.uk/gmSpinMeltdownInChina.php;

Bt cotton ineffective against pest in parts of Gujarat, admits Monsanto
http://beta.thehindu.com/news/national/article183353.ece;

Vielä lopuksi ..GM-kasvatukset Suomessa ..GM ei ole vastaus nälänhätään jne.
Tässä linkki jossa esitellään argumentteja GM-perunaa vastaan mm. GM-perunan antiobioottiresistenssin koituvan ongelmaksi ihmisille ja eläimille.
Miksi geenimuunneltua Amflora-perunaa vastustetaan? 6 argumenttia.
http://takku.net/article.php/20100705003825168;

Puolet maailman ruoasta heitetään roskapönttöön
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/02/puolet_maailman_ruoasta_heit...;

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kähmimisen käsikirja ja HS vieraskynä

MITEN KÄHMIN SUOMESSA - Kähmimisen käsikirja

Edellytykset taitavalle kähminnälle ovat seuraavat:
1. Kaverit, joilla on sama arvomaailma kuin itsellä eli Gravesin arvoevoluution 5. vaihe, juppeja joille on tärkeintä itsekkyys, valta, raha, tavara ja ura. Vältä kohtaamasta ihmisiä, jotka ovat edenneet kuudenteen eli pehmovaiheeseen, joilla on samaistumiskyky ja tärkeitä on ihminen ja tunteet. Samoin vältä vaihtoehtojen etsijää, joka on todellinen eettisesti terveellä pohjalla oleva tuloksentekijä eli 7. vaihe. Älä kuvittele olevasi tuossa
vaiheessa. Hän on edennyt pois itsekkyydestä ja on opettelemassa nöyryyttä sen jälkeen kun hänen elämässään on tapahtunut jokin järkyttävä kokemus.
Katso, että kuulut johonkin yhdistykseen tai seuraan näiden samanmielisten kavereiden kanssa. Golfaaminen sopii hyvin, koska kentältä kävellessä eivät puheet ja sopimukset kuulu vieraiden korviin.
2. Älä koskaan lähetä arkoja tietoja sähköpostitse, ettei jää dokumenttejä tietokoneeseesi.
3. Jos järjestät yleisötilaisuuksia, videoi ne todistusaineistoksi mahdollisia oikeusjuttuja varten. Muista kuitenkin tehdä videosta omistussopimus, ettei kuvaaja lähetä sitä Alibiin.
4. Pidä huoli siitä, että sinulla tilit Neitsyt-saarilla tai vastaavassa veroparatiisissa. Näin toimii viisaasti rahan kanssa tekemisissä oleva ministeri. Näin vältät köyhien ylläpidon kotimaassasi.
5. Hankia sopivia virkamiehiä yhteistyökumppaneiksi ja esittelijäksi. Virkamies ei joudu todelliseen taloudelliseen tai rikosoikeudelliseen vastuuseen vääristä päätöksistä tai esittelyistä. Hän saa korkeintaan huomautuksen. Virkamies voi jättää tarjouksista paremman esittelemättä ja päättäjä ei voi tehdä päätöstä muusta kuin esitellystä asiasta.
Korkeintaan hän voi pyytää asiaa pöydälle ja uuteen käsittelyyn.
6. Hanki sopivia bonuskortteja. Jos olet tekemässä päätöstä voit pyytää korkeampaa bonusprosenttia.
Suomessa on 18%:n bonukset mahdollisia. Jos sinulla firma tai olet kaupungin palveluksessa voit ostaa tavaroita kaupungille tai firmalle ja saada 18% henkilökohtaiset
bonukset.
7. Sisilian mafia on kiinnostunut suomalaisesta kähminnästä. Vertailevat maiden lakien eroavaisuuksia.
Miten Suomessa kähmitään laillisesti tai minimaallisilla vaurioilla. Voit myös auttaa mafiaa luomaan paremman systeemin.
Esimerkkejä kähminnöistä:
1. Eräs sairaala oli myytävänä. Esittelijä jätti korkeimman tarjouksen tutkimatta ja käsittelemättä, koska halusi myydä sairaalan tietylle taholle. Päättäjä tiesi asetelman, mutta ei voinut tehdä esittelystä poikkeavaa päätöstä.
2. Erään uuden asuntoalueen tiedotustilaisuus videokuvattiin mahdollisten oikeustoimien
todistusaineistoksi
3. Erään kunnan omistama koulutusyhteisö sai valtiolta haamuopiskelijoilla huijattua 32 miljoonaa euroa. Jos valtio pistää kunnalle palautuslaskun menee pieni kunta konkurssiin. Kaikki kunnan valtuutetut ovat olleet vuorollaan koulutusyhteisön hallituksessa. Myös eräs
ministeri ja tämän isä ovat olleet hallituksessa.
Ministeri lienee saanut vaalirahoitusta. Koulutusyhteisön rehtori sai potkut.
4. Eräs mies oli firman palveluksessa ja älysi ostaa
maata alueelta, jossa on arvokasta mineraalia. Alueelle rakennetaan teollisuutta ja miehen puoliso oli tekemässä päätöksiä asiassa. Perhe rikastui.
5. Eräs kauppayhteisö rakentaa bensa-asemaverkostoa.
Kaavasuunnittelijat ja kunnalliset päättäjät saavat 18% bonuksen tehdessään päätöksen jonkun kauppakeskuksen tai bensa-aseman rakentamiskaavasta. Ostaessaan julkisilla
varoilla tai yritykseensä jotain, saavat he bonukset henkilökohtaiselle tililleen.
6. RAY rahoitti yhteisöä, joka antoi vaalirahaa ministerille, joka oli tämän yhteisön rahastonhoitajana rahaa jaettaessa.
7. RAY rahoitti yhdistystä jonka puheenjohtaja sai vaalirahoja. Hän ei ole enää ministerinä.
8. Tietyn puolueen puheenjohtaja siirtyi erään teollisuusyhdistyksen toimitusjohtajaksi, jotta myös tämän puolueen jäsenet olisivat myötämielisiä eivätkä kateita tälle teollisuudelle.


Helsingin Sanomat
VIERASKYNÄ
Maan tapa täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit
2.11.2009 3:00
Sami Parkkonen
Vaalirahakohun yhteydessä on jälleen kerran esitetty, että asiaan liittyvät epäselvyydet ja jopa lainvastaiset toimintamallit ovat vain vanha tapa hoidella asioita.

Termillä maan tapa on perusteltu niin säätiölain rikkomista kuin liikemiesten ja poliitikkojen läheisiä suhteitakin – ja lisätty pääministerinkin suulla, että näin on toimittu vuosikymmeniä. On annettu ymmärtää, että koska näin on ollut aina, asiassa ei ole mitään väärää tai tuomittavaa.

On kuitenkin syytä muistaa, että vaalirahailmoitusten laiminlyöminen on rikos. On syytä muistaa sekin, että säätiölain tai hankintalain rikkominen on rikos. Se, että näitä rikoksia on tehty vuosikymmeniä, tekee asiasta erityisen hämmästyttävän.

Liike-elämän eliitin ja poliittisen eliitin kansalaisilta salatussa yhteispelissä maan tavalla tarkoitetaan toimintaa, josta molemmat hyötyvät sekä taloudellisesti että poliittisesti.

Tällainen toiminta täyttää Euroopan unionin 1990-lopulla antaman järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkistön.

Määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä täyttää kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11.

Kriteerit ovat seuraavat:

1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
4. Käyttää sisäistä kuria.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
6. Toimii kansainvälisellä tasolla.
7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
8. Käyttää peiteyhtiöitä.
9. Harjoittaa rahanpesua.
10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.
11.Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.

Keskusrikospoliisi sekä Patentti- ja rekisterihallitus selvittävät parhaillaan, onko esimerkiksi Nuorisosäätiö toiminut lainvastaisesti käyttäessään varojaan Matti Vanhasen ja muiden keskustalaisten poliitikkojen tukemiseen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (Ara), jonka olisi pitänyt valvoa Nuorisosäätiön asuntotoimintaa, tutkii parhaillaan säätiön rakennushankkeiden kilpailutuksen asianmukaisuutta sekä asukkailta perittyjen vuokrien ja säätiön maksamien kokouspalkkioiden kohtuullisuutta.

Matti Vanhanen oli itse Nuorisosäätiön varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuosina 1983–2003. Hän on saanut säätiöltä tuolloin ja myöhemmin kymmeniätuhansia euroja vaalitukea. Puheenjohtajana ollut kansanedustaja Antti Kaikkonen on saanut säätiön vaalitukea tuhansia euroja.

Nuorisosäätiön johdon toiminnassa kyse on ollut usean henkilön pitkään jatkuneesta yhteistyöstä (kohdat 1 ja 3), jonka määräävänä tekijänä on ollut taloudellisen hyödyn ja vallan tavoittelu (kohta 11). Ja on muistettava, että Nuorisosäätiön tapaus on vain jäävuoren huippu.

Puoluesihteerin väitetyt uhkailut keskustan rivikansanedustajia ja puolueen toiminnassa mukana olleita kohtaan kertovat sisäisestä kurista (kohdat 4 ja 7). Sekä puoluetoimijoilla että säätiöissä ja yrityksissä mukana olleilla toimijoilla on ollut omat selkeät tehtävänsä vaalirahoitusta, tukia ja sopimuksia järjesteltäessä (kohta 2).

Poliitikkojen Yleen kohdistama uhkailu ja painostus TV2:n Silminnäkijä-ohjelman jälkeen on alastomimmillaan sitä, mitä kohdassa 10 tiedotusvälineiden osalta tarkoitetaan. Keskustavaikuttaja Erkki Laatikaisen vaatimukset median toimia suitsivista laeista ovat vaikuttamispyrkimyksistä törkeimpiä.

Edellä kuvattua järjestäytynyttä, vuosia jatkunutta rikollista toimintaa nimitetään meillä maan tavaksi. Se on vain tapa, toimintamalli. Juuri näin on kaikissa muissakin suurissa järjestäytyneen rikollisuuden muodoissa.

Toisin kuin yleensä annetaan ymmärtää, suuri järjestäytynyt rikollisuus ei ole mitään liivijengien tai ylipäätään jengien toimintaa. Se on liiketoimintaa, maksimaalisten voittojen hankkimista mahdollisimman edullisesti ja nopeasti.

Ja toisin kuin meillä annetaan ymmärtää, järjestäytynyt rikollisuus on mukana myös kaikessa laillisessa liiketoiminnassa. Rakennusala, kuljetus, kauppa, turismi, liikennöinti, nettibisnes, kustannustoiminta, jätehuolto, maatalous – lähes kaikki inhimillisen taloustoiminnan osat ovat järjestäytyneen rikollisuuden toimialoja. Näin on ollut jo vuosikymmeniä.

Italiassa järjestäytyneen rikollisuuden tunnetuin muoto on sisilialainen mafia Cosa nostra. Tämä ei ole järjestön virallinen nimi, mutta kaikki – jokainen ulkopuolinen ja jokainen jäsen – kuitenkin tietävät, mistä on kyse.

Cosa nostra on suomeksi meidän asiamme, meidän juttumme. Meillä Suomessa osa poliitikoista ja liike-elämän toimijoista muodostaa verkoston, järjestelmän, joka on rikkonut lakeja vuosikausien ajan. He ovat saaneet toiminnallaan suurta taloudellista hyötyä ja valtaa sekä edistäneet omaa asemaansa.

Meillä maan tapa on suuren ja vaikutusvaltaisen järjestäytyneen rikollisuuden muodon kutsumanimi aivan kuten Cosa nostra on mafian kutsumanimi Sisiliassa.

Suomessa maan tapa on tarkoittanut lakien rikkomista. Se on tarkoittanut salaisia sopimuksia liikemiesten ja poliitikkojen välillä. Se on tarkoittanut poliittisen vallan hankkimista ja manipulointia sekä vaalien manipulointia taloudellisen tuen avulla. Se täyttää lähes kaikki Euroopan unionin järjestäytyneen rikollisuuden kriteerit ja vertautuu näin muihin järjestäytyneen rikollisuuden muotoihin.

Tämän tunnustaminen on ensimmäinen edellytys sille, että poliittinen ja taloudellinen eliittimme voi alkaa pestä kasvojaan – eikä vain käsiään.

Kirjoittaja on järjestäytyneen rikollisuuden eri muotoja tutkinut toimittaja ja tietokirjailija.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

EU:n MEPEILLE YRTTIKIELLOSTA

Suomen europarlamentikot
sari.essayah@europarl.europa.eu,
carl.haglund@europarl.europa.eu,
ville.itala@europarl.europa.eu,
liisa.jaakonsaari@europarl.europa.eu,
riikka.manner@europarl.europa.eu,
mitro.repo@europarl.europa.eu,
timo.soini@europarl.europa.eu ;
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu ;
heidi.hautala@europarl.europa.eu ;
sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu ;
hannu.takkula@europarl.europa.eu ;
eija-riitta.korhola@europarl.europa.eu ;
satu.hassi@europarl.europa.eu ;
sampo.terho@europarl.europa.eu;

Hyvä Meppi,
On todella järkyttävää, että isot ovat lobanneet läpi lain.
Tuhannet pienet luontaistuottajat ja kauppiaat jäävät työttömiksi ja monet iäkkäämmät jäävät kaipaamaan yrttejään.
Lääketehtaiden olisi sen sijaan ollut fiksua tutkia mitä lääkeaineita yrteissä on ja ehkä valmistaa niitä.
Tälla lailla estetään kehitys. Jos markkinoille päästetään vain tutkitut aineet/metodit, ei mitään uutta tutkimattomuuden vuoksi päästetä markkinoille.
Ei ole tieteellisesti osoitettu, että porkkanaa ja perunaa voi syödä. Metsät ovat täynnä yrttejä; joita ihmiset tulevat keräämään ja ne on huonommin tutkittu kuin yrttitehtaiden tuotteet. Näitä esim koivunlehti, kuusen kerkkä, puolukan lehti, poimulehti, pujo, katajanmarja jne loputtomiin.
E-lisäaineiden käyttö lisääntynyt järkyttävästi ja niiden yhteisvaikutukset keskenään ja lääkkeiden kanssa ovat täysin tutkimatonta umpimetsää.
Kunnioittaen
Ilkka Härkönen
psykiaatrian erik.lääk.
harkoilk(a)saunalahti.fi
0407482397
www.aanitteitaelamaan.fi
http://muutoksenblogi.blogspot.com

Big Pharma Scores Big Win: Medicinal Herbs Will Disappear in EU
www.gaia-health.com
Big Pharma has almost reached the finish line of its decades-long battle to wipe out all competition. As of 1 April 2011, virtually all medicinal herbs will become illegal in the EU. The people have become no more than sinks for any swill Big Pharma and Agribusiness choose to produce, and we have no...

Unbelieveable. And amazing that the alternative "health" industry hasn't
been able to stop it. It will be interesting to see what this leads to.
And I thought the "grow your own" days were over for me! :-/ Remember
not to harvest on the verges. Too much lead. Nature is on our side.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

MITEN MUUTTAAIHMISIÄ?

Miten kääntää ihmisten ajatusmaailmaa?
Kehruu-Jennyä vastustettiin. G.Galilei tuomittiin.
Kaikkea vastustetaan koska katse on menneisyyteen ja tulevaisuuteen mennään takapuoli edellä eikä puonsilmällä näe tulevaisuutta. Luullaan, että menneisyyden pysähtyneisyys tuo turvallisuuden. Tulevaisuus muuttaa kuitenkin kaiken. Jos olet valmis muuttumaan tulevaisuuden mukana, olet turvassa

Ihme, ettei maapallo ole enää litteä. Kolumbuskin löysi Uuden mantereen äitinsä varoituksista huolimatta.

Miten saadaan ihminen kääntymään ympäri suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen ja pyllistämään menneisyydelle?

Gravesin arvoevoluutiossa 6 ensimmäistä ovat pysyvyyttä. Vaiheesta toiseen siirrytään luonnollisest tai kriisin opettamana.
Toinen eli heimo-vaihe jää usein pysyväksi ja kehitystä ei tapahdu.

Rambo-vaihe (3.) nuoruuden huumana on myöhemmin naureskelun kohteena. Jotkut ajaa Harikkaa vanhanakin.

Byrokratiavaiheeseen (4.) osa jää pysyvästi. Heille ei voi mitään, toivottomia.

Pehmo-vaiheeseen (6.) päässeet ovat hylänneet juppi-vaiheen (5.) ahneuden ja vallanhimonsa. He ovat mukavia ihmisihmisiä. Mutta leimaavaa on tehottomuus, draivin puute. Eläkkeellä he vain löhöilevät.

Miten saada heidät siirtymään vaihtoehtojen etsijöiksi (7.), tuloksen tekijöiksi, maailmaa parantajiksi, draivia uhkuviksi toimijoiksi.
Mallioppiminen lienee ainoita mahdollisuuksia. Kaikki maailman ihmiset ovat kuuden kättelyn päässä toisistaan.

Siksi toimi:
Puhu, puhu, puhu, puhu!
Teetpä mitä terveellistä tahansa puhu siitä!
Hoida terveyttäsi kunnolla ja puhu siitä!
Vältä myrkkyjä ja alkoholia ja puhu siitä!
Harrasta liikuntaa, se lisää energiaasi ja puhu siitä!
Harrasta kulttuuria se avaa aivosi ja puhu siitä!
Innostu joka päivä jostain ja puhu siitä!
Kirjoita blogia, naamakirjaa, päiväkirjaa ja puhu siitä!
Suunnittele tulevaisuutesi ja toimi suunnitelman mukaa ja puhu siitä!

Ole esimerkkinä ja mallina lähiympäristöllesi!
Ympäristösi ihmiset muuttuvat ja muuttavat oman ympäristönsä.
O
Ihmiskunnan evoluutio on siirtyvä uudelle tasolle lähitulevaisuudessa.
Tietoisuuden taso, tiedostamisen taso nousee.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

TUOMIO ON SALAINEN

Pedofiilisissa rikoksissa on tapana julistaa tuomio ja asiakirjat salaiseksi, varsinkin jos uhri on lapsi.
Kun tuomio on salainen, ketkä siitä joutuvat kärsimään ja ketkä siitä hyötyvät?
1. Uhri ei ole mihinkään syyllistynyt. Hän voisi asiasta kertoa helpottaakseen pelkojaan ja varoittaakseen muita. Silloin kun on joutunut trauman kohteeksi, on erittäin tärkeätä että voi myöhemmin avautua ja puhua asiasta. Mutta kun tuomio on salainen, se ei ole mahdollista.
Uhri joutuu siis kärsimään.
2.1 Rikoksen tekijä tuomion kärsittyään voi muina miehinä liittyä yhteiskuntaan ja elää normaalisti tai esimerkiksi pedofiilina jatkaa rikollista toimintaansa. Hänen kannaltaan tuomion salaisuus on hänen etunsa. Englannissa hänen nimensä julkistetaan ja hän joutuu esim. muuttaessaan ilmoittautumaan viranomaisille.
Uhkana salaisuudesta on rikoksen uusiutuminen.
2.2 Jos onkin tapahtunut oikeusmurha ja tuomittu on syytön, joutuu viaton ihminen kärsimään. Oikeusmurhaa ei päästä koskaan penkomaan pohjiaan myöten. Näin todellinen rikollinen jälleen hyötyy eikä tule koskaan tuomituksi ja syytön joutuu kärsimään. Vain sen takia, että pöytäkirjat ovat salaisia. Demokratia ei toimi.
Syytön joutuu kärsimään.
3. Tuomioistuin ja tuomarit kuvittelevat usein olevansa erehtymättömiä. Heitä ei saa kritisoida. Tuomion ja asiakirjojen salaiseksi julistamisella tuomioistuin suojaa selustansa. Tutkiva journalismi ei pääse koskaan asiakirjoihin käsiksi. Näin mahdolliset oikeusmurhat ja vääryydet eivät tule koskaan oikaistuksi.
Seksuaalirikoksen uhri on sellaisessa psyykkisessä tilassa, ettei hän määräajassa kykene tekemään valitusta HO:n tai KO.n eikä ylempi oikeusaste ota sitä välttämättä käsittelyynkään ja automaattisesti julistaa asiakirjat edelleen salaisiksi.
Samanlaisessa psyykkisessä tilassa on myös oikeusmurhan uhri. Hän katsoo joutuneensa ehkä vainon kohteeksi ja välttää valituksia ettei joudu pahemmin rangaistuksi.
Totuus ei välttämättä paljastu.
Näin salaiseksi julistaminen aiheuttaa Kafkamaisen tilanteen. Oikeus ja demokrattinen avoimuus eivät toimi. Tuomion salaiseksi julistamisella ei ole mitään positiivisia vaikutuksia.
Sen sijaa voisi olla laki, että media pääsee tutkimaan asiakirjoja 6 kk kuluttua.
Mielentilatutkimusten sairaukertomukset ovat samassa asemassa.
Vanhojen salaiseksi julistettujen perusteet pitää tutkia yksi kerrallaan ja purkaa salaisuudet.

Motto: Ne, jotka ovat tehneet väärin tulevat alitajuisesti syyttämään itseään ja siten toimimaan, että joutuvat karman lain mukaan vääryytensä seuraukset katkerasti kärsimään.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Elämän tarkoitus

Kaksi vaihtoehtoa on ihmisellä: 1. Maailman parantaminen ja jos se ei ole mahdollista 2. Luovuttaminen.
Inuitit, intiaanit ym tultuaan tarpeettomiksi eli kun eivät ensimmäistä kyenneet toteuttamaan siirtyivät 2-vaiheesee aktiivisesti.
Mitä vaihtoehtoja on meidän kulttuurissamme tarpeellisuuden loputtua?
Aikaisemmin oli vanhusten osuutena hiljaisen tiedon siirtäminen 2-3 sukupolvea eteenpäin ja siitä tarpeellisuus.

Tätä tekstiä en saanut siirrettyä Kommunikatuion blogiin kommentiksi. Siksi tässä.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

KANA KULKI YLI TIEN!

KANA KULKI YLI TIEN!

** Louis Farrakhan: Katsohan, tie edustaa mustaa miestä. Kana ylitti tien kävelläkseen mustan miehen päälle ja painaakseen hänet yhä syvemmälle.*

** Zen-munkki: Kana ylitti tien vain sinun likaisessa mielessäsi.*

** Richard Nixon: Kana ei ylittänyt tietä. Toistan, kana ei ylittänyt tietä.*

** Machiavelli: Kana ylitti tien. Ketä se kiinnostaa?*

** Freud: Se seikka, että sinua kiinnostaa kanan tien ylitys, osoittaa alitajuisen minäsi epävarmuuden.*

** Friz Pearls: Kun kanana ylität tien, niin miten tunteesi kanana heijastavat elämääsi?*

** Michael Harner: Näitkö kanan neljä kertaa. Oliko kana varmasti villieläin?*

** Bill Gates: Olen juuri julkaissut kana 2000 -ohjelman ja se munii minulle kultamunia.*

** Einstein: Se riippuu siitä koordinaatistosta, joka valitaan: joko kana ylitti tien tai tie alitti kanan.*

** Hemingway: Kuollakseen, sateessa.*

** Bill Clinton: Miten määritellään "ylitti"? Sitä paitsi, en koskaan, kertaakaan koskenut tuohon kanaan.*

**Virkamiehen näkökulma: Kana on olemassa, tie on tehty, ja millä oikeudella ja kenelle, kenen etua tässä on ajettu? Tie on siis toisen oikeuden tuote. Oikeuksia voidaan verrata, kuten myös oikeuden tuotteita. Kanahan on nyt ihan väärässä paikassa, siis laittomasti siellä, tiedetään kuinka tässä laillisesti käy. Sehän tavoittelee vain sitä toista puolta, koska kanan aivojen mukaan ruoho on siellä vihreämpää. Oikeuksien tuotteet menee aina yksilön oikeuden edellä. Kyllä tuo kana on siis oikein revolutseri, ihan selvästi, etten sanoisi terroristi.*

**Andersen Consulting Group: Sääntelyn purkaminen kanan puoleisella tiellä uhkasi sen dominoivaa markkinapositiota. Kana kohtasi merkittäviä haasteita voidakseen kehittää kompetenssiaan johtavan aseman varmistamiseksi. Andersen Consulting kehitti partnershipin asiakkaansa kanssa auttaakseen sitä määrittämään sen jakelustrategian implementoinnin. Käyttäen kanojen integroitua munitusmallia (KIMM), Andersen Consulting auttoi kanaa, sen tietokantaa, prosesseja, kokemusta ja kapitaalia tehostamaan kanan omistaman henkilökunnan ja teknologian kokonaisstrategiaa ja johtavaa asemaa muutoslähtöisyyden puitteissa. Andersen Consulting kutsui koolle maan parhaat kanat ja tieanalyytikot, jotka yhdessä Andersen Consultingin asiantuntijoiden sekä muiden johtavien kuljetusalan ammattilaisten kanssa ratkoivat kaksipäiväisessä kokouksessa kaikki uhkaavat markkinaongelmat, jolloin samalla voitiin hyödyntää saumattomalla tavalla kaikkien osanottajien synergiaa, jotta saavutettaisiin ne implisiittiset päämäärät, jotka koko kanayhteiskunnan tiestölähtöiset munitusintressit vaati. Kokous pidettiin miellyttävässä puistomaisessa ympäristössä, joka mahdollisti strategiapohjaisen ja teollisuusorientoidun asenteen rakentuen selkeän ja hyvin hahmotetun markkinaviestin ympärille joka suuntautui kanan mission, vision ja ydinarvojen mukaan. *

**Feministinäkökulma: Kana ylittämässä tietä... Kana jo sanana viittaa naaraspuoliseen olentoon. Naaraaseen viittaaminen viittaa naiseen ja "naiseuteen", tarkemmin sanoen "toiseuteen" ( mikä jo lähtökohtaisesti objektivoi ja nihiloi kohdettaan) . Toiseus naiseutena mielletään sukupuolittuneena yhteiskunnallisena konstituutiona , jossa vallitsevat heteronormatiiviset, fallosentriset ja patriarkaaliset arvot. Tässä moduksessa ja näillä "ehdoilla", kana ylittämässä tietä, on kana joka tietä ylittäessään naisena liiskataan keskelle katua, koska toisella puolella tietä hän olisi ylittänyt "toiseuden" sen hetoronormatiivisessa ja fallosentris-patriarkaalisessa määrittelyssä ja olisi täten toinen omana itsenään, itse sukupuolisuutensa manifestoiden ja sitä omilla ehdoillaan ilmentäen. Tätä ei yhteiskuntamme siedä. Kana liiskataan keskelle tietä fallisen kuorma-autokulkuneuvon toimesta, yhteiskuntamme uhriksi.*

**Scifisti: Onko kanaa olemassakaan? Se ilmenee lukijan virtuualimaailmassa ylittäessään virtuaalista tietään, jonka kana tietenkin ylittää mahdollisimman nopeasti, ettei tulisi virtuaalisesti murskatuksi. Kanankin virtuaalisen elämän arvaamattoman arvokas tarkoitus on tietenkin "42", niinkuin kaikilla muillakin olioilla.*

**Filosofi: Kana ylitti tien, jos kaikki edellä esitetyn lauseen ehdot täyttyvät ilman, että niitä voidaan loogisesti kyseenalaistaa. "Kana ylitti tien" on lyhyt lause ja dekonstruoituna ja yksittäisiin merkkeihinsä redusoituna tuo lause ei kerro meille mitään siitä, kuka on tuo kana, mikä on se tie ja miksi tuo nimenomainen kana ylitti tien. Vai onko kyse kanan "ideasta", joka ylitti tien "idean", vai kanasta, joka ylitti "tien idean", vaiko tien "ideasta", jonka kana ylitti. Voidaksemme jatkaa tätä lausetta, meidän on pysähdyttävä pohtimaan sitä perusteellisesti.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

MITEN HALLITA YLPEYDEN JA NÖYRYYDEN SUHDE
Miten yhdistät ylpeyden ja nöyryyden onnistuneeseen suoritukseen?
"Ylpeys käy lankeemuksen edellä."
Tony kertoi urheilua seuratessaan todenneensa tuon.
Urheilussa se menee aina noin. Se tekee sen myös kiinnostavaksi.
Miten psyykata urheilija tekemään maksimaalisen suorituksensa siten, että hän on varma tekemisestään, mutta ei ylpeä kyvyistään.
Onnistuneen suorituksen jälkeen ylpeys kaataa seuraavan suorituksen ja nöyryys mahdollistaa sen.
Sama juttu kaikilla, vaikkapa muusikolla. Kaikessa!
Miten huippusuorittaja/ajattelija/tietäjä pitää yllä nöyryyttään alentamatta ja mitätöimättä itseään?
Tuossa muutoksenblogissa Kari ja Tuplaskebo sen sanoivat: keskittyminen toimintaan on ratkaisu.
Kun keskittyy täydellisesti ei ole sosiaalista ympäristöä, ei ole vertailua parempiin ja huonompiin. On vain suoritus ja keskittymiskyvyn myötä tulee flow - hurmos mukaan. urheilusuoritukseen. Sen voi opetella ja triggerillä (rituaaleilla) laukaista. Tällöin kaikki muu unhoittuu, on vain suoritus ja kilpailu itsensä kanssa.
Musiikkisuorituksessa on sama juttu. Jos soittokokeessa nuori miettii läpimenoa, onnistumistaan tulee mokia. Jos muusikko keskittyy musiikin synnyttämään tunteeseen ja ajattelee vain nautinnon, tunnereaktion siirtämistä ja ilon tuomista kuulijoille ja pitää yhdentekevänä onnistumistaan tulee suorituksesta täydellinen.
Näyttämöllä pätevät kait samat säännöt.
Konsultin työssä, koulutuksessa, luennoilla hyvä konsultti ja samoin opettaja on flowssa -hurmoksessa, innoissaan esittämästään asiasta ja vie kuulijan samaan innostukseen ja samaan hurmokseen. Tällöin vertaileva nöyristely, alemmuus ja toisaalta ylpeys katoavat. Hyvä opettaja sanoo ettei tiedä jotain asiaa menettämättä itsensä kunnioittamista. Hän tietää, että aina on olemassa parempia ja huonompia - mitä sitten. Hän on hyvä siinä missä on ja joku toinen jossain toisessa asiassa.
Henkisessä ykstoikkoisessa työssä ei flow oikein yksin onnistu. Ryhmässä ja jopa parityössä innostus voi kasvaa flowksi.
Facebookissa tai blogissa on mahdollista että innostus muuttuu jopa flowksi toisen kirjoituksesta innostuessaan. Itse vastatessaan innostuu omista ajatuksistaan unohtaa ympäristön

Mutta ennen innostuksen flown saavuttamista tarvitaan tekninen/älyllinen osaaminen. Tarkoittaa siis harjoittelua, treenaamista, tiedon hankintaa, osaamisen hankintaa.
Miten ylläpidetään innostuksen flowta harjoitteluaikana. Sadat tuhannet ovat jättäneet piano-opiskelun kesken 2-4 vuoden kuluttua. Kuinka paljon on opiskelunsa keskeyttäneitä? Kuinka moni katsoo omaan tulevaisuuteensa ja hakee sieltä opiskeluunsa voiman alalla kuin alalla.
Kun katsotaan sitä miksi jotkut eivät keskeytä opiskeluaan, joka osaamattomalle on tylsää, taustalla on aina innostava, innostunut, flownsa osaava opettaja, joka osaa pitää oppilaansa motivaatiota yllä karikkoisissa paikoissa.
Fown taito siirtyy opiskelupolvelta toiselle kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Vastuu on opettajan opettajan opettajalla.

lauantai 29. toukokuuta 2010

ALKOHOLI JA HENKINEN KEHITTYMINEN

Lapsi kehittyy villi-ihmisestä heimo-ihmiseksi, heimoihmisestä murroikäiseksi ramboksi ja aloittaa alkoholin käytön. Kehitys hidastuu. Alkoholin käyttö lisääntyy. 20-vuotiaana pitäisi olla byrokraattivaiheessa ja siitä edelleen juppivaiheen kautta ihmisiä kunnioittavaksi pehmoksi, jollei peräti vaihtoehtojen etsijäksi ja mielipidejohtajaksi.
Kuinkas käykään? Alkoholin käyttö on kertaviikkoista ja kohta päivittäistä kaljottelua. Henkinen kehitys pysähtyy armotta rambovaiheeseen. Kaljapäissään ei ole kykyjä ajatella elämää ja itseään, jotta etenisi ihmisenä. Elimistö rappeutuu, aivot alkavat sulaa. Aivojen sulaminen kiihtyy alkoholin käytön jatkuessa 45-vuotiaasta.
Ehkä noin 45-ikävuoden vaiheilla tilanne kriisiytyy terveydellisistä tai henkisistä syistä. Kriisin myötä tulee iso muutos. On joko lopetettava alkoholistina alkoholin käyttö kokonaan tai jatkettava sitä kriisistä toiseen kuolemaan johtavan rappeutumisen edistyessä.
Jos käy niin onnellisesti, että alkoholin käyttö loppuu on asianomaisella taas mahdollisuus kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Aivoissamma riittää kapasiteettia, vaikka osa olisikin surkastunut ja kun niitä käytetään kasvaa kantasoluista uusia hermosoluja ja vanhojen solujen välille kasvaa uusia piuhoja. Tilanne ei siis ole lopullinen jos liuottimien käyttö on lopetettu.

torstai 27. toukokuuta 2010

MITEN KÄYTÄN VALTAA

Tämä teksti julkaistu myös http://miten-kirja.blogspot.com :ssa
MITEN KÄYTÄN VALTAA ja miten en käytä sitä!
Hippokraten vai Mengelenin vallankäyttöä?
Istumme potilaan kanssa vastaanotolla vastakkain tai pöydän ääressä.
Minulla 50 vuoden kokemus ihmisten käsittelystä. Potilaalla ikänsä verran kokemusta itsestään, oireistaan, ahdistuksestaan, masennuksestaan.
Tilanne ei ole tasa-arvoinen.
Hän on tullut auktoriteetin luokse odottaen helpotusta, ehkä parannustakin.
Minä auktoriteettina voin antaa oikeita tai vääriä suggestioita, jotka potilas ottaa aina todesta. Hänen mielestään minulla on "ikuisen elämän timantti" ja tiedän kaiken ihmisistä ja tämän kädellislajin käyttäytymisestä. Timanttia en vain hänelle anna.
Jännittäen hän kertoo elämästään ja oireistaan avoimesti mitään peittelemättä. Laulun sanoin: "Avaa sydämesi mulle, tahdon pelkkää hyvää sulle, mitään salata et saa." Tämä oli Reima Kampmanin tunnuslaulu.
Huolistaan kertoessaan hän samalla paljastaa statuksensa, vointinsa ja ilminäkyvät oireensa.
Saamastani informaatiosta voin päätellä hänestä jotain. Itse hän kuvittelee, että tiedän hänestä kaiken.
Siihen mennessä olen käyttänyt ihmisuhdetaitojani vallan palveluksessa. Olen saanut hänet avautumaan ja kertomaan asioita, joita hän ei ole kenellekkään kertonut. Tämä on ollut positiivista lääkärin vallan käyttöä.
Sitten kerron hänelle mielen rakenteista, traumojen vaikutuksista, mielen toimintatavoista ymmärrettävällä tavalla. Hän alkaa ymmärtää itseään ja käyttäytymistään. Hänen luottamuksensa kasvaa ja hän on yhä alttiimpi suggestioille ja vallankäytölle.
Annan hänelle erilaisia hoito-ohjeita ja keinoja helpottaa oloaan ja ratkaista keskeneräisiä asioitaan ja traumojaan.
Negatiivisessa vallankäytössä komentaisin elintapojen muutokseen.
Keskustelen hänen kanssaan lääkityksen mahdollisuudesta, hyödyistä ja haitoista. Keskustelussa selviää hänen suhtautumisensa lääkitykseen. Määrään ehkä hänelle lääkityksen tai kokeilemme pehmeämpiä keinoja.
Negatiivisessa vallankäytössä määräisin mitään puhumatta auktoritatiivisesti lääkityksen, josta aiheutuu riippuvuutta tai haittaoireita.
Olen nähnyt 60-luvulla mielisairaalassa vallankäyttöä, insuliinishokkeja, väkisin annettuja sähköshokkeja, tarpeetonta väkivaltaa, psykootisten halveksuntaa ja vielä v.2010 kuullut mitenkä psykoottinen laitettiin eristykseen, jossa joutui ulostamaan paperilautaselle kun ei vessaan päästetty. Toisen kerran keinutuoliin sidottua psykoottista vanhusta kehotettiin ulostamaan vaippoihinsa.
Ongelma syntyy arvoristiriidoista, arvostuksista. Missä loppuu asiakkaan/kohteen ihminen ja alkaa eläin tai esine, jota saa kohdella miten vain. Kyse on joko Hippokrateen tai Mengelenin arvomaailmasta.
Ilkka Härkönen
www.aanitteitaelamaan.fi

tiistai 18. toukokuuta 2010

MAAILMANKAIKKEUDEN SELITYS
Maailmankaikkeus on pallo, joka sisältää kaiken.
Sen keskipisteenä on jokaisen oma napa, jonka ympäri se pyörii. Siis minun napani ympärillä pyörii maailmankaikkeus.
Keskipisteestä lähtee pallon pinnalle kartioita, pyramideja, tetraedreja - miten vaan.
Jokainen kartio on tieteellinen kokonaisuus. Niitä on matematiikka, taloustiede, filosofia, fysiikka, kemia, sosiologia, arkeologia, metsätiede, biologia, lääketiede, psykiatria, psykologia jne. loputtomiin.
Jokaisen kartion kärjestä tiedät ja ymmärrät jotain. Jokaisesta kartiosta ymmärrät 1/milj.osa promillea eli miljardisosan. Loppuosa menee yli hilseen.
Jos hankit ymmärrystä lisää 1 miljardisosan olet 100% tietävämpi.
Lohdullista! Tekee nöyräksi.
Professori tietää enemmän, muttei välttämättä ymmärrä ilmiön syvempää olemusta enempää kuin muutkaan.
Kosmologit sanoo, että tunnettu energia ja näkyvä maailma on 5 % maailmankaikkeudesta. Loppu on näkymätöntä. Matemaatikko laskee moniulotteisia maailmoja. Onko olemassa 5-, 8- tai 10-ulotteisia maailmoja?
Koska 95 % on näkymätöntä, josta et voi tietää mitään, voit ymmärtää vain pienen osan tuosta 5:stä %:sta. Näin tietomme on häviävän pieni ja oppimista loputtomiin.
Koska tietomme ja ymmärryksemme on niin pieni, teemme ympäröivästä maailmankaikkeudesta kuvitelmia - projektioita - elämme "harhamaailmassa".
Kun valaistuneelta kysyttiin miten hänen elämänsä valaistumisen jälkeen on muuttunut hän vastasi, että ennen valaistumista hän hakkasi puita ja kantoi vettä ja nyt hän hakkaa puita ja kantaa vettä. Erona kait, että nyt hän hymyilee sateella eikä tee projektioita - nöyrästi tietää tietämättömyytensä. ;)


keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

ALKOHOLISTA VIEROITTUMINEN

60 % TAYS:n kuvantamiskeskuksen (rtg) kuvauksista on alkoholin vuoksi. Alkoholi on siis yhteiskunnallekin erittäin kallista. Saatikka yksilötasolla. Juurikaan ei puhuta alkoholin liuotinominaisuudesta ja sen aivoja surkastuttavasta vaikutuksesta. Aivot "sulavat" ennen maksan "poksahtamista". Aivojen sulaminen näyttää kiihtyvän 35-40 ikävuoden jälkeen. Jokainen "umpikänni" jättää palautumattomia muutoksia aivoihin.
Tämän äänitteen tarkoituksena on purkaa tunnesidettä alkoholiin jolloin sen vähentäminen onnistuu. Jos olet alkoholisti on ainoa mahdollisuutesi täydellinen absolutismi.
Valitettavasti lähes jokaisessa suvussa on "vodkageeni" eli taipumus alkoholismiin. Tällöin ainoa keino estää alkoholismin kehittyminen on absolutismi. Alkoholigeeniin liittyy usei myös pelihimo, makeanhimo tai jokin muu riippuvuus.
ALKOHOLI
Tällä äänitteellä puretaan alkoholiin liittyvää tunnesidettä. Sitä kannattaa kuunnella 90 pv 2 kertaa päivässä tai vuorotellen "Itsearvostuksen julistus ja uni" - äänitteen kanssa.
AIVODIALOGI
Tällä äänitteellä pääset kontaktiin mielikuvatasolla elimistösi tärkeimmän elimen kanssa. Se ohjaa koko elimistöäsi. Tulet tietoiseksi siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa aivoillesi.
Alkoholista vapautumisen vaihtoehtoja Ilkka Härkönen(C)
1. Opettele olemaan selvinpäin kännissä,vaikka kapakassa eli puhumaan ja käyttäytymään yhtä hullusti - kroonisesti. Sama kännikokemus siis selvin päin.
(Tueksi jotkut ottavat Antabusta.)
2. Ihminen oli sikiönä konfluenssissa - sulautuneena äitiinsä ja kaipaa sitä turvallisuutta ikuisesti. Siksi syntymän jälkeen on viisasta jatkaa konfluenssia olemalla vauvan kanssa ihokosketuksessa öisin pari vuotta. Sen jälkeen lapsi ei sitä elämässään kaipaa. Hänestä ei tule läheisriippuvaista.
>Umpikännissä on pseudokonfluenssi ja kaipaa kuitenkin oikeata.
Känni ei ole aito valaistumiskokemus eli sator; siksi, se on pseudo.Satorissa on aito konfluenssi. Ihmiset kaipaavat sitä.
>Kun olet parisi kanssa sängyssä nahat vastakkain ihan paikallasi, mitään tekemättä, parittelematta, ihon tuntoaistisi häviää, häviätte ja sulaudutte toisiinne, et tiedä missä sinun ja parisi välinen raja on, unen rajamailla, silloin olette konfluenssissa, kuin sikiönä. Sitä ihmiset kaipaavat.
>Meditoi 2x/pv 20 min kerrallaan (=heitä ajatuksiasi nuotioon). Joskus häviät olemasta hetkeksi tai sulaudut maailmaan tietämättä mikä on sinua mikä maailmaa. Siinä konfluenssikokemus joka päivä (=hypnoositranssi). Pään laajennusmeditaatio vaikuttaa samalla tavalla. Konfluenssikaipuu vähenee, aivojen toiminta, luovuus paranevat. Voi olla kännissä selvin päin.
3. Tupakan voi lopettaa (4 sikariaskia/pv) ajattelemalla et jos polttaisin niin nyt polttaisin.
Toimii alkoholinkin suhteen.
4. Kun suvussa on alkoholigeeni, on oltava tietoinen vaarasta.
Toiset haluavat olla ajattelematta ja juovat itsensä känniin. Heidä tiedostamisensa taso on heikko ja heikkenee edelleen. Aivot sulavat ja surkastuvat, loppukin ymmärrys häviää.
5. Jos sortuu ryyppäämään, niin heti umpi-aversio-känni päälle. Aivosoluja tosin kuolee aika runsaasti.
Tsemppiä vaan.*i*

TUPAKOINTI

Tupakointi on erittäin vaarallista koko elimistön kannalta. Vaikutukset ovat monitasoiset.
Tupakasta vieroittaminen on yhtä vaikeata uin heroinista vieroitus.
Siksi lue tai printtaa toisaalla näillä sivuilla oleva tupakasta vieroittamisohje.
Näiden äänitteiden tarkoitus on muuttaa tunnelatausta tupakkaan nähden, jotta sen lopettaminen kävisi helpommin.
Kun olet päässyt kokonaan irti tupakasta niin muista, että sortuessas pitää sinun välittömästi ketjupolttaa 6 tupakkaa. Sen jälkee ei tupakka enää maistu.
Näitä äänitteitä kannattaa kuunnella säännöllisesti 90 pv:n ajan. Sinä aika elimistö tottuu ja oppii uuteen tupakoimattomuuteen. 3 kk:n kuluttua tupakantuska hellittää.
KESKUSTELU KEUHKOJEN KANSSA
Kun elimistö kärsii tupakasta niin tämän äänitteen avulla saat mielikuvan siitä mitä keuhkosi tupakoinnista pitää ja jos ne osaisivat puhua niin mitä ne tuntevat.
KESKUSTELU TUPAKAN KANSSA
Pahin vihollisei ja viha-rakkaus-suhde tupakkaan herättää voimakkaita tunteita. Tällä äänitteellä suhteesi tulee muuttumaan ja tupakasta vieroittaminen onnistuu helpommin.

Laihdutus - Ylipaino www.aanitteitaelamaan.fi

Ylipaino on todella vakava kansanterveydellinen ongelma. Sen seurauksena on aikuisiän diabetestä, verenpainetta, sydäntauteja, tuki-ja liikuntaelinten vaivoja, nivelkulumia, ennenaikaisa kuolemia jne. Siksi painohallinta on välttämätöntä.
PANTA VATSASSA
Tällä äänitteellä simuloidaan tilannetta kirurgisesti tähystysleikkauksella on vatsan ympärille laitettu panta, joka estää liian syömisen. Mielikuvana tehty panta toimii samalla tavalla edellyttäen, että alitajunta hyväksyy sen.
LUONNOLLINEN SYÖMINEN
Syöminen on luonnollinen ja välttämätöntä. Luonnossa eläimet eivät koskaan ole ylipainoisia ja syö liikaa. Kotieläimet ihmisen hoidossa ja ihminen ahmii liikaa. Tässä äänitteessä ihminen samaistutetaan johonkin valitsemaansa luonnon eläimeen ja sen syömiseen. Tarkoituksena on lisätä tiedostamista ja ymmärrystä siten, että ihminen ymmärtää mikä on sopiva ravintomäärä. Mikä on terveeellistä ja mikä epäterveellistä.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

PELOT

HAMMASLÄÄKÄRIFOBIA
Tavallinen pelko kivusta ja epämieelyttävistä tunetmuksista. Saman tyyppisiä pelkoja voi olla muissakin lääketieteen toimenpiteissä.
Tämän äänitteen tarkoitus on johdattaa ihminen johonkin miellyttävään oloon, keskittyä siihen ja unohtaa kokemus.
******************************************
LENTOPELKO
Noin 8% ihmisistä kärsii vakavasta lentopelosta.
Äänitteen tarkoituksena on johdattaa kuuntelija aivan muihin maailmoihin ja kokea lentäminen mukavaksi.
Äänitteessä tutustutaan lentokoneeseen ja tehdään mielikuva hienosta lentämisestä. Tätä mielikuvaa ihminen jatkaa lentäessään.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

ITSEARVOSTUS JA UNITYÖSKENTELY www.aanitteitaelamaan.fi

Itsetunto-ongelman kanssa painivalla ihmisellä saattaa olla ikuista masennusta, epäluuloisuutta, kuvitelmia ympäristöstä ja mitättömyyden tunteita. Nämä johtuvat vaikeista kotioloista ja lapsuudesta, jossa ei lasta arvostettu ja rakastettu.
Kuuntelemalla tätä äänitettä kaksi kertaa päivässä säännöllisesti on kolmessa kuukaudessa mahdollista huomata ja oivaltaa oma arvonsa ja sen jälkeen muuttaa suhtautumistaan itseensä ja ympäristöönsä. Sama äänite on myös kirjallisessa muodossa näillä sivuilla.

EROTIIKAN HERÄTTÄMINEN

Herkkä ihminen saatta pettyä ihmissuhteessaan niin pahasti, että kieltää ja torjuu kokonaan oman seksuaalisuutensa. Tällaisessa tilanteessa hän ei uskalla lähestyäkkään vastakkaista sukupuolta mitenkään. Toinen mahdollisuus on traumaattiseknseksuaalisen kokemuksen jälkeen välttää kaikkea seksuaalisuutta ja erotiikkaa.
Hänelle saattaa syntyä ristiriita tarpeesta elää normaalia perhe-elämää ja näiden traumaattisten kokemusten välillä.
Tämän äänitteen tarkoituksena on etsiä vanhoja rakastumiskokemuksia ja sen kautta elvyttää seksuaaliset tarpeet uudelleen.

ARVOT, MOTIVAATIO & DRAIVI

Arvot ohjaavat meidän kaikkea toimintaamme, mutta useinkaan emme ole niistä tietoisia. Jos motivaatio on heikko saattaa syynä olla sisäisten arvojen (eli se mikä on tärkeätä) ja tehtävän välinen ristiriita.
Tämän äänitteen tarkoitus on selvittää rentoutustilassa mitkä ovat kuulijan arvot ja etsiä sen kautta uusi motivaatio. Voi olla että vanha toiminta ei sovellu ja asianomainen hakee uuden tehtävän tai ainakin tutkii löytyisikö vielä uusia arvoja tämän toiminnan taustaksi.

SOMAATTISET ÄÄNITTEET

Ihminen on kokonaisuus, jossa kehon toiminnat ja häiriö ohjaavat mieltä aiheuttaen esimerkiksi masennusta, pelkoja, ahdistusta jne.
Samalla tavalla mielen toiminta ohjaa kehon toimintaa.
Kun mielelle annetaan suggestio, jonka alitajunta hyväksyy alkaa se kehon tasolla vaikutaa kehon fyysisiin toimintoihin.
Mikäli ihminen on vieraantunut kehostaan alkaa se toimia väärin.
Näillä äänitteillä pyritään ihminen palauttamaan kontaktiin kehonsa osiin ja antamaan näille ohjeet toimia oikein.
Nämä ovat tukihoitoäänitteitä, jotka eivät missään tapauksessa syrjäytä tai korvaa lääkärisi antamia neuvoja, ohjeita ja lääkkeitä.
Äänitteiden laittomat kopiot eivät toimi, koska se on vastoin alitajunnan sisäistyksiä.
Älä kuuntele äänitettä autoa tai koneita käyttäessäsi.
Pyri kuuntelemaan niitä 2-3 kertaa päivässä. Kolen kk:n kulessa elimistösi on sisäistänyt uuden tavan toimia. Ainakin se on vapauttanut sinut taistelupakoreakstiosta eli parasympaticotonus on vallalla, verenpaine on alempana ja vointisi on parempi.

KUOLEMA-ÄÄNITTEET

Erilaisten uskonnollisten käsitysten mukaan jatkamme elämää taivaassa, paratiisissa, seuraavassa elämässä, toisilla planeetoilla tai häviämme olemasta. Kaikki nämä ovat uskomuksia. Mikäli kuulut johonki uskonnolliseen yhteisöön käänny yhteisösi vanhimman puoleen äläkä imuroi tätä äänitettä.
Kuoleman pelko ja Lähtevän matka äänitteen tausta-ajatuksena on mielikuva jälleensyntymästä, joka on ehkä maailman yleisin käsitys ennen syntymää ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Jos tämä ajatus jollakin tavalla loukkaa sinua eivät kuolemaäänitteet ole sinua varten. Käänny silloin uskonnollisen yhteisösi puoleen.
Sen sijaan Läheisen kuoleman jälkeen ja Suru-äänitteet ohjaavat mielikuvatyöskentelyn kautta vapautumaan surusta suremalla ja sulkemaan kuolleen ja lähiomaisen väliset keskeneräiset asiat. Näitä äänitteitä kannattaa kuunnella niin kauan että ei ole enää tarvetta itkeä. Sen jälkeen energiat ovat vapautuneet muuhun toimintaan eikä depressio ole uhkaamassa. Jos ei salli itsensä itkeä on depessio myöhemmin uhkana.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

HAAMURAAJAN FANTOMISÄRYN TUKIHOITOÄÄNITE

Sodan jälkeen oli runsaasti invalideja, jotka olivat menettäneet raajansa. Menetetyn raajan jäljelle jäänyt hermosto antaa tietoa, että raaja olisi vielä olemassa ja tuota haamuraajaa saattaa tavattomasti pahasti särkeä. Ihmisen mieli pitää yllä vanhaa bodyimagea eika hyväksy uutta. Sodan jälkeen näitä hoidettiin menestyksellisesti hypnoosilla. Menetetty raaja, siis haamuraaja voidaan hypnoosilla kutistaa oikeaan mittaansa eli syntyy uusi bodyimage ja samalla poistaa/lievittää haamuraajan kipu.
Tämä tukihoitoäänite on tehty tähän tarkoitukseen poistamaan särkyä.

SYÖPÄ_ÄÄNITTEIDEN ESIPUHE www.aanitteitaelamaan.fi

Syövät ovat pelottavia ja uhkaavat aina henkeä.
Siksi kannattaa varautua etukäteen. Kannattaa lopettaa tupakointi ja nuuska. Kannattaa käydä säännöllisesti mammografiassa ja näyttämässä lääkärille eturauhasta.
Jos ihminen sairastuu syöpään liittyy siihen aina kuoleman pelko, jota käsitellään toisaalla näillä sivuilla (linkki??)
Syöpä on tuntematon, henkeä uhkaava, inhottava, vieras elimistössä oleva ikäänkuin loinen. Meillä ei ole siihen samanlaista kontaktia ja tunnesidettä kuin kehomme muihin osiin.
Näiden äänitteiden tarkoituksena on työstää tuohon vieraaseen "olioon" liittyvää tunnesidettä. Poistaa siihen liittyvät tunteet ja pelot. Tällöin jää voimia ja energiaa muihin asioihin ja elimistön parantaviin prosesseihin.
Noudata tarkkaan syöpälääkärisi antamia ohjeita, ne ovat etusijalla ja äänitteet ovat niitä tukevia.
ELIMISTÖN TARKISTUKSESSA symbolisesti kohtaat ja tutkit kehosi. Yksilöstä riippuen kokemus voi olla hyvin erilainen.
SYÖPIEN KOHTAAMINEN hälventää pelkoja ja syövän mystisyyttä, jolloin se muuttuu tavallisemmaksi asiaksi, jota voidaan hoitaa.

GOLF- ja ALPPIHIIHTO -Äänitteiden esitelyinfoa

GOLF-PSYYKKAUS.
Ihmisen aivot on sillä tavalla rakennettu, että tarvitaam 90 päivän toistuva harjoitus, että aivot oppivat uuden tavan toimia. Siksi kannattaa kuunnella äänitteitä 2-3 kertaa päivässä 3 kk:n ajan. Silloin elimistön taistelupakoreaksio rauhoittuu ja vallalle pääsee ns. parasympatikotonus eli rentoutusrefleksi. Rentona pelin virhesuoritukset minimoituvat. Tässä nykyajan kiireessä on vallalla ylenmääräinen sympatikotonus eli taistelupakorefleksi, joka häiritsee kaikkea elämää.
Laittomasti kopioituna äänitteet eivät toimi ja vaikuta, koska alitajunta ja n.s. yliminä (=omatunto) estävät sen; vaikutus saattaa olla jopa päivastainen.

TEKNIIKKA
Kun ihminen tekee mielikuvaharjoitusta fyysisestä suorituksesta käynnistyy hänen aivojensa motooriset radat samalla tavalla kuin jos hän tekisi oikean fyysisen suorituksen. Erona on se, että mielikuvaharjoituksessa ei ihminen tee virheitä kuten oikeassa suorituksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että motoriset radat aktivoituvat, vaikka lihastoimintaa ja varsinaista suoritusta ei ole.
Jonkin motorisen suorituksen oppimiseen tarvitaan 100 oikeata toistoa, mutta sen muuttuminen automaattiseksi vaatii 10000 toistoa. Äänitteen kuuntelu ei vaadi radalla oloa ja siksi se on tärkeä tässä prosessissa.

MAASTON HAHMOTUS
Pelimaaston hahmottaminen on välttämätöntä onnistuneen pelisuunnitelman tekemiseksi. Niinkuin muissakin asioissa on tässäkin nelivaiheinen Luova Prosessi käytössä:
1. Hahmotus eli sen selvittäminen mistä kussakin tilanteessa on kyse?
2. Ideointi, jossa keksitään vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tilanteen tai pulman ratkaisemiseksi.
3. Päätös ratkaisuvaihtoehdosta, jossa punnitaan eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia.
4. Varsinainen toimenpide eli lyönti.
Tällä äänitteellä siis tutkitaan pelin hahmotusta, joka ohjaa seuraavia vaiheita.

PELI
Tällä äänitteellä pelaaja opettelee intensiiviseen keskittymiseen pelissä, jotta hän todellisuudessa käy lävitse Luovan Prosessin vaiheet minkään häiritsemättä.

TULEVAISUUS
Tämän äänitteen tavoitteena on tehdä tulevaisuuden visio omasta kehityksestä ja motivoida itsensä sen saavuttamiseksi.
******************************
ALPPIHIIHTOÄÄNITE
Alppihiihdon harrastajan kannattaa kuunnella näitä äänitteitä nimenomaan kesäaikana kun ei ole mitään mahdollisuuksia päästä mäkeen.
Ihmisen aivot on sillä tavalla rakennettu, että tarvitaa 90 päivän toistuva harjoitus, että aivot oppivat uuden tavan toimia. Siksi kannattaa kuunnella äänitteitä 2-3 kertaa päivässä 3 kk:n ajan. Silloin elimistön taistelupakoreaksio rauhoittuu ja vallalle pääsee n.s. parasympatikotonus eli rentoutusrefleksi. Rentona laskun virhesuoritukset minimoituvat. Tässä nykyajan kiireessä on vallalla ylenmääräinen sympatikotonus eli taistelupakorefleksi, joka häiritsee kaikkea elämää.
Laittomasti kopioituna äänitteet eivät toimi ja vaikuta, koska alitajunta ja n.s. yliminä (=omatunto) estävät sen; vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen.

ALPPIHIIHDON TEKNIIKAN HARJOITUS
Kun ihminen tekee mielikuvaharjoitusta fyysisestä suorituksesta käynnistyy hänen aivojensa motooriset radat samalla tavalla kuin jos hän tekisi oikean fyysisen suorituksen. Erona on se, että mielikuvaharjoituksessa ei ihminen tee virheitä kuten oikeassa suorituksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että motoriset radat aktivoituvat, vaikka lihastoimintaa ja varsinaista suoritusta ei ole.
Jonkin motorisen suorituksen oppimiseen tarvitaan 100 oikeata toistoa, mutta sen muuttuminen automaattiseksi vaatii 10000 toistoa. Äänitteen kuuntelu ei vaadi radalla oloa ja siksi se on tärkeä tässä prosessissa.

ALPPIHIIHTORADAN HAHMOTUS
Maaston hahmottaminen on välttämätöntä onnistuneen laskusuunnitelman tekemiseksi. Niinkuin muissakin asioissa on tässäkin nelivaiheinen Luova Prosessi käytössä:
1. Hahmotus eli sen selvittäminen mistä kussakin tilanteessa on kyse? Millainen rata todella on?
2. Ideointi, jossa keksitään vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tilanteen tai pulman ratkaisemiseksi. Eli vaihtoehtoisia tapoja laskea rata
3. Päätös ratkaisuvaihtoehdosta, jossa punnitaan eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia ja valitaan niistä yksi.
4. Varsinainen toimenpide eli lasku suunnitelman mukaisesti.
Tällä äänitteellä siis tutkitaan radan hahmotusta, joka ohjaa koko suoritusta.

KILPAILUPSYYKKAUS
Tällä äänitteellä urheilija opettelee intensiivisen keskittymisen suoritukseen, jotta hän todellisuudessa käy lävitse Luovan Prosessin viimeisen vaiheen minkään häiritsemättä.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

POLIITTISEN PÄÄTÖKSENTEON ANALYYSI

POLIITTISEN PÄÄTÖKSENTEON ANALYYSI

Poliittinen päätöksenteko sisältää erilaisia perusteita. Se mitä ne pitävät sisällään tai mistä ne koostuvat, on usein vaikeata käsittää. Päätöksenteon pitäisi perustua tosiasioihin (= Faktoihin), joita kuitenkin on erilaisia. Päätöksenteon perusteiden voidaan katsoa muodostuvan seuraavasti:
1. Faktat (F) + PantatutFaktat (Fp) + MielikuvitusFaktat (Fm)
==> tulos: PoliittinenPäätös (Pp)
==> tulos: PoliittinenTulos (Tp), joka toimii tai ei toimi.
2. F + Fp + Fm + KätketytFaktat (Fk), jotka saadaan selville tutkimalla
==> tulos: PoliittinenPäätös (Pp)
==> tulos: PoliittinenTulos (Tp), joka toimii tai ei toimi.
3. Kun KätketytFaktat (Fk) tutkitaan -johtaa se ==> Faktoihin
...ja kun Fp paljastetaan niin Fm häviää !!
4. Facta ==> Faktapäätös (Pf) -joka johtaa ==> Faktatulokseen (Tf), joka toimii optimaalisesti, mahdollisimman hyvin.

Kysymykset:
1. Miten tutkitaan, että KätkettyFakta saadaan totuudenmukaisesti tutkittua Faktaksi?
2. Kuinka paljastetaan PantatutFaktat, joita osa päättäjistä panttaa toisilta päättäjiltä vallan vuoksi.
3. Kun poliittiset päättäjät ovat tekemässä PoliittisenPäätöksen: Faktojen, PantattujenFaktojen ja Mielikuvitusfaktojen perusteella, he sitoutuvat poliittiseen ryhmäkuriin.
Kuinka paljon tulee tutkia KätkettyjaFaktoja ja paljastaa PantattujaFaktoja, jotta poliitikot uskovat Faktat ja ryhmittäin kävisivät uudet keskustelut ja tekevät ehkä päinvastaisen FaktaPäätöksen? Esiintuodut Faktat johtavat Faktatulokseen, joka toimii optimaalisesti.

Kun tarkastelee poliitikkojen päätöksen tekoa, näyttää suurimpana vaikuttajana ennenkaikkea olevan MielikuvitusFaktat. MielikuvitusFaktat ovat peräisin asianomaisen lapsuuden uskomuksista. Tutkimustuloksilla tai uusilla esiintuoduilla faktoilla ei näytä olevan vaikutusta niihin ja päätöksentekoon. Kun on tehty pitävä etukäteispäätös, sitä ei sitten enää voida muuttaa ovat Faktat millaisia tahansa.
Tällaisia päätöksiä on Lokka, ydinvoimalat, TAVASE, poliittiset nimitykset, energiansäästölamput, maalämmön suositus, hiilidioksidipäätökset, ruoan lisäaineiden käytön hyväksyntä jne. Esimerkkejä löytyy loputtomiin.
Tällaista on demokraattinen yhteisten asioiden hoito. Luottamuksen rationaaliseen päätöksentekoon olen menettänyt jo kauan sitten.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

MASENNUKSEN JA AIVOJEN ITSEHOITO

MASENNUKSEN HOIDOSSA ON OLEELLISTA, ETTÄ HOIDAT AIVOJASI PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA.
Masennuksen ja aivojen itsehoito
Näitä ohjeita kannattaa noudattaa ennen lääkärin antamaa hoitoa ja lääkärin antaman hoidon tukihoitona.
Mikäli mieleesi nousee tai tiedostat oireittesi syyksi jonkin psyykkisen trauman hakeudu EMDR-terapiaan (googlaa EMDR-terapeutit) tai hypnoterapiaan (googlaa Tieteellinen hypnoosi ry terapeutit)
Mikäli masennus on erittäin vakavaa eikä korjaannu taikka psykoottista, on lääkityshoito aloitettava lääkärin valvonnassa välittömästi.
Mikäli lääkitys ei auta kannattaa ehdottomasti hakeutua narkoosissa annettavaan sähköshokkihoitoon. Se on nykyään turvallinen myös ikääntyneille Sillä on saatu suorastaan hämmästyttäviä tuloksia.

RAVINTO:
B1- ja B6-vitamiinia B12-vitamiini, Foolihappo, lesitiini
Aivorasvat, omega 3, kalaöljy, possun aivo, voi.
Kiinteiden rasvojen vastapainona pellavaöljy = omega 3, rypsiöljy = omega 3 ja omega 6.
Serotoniinin esiasteena tryptofan-aminohappoa tai sinihomejuustoa/juustoja.
D3-vitamiinia (parantaa mielialaa ja luustoa) auringosta (UVB), kalaöljystä tai tablettina (D2 ei ole merkityksellinen). Vanha suositus 5 yg, uusi suositus 10-20 mikrog.Käytetään myös 100 yg:n annoksia, jolla veren D3-viamiinipitoisuus nousee riittävästi. Myrkyllinen annos on 1000 yg. USA:ssa syövät 250yg.
Kaikenlaiset liuottimet ja vieraat aineet pahentavat tilannetta. Alkoholi tuhoaa tryptofania, silloin ei synny serotoniinia eikä melatoniinia. Alkoholi ja tinneri ovat rasvaliuottimia ja aivojen kuivapainosta 80 % on rasvaa. Täten aivot sananmukaisesti sulavat ja surkastuvat. Seurauksena on masennus, unettomuus, muistamattomuus, tyhmentyminen, dementia. Älä siis käytä alkoholia.

PÄIVÄJÄRJESTYS
Ehdottomasti vältä liikaa nukkumista, vaikka sänky vetää puolensa. Nuku säännöllisesti 7,5 tuntia ja joskus 9 tuntia. Käytä herätyskelloa.
Käytä nukahtamisen apuna rentouttavia äänitteitä Googlaa: äänitteitä elämään tai joogaa, kuuntele barokkimusiikin largo-osia ei rokkia. Pääasia että pudotat (googlaa)taistelupakoreaktiosi tason normaaliksi. Tällöin saat unen ja ahdistuksesi laskee.
Unen saamiseksi voit makuullasi silmät suljettuina heiluttaa harvakseltaan silmiäsi edestakaisin. Yli 10 minuuttia et kykene sitä tekemään nukahtamatta tekemään.
Vältä passiivisia harrasteita, jossa vain seuraat ympäristöä. Sen sijaan lue kirjoja, piirrä, askartele, tee käsilläsi, käy netissä (googlaa aivojen hoito ym), FB:ssä, kulje luonnossa, keskity kokemaan ja ajattelemaan hyvin pieniä asioita - ilahduttavia asioita, kauniita asioita.

LIIKUNTA
3 h/vk = 1 h 3 x viikossa hikeen. 3:n viikon kuluttua endorfiinit nousevat, mieliala nousee, aktiivisuustaso nousee. Hyvinvointi lisääntyy. Kuinka paljon urheilijoilla on masennusta. Jos liikut kerran päivässä tunnin rivakasti nousevat endorfiinit aikaisemmin.

VALO
Kirkasvalohoito 3500 Luxia (Kirkkaassa auringossa on 20 000 Luxia) ½-2 h/ aamu estää serotoniinin muuttumisen melatoniiniksi (=unihormoni) eli nostaa mielialaa ja aktiivisuutta.
Ultravioletti BV (=kasvivalo) lisää D3 vitamiinia muuttaen ihossa olevan rasvan=kolesterolin vitamiiniksi. (Siksi eläimet nuolevat karvoista itseensä vitamiinia).
Uusi hoito on (googlaa)kirkasvalohoito korvakäytävään.

ITSENI ARVOSTUKSEN JULISTUS joko lukemalla tai äänitteenä
Ilkka Härkönen© mukaellut ja lisännyt Virginia Satir (suom. P.Kukkonen) kirjasta People making ja David Viscot: Opi elämään rohkeasti pohjalta:
Lue tätä paljon ja aina uudestaan monta, vähintään 3 kertaa päivässä 3 kuukautta. Tämä on lääkekuuri. Ota 3 kopiota: 1 vessaan, 1 jääkaapin oveen, 1 yöpöydälle. Opi se ulkoa. Sisäistä se. Kirjoita siitä oma versiosi, jota pidät mukanasi.
Tulet hämmästymään 3 kk kuluttua...
Minä olen minä
Missään koko maailmassa ei ole ketään muuta, joka olisi tarkalleen minun kaltaiseni.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat osittain kaltaisiani, mutta kukaan ei ole tarkalleen kuten minä. Sen tähden kaikki mikä tulee minusta on alkuperäistä minua, koska minä yksin valitsen sen.
Tunnustan omakseni kaiken minusta - kehoni sisältäen kaiken mitä se tekee; mieleni sisältäen kaikki sen ajatukset ja ideat; silmäni sisältäen kaikki kuvat mitä ne näkevät; tunteeni, mitä tahansa ne ovatkin - vihaa, iloa, turhautumista, rakkautta, pettymystä, kiihtymistä; suuni ja kaikki sanat, jotka tulevat siitä - kohteliaat, imelät tai karkeat, korrektit tai epäkorrektit; ääneni, lujan tai pehmeän; ja kaikki toimintoni olivatpa ne suunnattuna muihin ta itseeni.
Tunnustan omakseni mielikuvitukseni, uneni, toiveeni ja pelkoni.
Tunnustan omakseni kaikki voittoni ja menestykseni, kaikki epäonnistumiseni ja virheeni.
Menestykseni mahdollistui vain minun hyvien ominaisuuksieni ja taitavan toimintani seurauksena ja nuo ominaisuudet ja taidot ovat minussa edelleen olemassa ja voin milloin tahansa käyttää niitä.
Koska tunnustan omaksi kaiken itsestäni voin tulla hyvin läheisesti tutuksi itseni kanssa. Näin voin rakastaa itseäni ja olla ystävällisessä suhteessa minuuteni kaikkien osien kanssa. Voin siten tehdä mahdolliseksi itselleni toimia täysin omaksi parhaakseni.
Tiedän, että minussa on puolia, jotka hämmentävät minua ja toisia joista en mitään tiedä, mutta niin kauan kuin olen ystävällinen ja rakastava itseäni kohtaan voin rohkeasti ja toiveikkaasti etsiä ratkaisuja pulmiini ja tapoja millä saan enemmän tietoa itsestäni.
Miltä tahansa näytänkin tai kuulostan, mitä tahansa sanon ja teen ja mitä tahansa ajattelen ja tunnen tiettynä hetkenä ajassa, on minua. Se on alkuperäistä ja edustaa sitä mitä minä olen tuona ajanhetkenä.
Kun katson taaksepäin, miltä minä näytin ja kuulostin, mitä minä sanoin, kuinka minä ajattelin ja tunsin, jotkut saattavat osoittautua epäsopiviksi. Voin hylätä sen, mikä on epäsopivaa ja pitää sen, mikä osoittautuu sopivaksi ja etsiä jotakin uutta sen tilalle, mitä olen hylännyt.
Minä voin nähdä, kuulla, tuntea, ajatella, sanoa ja tehdä. Minulla on välineet ja työkalut elossa pysymiseen, toisten lähellä olemiseen, tuotteliaana ja järkevänä olemiseen ja selviytymiseen ihmisten ja asioiden maailmasta, mikä on itseni ulkopuolella.
Minä tunnustaudun itsekseni ja sen tähden minä voin itse johtaa itseäni.
Minä olen minä ja minä olen upea, ainutlaatuinen ja ok. Olen yhtä hyvä kuin kuka tahansa.
Siksi minulla on myös oikeuksia:
Minulla on oikeus unelmoida, riippumatta siitä kuinka typerältä tai aiheettomalta se näyttää toisista.
Minulla on oikeus torjua seurastani jokainen, joka loukkaa minua, joka ei toivo minun parastani tai puhuu minusta pahaa.
Minun ei tarvitse sietää kenenkään läsnäoloa, joka haluaa riidellä kanssani tai pilkata minua.
Minulla on oikeus elää omaa elämääni, luoda elämäntapa, jota pidän mukavana ja rakentaa elämä, joka on riskien arvoinen.
Minulla on oikeus omaan arvomaailmaani ja pitää arvokkaana sitä mitä pidän tärkeänä.
Minulla on oikeus olla persoona ja tulla kohdelluksi sellaisena.
Minulla on oikeus tehdä maailmastani niin hyvä, kuin osaan kuvitella.
Minulla on oikeus sanoa ei, koska minulla on oikeus suojella itseäni, koskemattomuuttani, tunteitani, omaisuuttani ja ajatuksiani.
Minun ei tarvitse antaa periksi kenellekään vastoin tahtoani.
Minä olen minä ja sinä olet sinä. Minä en ole täällä täyttääkseni odotuksesi ja sinä et ole täällä täyttääksesi minun odotukseni. Jos kohtaamme, hyvä on. Jos emme, sille ei voi mitään (Friz Pearls).
Jos kaksi ihmistä on samaa mieltä toinen on tarpeeton, erimielisyys on hedelmällistä, se luo uusia mahdollisuuksia.
Kaikki ihmiset, minä mukaan lukien, elävät projektioidensa virtuaalisessa mielikuvitusmaailmassa jo näkeminenkin on mielikuvitusta.
Minä jouduin elämäni alkuvuosina sisäistämään aikuisten mielivaltaisesti antamat sekä negatiiviset että positiiviset suggestiot, kokemukset ja viestit. Nämä minä sisäistin ja rakensin vielä toivekuvan, johon pyrkiä, sitä koskaan saavuttamatta.
Maailman koen aistieni kautta. Näkemisessä tapahtuu jotain aivoissani. Kuitenkin koen maailman itseni ulkopuolella.
Rakastuessani näin toisessa ominaisuuksia, joita ei myöhemmin enää ollut havaittavissa. vihamiehessäni näen ominaisuuksia, joita toset eivät näe.
En siis koskaan voi kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on.
Kun itsetuntoni on maanraossa, muistan ja ajattelen toistuvasti: Minulla on sisäinen tunne ja aavistus siitä, että jos en olisi ollut kaikissa niissä kurjissa tilanteissa, joihin ilman omaa syyttäni olen vastoin tahtoani joutunut, olisin ihan ok. eli MINÄ siis todella OLEN hyvä, arvokas, ainutlaatuinen, ok-ihminen, minulla on lupa aidosti rakastaa itseäni. Siten voin rakastaa myös muita.
Siksi pidän aina mielessäni, että kaikkien ihmisten positiiviset ja negatiiviset mielipiteet minusta ovat heidän virtuaalisia projektioitaan, heidän mielikuvitustaan. En ota niitä vakavasti. Asetun niiden yläpuolelle. En ota vakavasti koirankaan haukkumista tai hännän heilutusta.
Olen jopa kiitollinen vihamiehilleni, jotka mahdollistavat henkisen kasvuni ihmisenä. Heidän avullaan näen asioita, joita en muutoin näkisi.
Nöyryys
Koska olen hyvä ja minulla on mielipiteeni ja tahtoni, voin olla nöyrä.
Nöyryys on ylpeyden vastakohta. Se on epäitsekkyyttä. Se on antautumista kuuntelemaan, kuuntelemista. Sillä ei ole mitään tekemistä alistumisen kanssa. Siinä on mukana tervettä vapaata omaa tahtoa. Auttajana olen nöyrä, mutta en ehdoitta.
Voin nöyrästi olla avuksi ja palvella muita. Se tuottaa minulle ja muille mielihyvää ja onnellisuutta.
Nöyryyden teeskentely(myös sisäinen) on nöyristelyä.
Koskaan en voi kenellekään sanoa olevani nöyrä. Silloin olisin ylpeä nöyryydestäni. Olenko nöyrä ajatellessani olevani nöyrä?

ASIOIDEN POLTTAMINEN NUOTIOSSA (symbolityöskentely)
1. Kirjoita vaikeat ja kipeät asiasi paperille ja heitä nuotioon palamaan.
2. Tee sama uudestaan mielikuvissasi. Tai heitä ajatuksiasi palamaan nuotioon tai heitä ne jokeen.
3. Kirjoita pitkä kuvaus tunteitasi myllertävistä asioista ja polta se juhlallisesti vaikka vanhassa kurkkupurkissa.
4. Mene puukon kanssa metsään, kerää erilaista palavaa materiaali pohtien omaa ominaisuuttasi, josta tahdot päästä eroon.
5. Rakenna aineksista tämän ominaisuutesi symboli; taideteos johon lataat hartaasti 1-4 h:n aikana itsestäsi koko iljetyksen
6. Sitten laita taideteoksesi kunnolliseen nuotioon ja poltat juhlallisesti sen ja tuon inhottavan ominaisuutesi.

PARANTAVA KIRJOITTAMINEN NELJÄNÄ PÄIVÄNÄ
(mukaellen lähdettä: Pennebaker, James W. (1997) Opening Up, The Healing Power of Expressing Emotions. The Guilford Press. New York)
James W. Pennebaker on tutkimusryhmineen käyttänyt kirjoittamista monien ryhmien kanssa. Näitä ovat olleet esimerkiksi opintonsa aloittaneet opiskelijat, työpaikkansa menettäneet työnhakijat, fyysistä sairautta sairastavat (esim. syöpä, astma) ja keskitysleirivangit. Tutkimuksissaan hän on toistuvasti osoittanut kirjoittamisen myönteisen vaikutuksen terveyteen. Esimerkiksi traumaattisesta kokemuksesta, ratkaisemattomasta ongelmasta tai muutostilanteesta elämässä kannattaa kirjoittaa ja sillä tavalla auttaa itseään. Kirjoittaminen tehdään neljänä peräkkäisenä aamuna heti herättyä kun mieli on auki. Kirjoittamispaikaksi on hyvä valita häiriötön tila, jossa viihtyy.
Kirjoita 20 minuuttia keskeytyksettä koko ajan. Pane esimerkiksi herätyskello hälyttämään 20 minuutin kuluttua kirjoittamisen aloittamisesta. Kirjoita itseäsi varten, ei jollekin toiselle luettavaksi. Jos sinulta loppuu sanottava, toista se mitä juuri olit kirjoittanut. Kirjoittaessasi älä ole huolissasi kieliopista, oikeinkirjoituksesta tai lauserakenteesta. Keskity vain kirjoittamiseen. Kirjoittamisen jälkeen olo voi tuntua surulliselta tai masentuneelta jonkin aikaa. Jos niin käy, se on täysin normaalia. Useimmilla olo paranee noin tunnissa.
Kirjoita seuraavien neljän päivän aikana koko elämäsi traumaattisimmasta kokemuksesta. Kirjoittaessasi vapauta ja tutki kaikista syvimmät tunteesi ja ajatuksesi. Voit kirjoittaa samasta kokemuksesta kaikkina neljänä päivänä tai eri kokemuksista kunakin päivänä. Traumaattisen kokemuksen lisäksi voit myös kirjoittaa suurista konflikteista tai ongelmista, joita olet kokenut tai koet juuri nyt. Mistä kirjoitatkin, on tärkeää, että sukellat syvimpiin tunteisiisi ja ajatuksiisi. Toivottavasti voit kirjoittaa myös merkittävistä kokemuksista ja konflikteista, joista et ole voinut juuri puhua muiden kanssa. Muista, että sinulla on neljä päivää aikaa kirjoittaa. Voit yhdistää henkilökohtaiset kokemuksesi muihin elämänalueisiisi. Miten kokemus liittyy lapsuuteesi, vanhempiisi, ihmisiin, joita rakastat tai kuka sinä haluat olla. Jälleen kerran, kirjoittaessasi, tutki syvimpiä tunteitasi ja ajatuksiasi.
Viikon kuluttua luet juttusi ja poltat sen juhlallisesti.
Toista prosessi puolen vuoden välein.


MIELIKUVATYÖSKENTELY
1. Ota mahdollisimman hyvä asento tuolissa, jota vastapäätä on toinen tuoli. Läheinen ystäväsi voi olla seuraamassa.
2. Hengitä syvään ja rentoudu.
3. Tee mielikuva, että edessäsi tuolissa on masennuksesi tai jonkin muun oireesi symboli. Se voi olla mikä tahansa ihmisistä taideteokseen.
4. Puhu tuolle symbolille avoimesti kaikki tunteesi joita tunnet sitä kohtaan ja muut asiat mitä haluat . Ole avoin ja tarvittaessa raivoissasikin, vihainen, katkera, mitä tahansa
5. Vaihda tuolia ja kuvittele olevasi tuo symboli. Samaistut siihen
6. Tuossa roolissa vastaat itsellesi äskeiseen puheeseen
7. Palaat omaksi itseksesi ja vastaat tuolle symbolille.
8. Näin jatkat puhumalla kummassakin roolissa.
9. Sitten teet mielikuvan nuotiosta tai joesta, joka on edessäsi.
10. Heität tuon symbolin tuleen tai jokeen.
11. Menet nukkumaan ja annat itsellesi suggestion, ohjeen työskennellä uniesi aikana tuota asiaa.
Äänitteitä elämään sivustolla on masennuksen hoitoäänite.
Katso myös http://www.aanitteitaelamaan.fi
OHJELMOI ITSESI TARKASTI. MERKITSE SUUNNITELMASI ALMANAKKAAN, KERRO LÄHEISELLESI JA PYYDÄ HÄNTÄ VAHTIMAAN, ETTÄ OHJELMA TULEE TOTEUTETTUA. SEURAA VOINTIASI ESIMERKIKSI (GOOGLAA) BECK:IN MASENNUSASTEIKOLLA.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

PARISUHTEEN ITSEHOITO

Kokeile keskustella puolisosi kanssa silloin kun hän on rauhallinen. Kerro, että olet huolissasi ja tiedät, ettei hänestäkään tunnu hyvältä. Vasta sen jälkeen on mahdollista keskustella.
Seuraavassa ohjeet, joita kannattaa ainakin yrittää:
1. Menette rauhalliseen paikkaan, jossa saatte tutkia tilannettanne rauhassa.
2. Varaatte kolme tuolia, joista 2 kovaa laitatte vastakkain ja kolmannen nojatuolin/lepotuolin vähän kauemmaksi. Jos olette epävarmoja prosessin onnistumisesta, pyydätte mukaan kolmannen henkilön, joka istuu vähän kauempana neljännellä tuolilla ja seuraa tilannettanne. Teidän molempien tulee luottaa tuohon kolmanteen.
3. Sovitte kumpi aloittaa tämän prosessoinnin ja hän istuu vastapäätä tyhjää tuolia. Toinen menee rentoutumaan lepotuliin ja seuraamaan sivusta. Hän vain seuraa, eikä puhu mitään. Jos hän alkaa puhua kolmannen henkilön tehtävä on pysäyttää hänet.
4. Prosessoija istuu kovalle tuolille, sulkee silmänsä, hengittää mnta kertaa syvään rentoutuakseen ja silmät suljettuna kuvittelee parinsa vastapäiselle tyhjälle tuolille.
5. Hän puhuu tuolle kuvitellulle parillensa kaiken haluamansa, asiansa, tunteensa kaiken.
6. Hän vaihtaa paikkaa, sulkee silmänsä, hengittää syvään ja kuvittelee olevansa tuo puolisonsa. Hän siis vaihtaa roolia ja esittää puolisoansa.
7. Tässä toisessa roolissa hän vastaa ensimmäisen puolison puheisiin, syytöksiin, tunteisiin juuri niin kuin kuvittelee tämän vastaavan.
8. Hän vaihtaa roolia omaksi itsekseen ja vastaa toiselle.
9. Näin hän käy jonkin aikaa keskustelua kummastakian roolista käsin ja puoliso seuraa tapahtumaa ulkopuolisena mitenkään osallistumatta tai kommentoimatta. Hän saa käsityksen siitä, millaisena puoliso näkee hänet.
10. Toinen puoliso vuorostaan aloittaa kohdasta 4 ja äskeinen "keskustelija" vuorostaan lepää tuolissa asiaa seuraten.
11. Kun molemmat ovat käyneet keskustelunsa toisen seuratessa, asettuvat he oikeasti vastakkain ja keskustelevat muistaen, että jos kaksi on samaa mieltä niin toinen on tarpeeton.
Prosessin jälkeen kannattaa aina halata kunnolla.
12. Jos lepotuolissa istuja malttaa olla hiljaa tai ulkopuolinen molempien ystävä pitää hänet kurissa on prosessilla voimakas vaikutus parisuhteeseen.
13. Prosessi kannattaa toistaa 1-2 kertaa viikossa 3 kk ajan. Kolmessa kuukaudessa ihminen oppii suhtautumaan uudella tavalla asioihin.
14. Kannattaa tutustua myös www.aanitteitaelamaan.fi Siellä itsetunto ja kriisiasioita.Mikli tämä metodi ei toimi voi syitä olla ainakin muutama:

Mikli tämä metodi ei toimi voi syitä olla ainakin muutama:
Arvelen, että ainakin yksi syy on eri taso arvoevoluutioasteikolla. Jos toinen on pehmo ihmisihminen ja toinen juppi tai niuho tai peräti rambo niin eihän se suhde voi toimia.
Voihan ne arvot olla toisellakin tavalla erilaisia: toiselle on tärkeätä joku harrastus, jota toinen ei siedä. Ei synny keskustelua.
Yksi syy voisi olla toisen persoonallisuuden häiriö, jota toinen ei enää kestä. Esim narsisti ei kykene muuttamaan asennettaan.
Mikli tämä metodi ei toimi voi syitä olla ainakin muutama:
Arvelen, että ainakin yksi syy on eri taso arvoevoluutioasteikolla. Jos toinen on pehmo ihmisihminen ja toinen juppi tai niuho tai peräti rambo niin eihän se suhde voi toimia.
Voihan ne arvot olla toisellakin tavalla erilaisia: toiselle on tärkeätä joku harrastus, jota toinen ei siedä. Ei synny keskustelua.
Yksi syy voisi olla toisen persoonallisuuden häiriö, jota toinen ei enää kestä. Esim narsisti ei kykene muuttamaan asennettaan.
Varsinainen juttu on oppia samaistuminen ja sen kautta ymmärtämään toisen maailmaa.

KUKASNÄOLET?

KUKASNÄOLET?
Kerro minulle KUKA SINÄ OLET?
Mikä on syvin olemuksesi kaiken sen kuvittelusi, joka luulet olevasi, takana?
Osoita toista sormella ja sano sinä!
Osoita itseäsi sormella ja sano minä!
Mihin kohtaan osoitat?
Osoita polveasi sormella ja sano minä - ei se toimi!
Miksi osoitat juuri siihen kohtaan, mihin osoitat?
Siihen on hyvin yksinkertainen vastaus, joka sinun on itse keksittävä.
Jos minä sanon sen sinulle, siitä tulee uusi projektio.
Jos annat sille nimen, se tuhoutuu.
Tuo syvin olemuksesi vain on, mutta vaikuttaa kaikkeen toimintaasi.
Osoita sitä sormellasi, ole syvin olemuksesi ja unohda kaikki muu vähäksi aikaa.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Teoriaa ja hoitoja

Tätä kamaa on www.aanitteitaelamaan.fi - sivustolla. Tai sitten ei ole ehditty siirtämään. Tässä on kyl kahlaamista:

PSYYKKE-TEKNIIKKA-LÄHIKEHITYKSEN VYÖHYKE-MUKAVUUSALUE


Piirrä 2 ympyrää rinnakkain, osittain päällekkäin ja kolmas keskelle alas. Oikean puoleinen on
osaaminen, alimmainen on tieto. Yhdessä ne ovat tietotaito. Unohdamme tavallisesti
vasemman ympyrän joka on tiedostus, aivot (on iian lähellä).
Saamme koordinaatiston x =
taito, y = tieto ja z = tiedostus. Syntyy kuutio eli toiminta tehostuu oleellisesti
tiedostuksella.
Kaksi rinnakkaista ympyrää heijastuu toisiinsa. Jos teet jotain, tapahtuu
aivoissasi jotain. Jos olet sienimetsässä on fiilinki erilainen. Täten tekemisen ja aivojen
välillä on yhteys paitsi osaamisen myös tunnetilan tasolla.
Kun opettelemme uutta asiaa
on se ympyröiden ulkopuolella ja sitä tulee lähestyä vähitellen lähikehityksen
yvöhykkeiden kautta jotta se saadaan hallintaa. Jos siihen osaamiseen pyrkii suoraan,
menee se yli "hilseen" eikä edistystä tapahdu.
Kun piirrämme apilan lehden yhdeksi
ympyräksi saamme mukavuusalueen (Langinvainio). Se on se oma alue, jolla jokaisen on
tuttua ja turvallista toimia. Yhteisössä ihmisten mukavuusalueet poikkeavat toisistaan ja
suurin yhteinen mukavuusalue on sama kuin (yritys)kulttuuri. se mikä on yhdelle tuttua ja
turvallista onkin toisen lähikehityksen vyöhykkeen ulkopuolella ja menee yli ymmärryksen.
Täten syntyy ristiriitoja ja vaikeuksia.
Nuorison kanssa toimiessa tulee huolehtia siitä, että
puhe ja toimenpiteet osuvat nuoren lähikehityksen vyöhykkeelle.
Gravesin
arvoevoluutioasteikossa, jokaisella on oma mukavuusalueensa, jolla toimii. Siirtyminen
seuraavaan vaiheeseen tapahtuu oppimisprosessin oivalluksen kautta.



PÖNTTÖTEORIA ELI MIELEN RAKENNE
Tietoisuus
Ihmisen mieli on kuin tynnyri, jossa on välipohjia.
Ylin kerros
on tietoisuus eli se kerros, jossa olevat ajatuksesi aistit ja tiedostat ("koska haukkasit omenasta"). Jokaisella ihmisellä on siis aisti, jolla omat ajatukset aistitaan ja sitten tiedostetaan.
Siihen kerrokseen tulevat uudet kokemukset ja opittavat asiat. Sieltä ne siirtyvät suodattimen reikien kautta seuraavaan esitietoiseen
kerrokseen.
Esitietoisuus
on se kerros, johon asiat nousevat syvemmistä kerroksista ja
silloin asiaa muistellessaan ihminen sanoo että se on aivan kielen päällä.
Esitietoisuudessa ollessa asia voi herättää tunteita, jotka nousevat ennen varsinaista
asiaa tietoisuuteen.
Voi myös olla tunne,että kohta muistan sen.
Alitajunta
Esitietoisuudesta asia menee ensin lyhytaikaiseen ja sitten pitkäaikaiseen muistiin. Sinne
on tallennettu koko elämänhistoria ja siellä sitä prosessoidaan. Sieltä pulppuavat
painajaiset, joilla työstetään kipeitä traumoja.
Traumat
Lapsuuden traumaattiset kokemukset painuvat syvälle alitajuntaan ja kun asianomainen aikuisena joutuu
alkuperäistä traumaa muistuttavaan tianteeseen nousee pintaan fyysinen tai psyykkinen
oire, ahdistus, ripuli, viha tms. Alkuperäinen trauma ei mielen muistu. Kaikki projisoidaan ulkoiseen maailmaan.
Unet ja väärinymmärrys
Alitajunnantasolla nähdään unet, joissa erilaiset tunteet yöllä jylläävät. Aamulla muistat jotain ja kerrot vielä vähemmän innoissasi.
Toinen kuuntelee. ymmärtää jotain sisällöstä tuskin tunteista. Hän alitajunnassaan yhdistää
unesi johokin omaan juttuunsa ja väärinymmärrys on valmis. Filosofi Erik Ahlmannin
mukaan (jo 40-luvulla) väärinymmärrys on normaalitila. 85 % viesteistä tulee väärinymmärretyksi eli sisältää kuvitelmia.
Puolustusmekanismit - defenssit
Pöntön eri kerrosten välisissä kerroksissa reikiä peittää läpät eli puolustusmekanismit. Jos niitä ei
olisi, olisi ihminen psykoosissa kuin LSD:n vaikutuksessa, jolloin kaikki läpät on auki.
Läpät pitävät hyvätkin asiat piilossa.
Psykoterapiassa läppiä aukaistaan vähitellen ja poimitan asia kerrallaan käsiteltäväksi ja työskenneltäväksi.
Läppiä voidaan hallitusti aukaista hypnoosilla, musiikilla, taiteella, rummutuksella, tansilla jne.
Kerrosten funktioista
Ylin kerros ja esitietoisuus - tietoisuus toimii valvetilassa EEG:ssä beta-jakso 16-31 Hz.
Alitajunnan pintakerroksessa - rentoutuminen alfa-jakso 7-15 Hz, Läpät aukeavat hallitusti.
Unennäkötaso gamma-jaksoa 4-7 Hz.
Syvän unen taso delta-jaksoa 1-4 Hz.
Unen jaksot toistuvat 1,5 h jaksoissa. On hyvä herätä jakson lopussa. Olo on silloin virkeämpi herätä.


PROJEKTIOKARTTA - miksi olemme tällaisia?
Synnyttyään saamme ensimmäisen sisäistyksen nimessämme. Sen jälkeen meitä kasvatetaan mielivallalla:

Negatiivinen minäkuva
Ihminen joutuu elämänsä alkuvuosina sisäistämään muistinsa syövereihin aikuisten mielivaltaisesti antamat sekä negatiiviset että positiiviset suggestiot, kokemukset ja viestit.
Näistä hän rakentaa negatiivisen mielikuvan itsestään. Monet ihmiset haukkuvat itseään, suorastaan nalkuttavat itselleen aivan vähäpätöisistäkin asioista. Heitä ei ole lapsena hyväksytty ja heille on nalkutettu. Negatiivista palautetta on
tullut miljardi kertaa. Hän on vakuuttunut surkeudestaan. Negatiivisen minäkuvan vasta painoksi hän rakentaa toivekuvan.

Toivekuva on harha.
Tämä ihmispolo on sisäistänyt tuon roskan ja rakentaa sitten toivekuvan, jolla pyrkii peittämään kaikki miinuksensa,
teeskentelee reipasta, hymyilee tekohymyä, on niin hienoa niin hieno. Pyrkii siihen, jotta jotenkin jaksaisi elää, sitä koskaan saavuttamatta. Jos negatiivinen minäkuva ja toivekuva ovat isot ja asianomainen alkaa todella uskoa kuvitelmaansa ja samaistuu siihen, syntyy itsekäs narsistinen persoonallisuus, joka elää ulkoisen menestyksen ja toisten kehujen varassa.
 
Positiivinen minäkuva
Tottakai, kun hän on henkiin jäänyt mummo tai vaari pitivät sylissä, antoivat mansikkamaitoa ja kehuivatkin suloista pikkulasta. Näistä kehittyi kolmas ja positiivinen minäkuva, jonka varassa voi elää.

Maailman kokeminen
Maailman ihminen kokee aistiensa kautta. Näkemisessä tapahtuu jotain aivoissamme (PET-kuvaus).
Valo taittuu silmän linssien kautta silmän pohjaan. Sieltä se siirtyy näköhermoa pitkin takaraivoon, jossa "näkeminen" oikeasti tapahtuu.
Ääni välittyy korvien kautta aivoihin, jossa kuuleminen tapahtuu.
Kaikki aistimuksemme tapahtuvat siis aivoissamme.
Miten on sitten mahdollista, että koemme maailman itsemme ulkopuolella, vaikka tapahtumat ovat todellisuudessa aivoissamme.
Maailma on aito ja todellinen, ainakin se on todellisesti aivoissa. Todellisissa aivoissa oleva virtuaalimaailma.
Cogi-intiaanit Venetsuelassa ja Kolumbiassa kasvattavat kansan johtajat pimeässä luolassa 9 vuotta. Lapset elävät
virtuaalisessa maailmassa tehden projektioita, kuvitelmia kuulemistaan asioista. 20 viisasta kertoo heille maailmasta. (Sama tilanne on sokeilla tai kuurosokeilla. Vai onko?)
Kun he tulevat 9-vuotiaina ulos luolasta, maailma ei ole heidän ulkopuolellaan vaan heidän sisäpuolellaan.

Riita
Kun riitelemme jonkun kanssa, molemmat käyvät riidan jälkeen rankan sisäisen keskustelun riitapukarinsa kanssa, joka ei tiedä tuosta keskustelusta mitään. Kahden viikon kuluttua ihmetellään, että miten tuo toinen noin on kelkkansa kääntänyt, ihan eri mieltä kuin silloin riidan aikana?
Sisäiset keskustelut herättävät tunteita. Ajatukset herättävät tunteita. Aistimukset herättävät ajatuksia ja tunteita.

Rakastuminen ja vihaaminen
Rakastuessamme aistimme kohteestamme erilaisia asioita, jotka provosoivat rakastumisen tunteen. (Se luokiteltiin keskiaikana psykoosiksi. Se oli kiellettyä ja hävettävää.)
Rakastuessamme näemme toisessa siis ominaisuuksia, joita ei myöhemmin 3 kk - 30 v kuluttua enää ole havaittavissa. Mihin nuo kumppanin ihanat ominaisuudet ovat hävinneet. Jos suhde on toimiva on muutamat näistä plussista paikkansa pitäviä. Suurin
osa on realisoitunut. Tuttavat ihmettelivätkin, että mitähän toi tossa oikein näki.
Vihamiehessämme näemme ominaisuuksia, joita toiset eivät näe. Joku kuitenkin rakastaa oikein inhottavaa tyyppiä, on naimisissa hänen kanssaan ja pussaa häntä.

Projektio
Mistä nuo perusteettomat plussat ja miinukset ovat peräisin? Ne imuroidaan ja sisäistetään lapsuudessa ja nuoruudessa ympäristön antamina syvälle muistiin ja heijastetaan sitten aikuisuudessa kuvitelmina ympäristön ihmisiin ja tilanteisiin.
Kansainvälinen konflikti:
Erikoista porukkaa, kun jonkun sarjakuvan (virtuaalinen) takia toisiaan kuoliaaksi sotkevat
(todellista)! Pommi turbaanissa (virtuaalinen) siis räjähti (virtuaalinen) mellakoiksi (todellinen). Kuolleet miehet pääsivät paratiisiin (virtuaalinen), jossa saavat neitsyitä (virtuaalinen) ansioittensa mukaan ja naiset haihtuvat olemasta (virtuaalinen) . Tämä on
virtuaalinen todellisuus.
Heille tämä kaikki on projektiota - henkilökohtaista todellisuutta.
Meille virtuaalista.
Todellisuutta lähempänä on käsitys,että paperilla on mustetta ja ihmiset kuvittelivat siihen pommin (virtuaalinen).
Kaiken kaikkiaan elämme siis kaiken aikaa mielikuvitusmaailman sisäistä virtuaalista harhatodellisuutta kohtaamatta ympäröivää maailmaa muuta kuin aistiemme kautta. Informaatio menee verhon (atomifysiikan Kööpenhaminan koulukunta) tai suodattimen lävitse ja aistimme vain osia todellisuudesta.
Vanhemmiten emme kuule hippiäisen ja heinäsirkan laulua. Heinäsirkkoja ja hippiäisiä on edelleen olemassa. Emme haista kuin muutaman hajun. Koira haistaa 2 milj. hajua. Monet eläimet näkevät maailman mustavalkoisena ja hyönteiset vain ultravioletit värit jne.
Jokaisella on oma maailmansa. Nisäkkäät ovat värisoleita, kädelliset näkevät kolme väriä, matelijat ja linnut näkevät neljä väriä (ultravioletti)

Todellisuuden raja
On selkeä raja sisäisen projektiivisen virtuaalitodellisuuden ja todellisen todellisuuden välillä.

Ihmisen perusolemus
Kun osoitat toista ja sanot sinä tai osoita itseäsi ja sanot minä, niin mihin kohtaan osoitat? Sormesi osuu keskelle rintaasi tai toisen rintaa. Jos osoitat polveasi ja sanot minä, ei se toimi. Emme siis tunnista edes itsessämme olevaa positiivista ydintä - elämämme perusolemusta, koska se peittyy surkean minäkuvan alle. Jokaisella on sisäinen tunne, että jos ei vain olisi tapahtunut kaikkea sitä kurjaa, mitä elämä on tuonut, olisin aivan toisenlainen ja ok. Ihmisellä on siis aavistus tuosta positiivisesta perusolemuksestaan. Eli jokainen on ok. ja "laulun arvoinen".
Kun otat pikkulapsesi syliisi tai halaat pariasi, niin juuri tuossa kohtaa, johon osoitit sormellasi tunnet tunteesi. Mikä se tunne on?

Kuka minä olen
Kun katsot tuota kaikkea ulkoapäin, kuvan ulkopuolelta ja viime kädessä siitä missä nyt olet ja nyökyttelet, että noinhan se on. Niin silloin se osa sinua joka nyökyttelee on todellinen tiedostava olemuksesi. Se on kasvatuksesi ja menneisyytesi luomien varjokuvien ulkopuolella. Tai se osa sinua joka aistii ajatuksesi ja tunteesi (seitsemäs aisti) se on sinun tiedostava olemuksesi. Se surkea haukuttu tyyppi, jossa on miinukset ja josta heijastuu elämäsi eri tilanteisiin projektioita, se ei ole sinua, se on kasvatuksesi tuoma harha, joka luulet olevasi. Älä samaistu siihen, kuvittelet olevasi jotain harhaa, joka on negatiivista. Et kait halua olla negatiivinen olio ja tuhlata energiasi siihen? Ole koko ajan tietoinen tuosta oikeasta syvemmästä positiivisesta minuudestasi, silloin et sorru elämäsi eri tilanteissa heijastamaan menneisyytesi kokemuksia nykyhetkeen.
Meillähän on vain tämä nykyhetki, äskeinen hetkikin on poissa ja tulevaa ei vielä ole. Aikaa ei oikeasti ole. Nykyhetki tapahtuu juuri nyt. Se on sekuntia lyhyempi. Tee tietoinen valinta: Miten sitä käytät?
Lue Echard Tollen kirjoja, niissä kerrotaan sama asia toisin sanoin.


OPPIMISPROSESSI
Ihmisellä on tietyt tavat ja tottumukset, jotka kulkevat suvussa polvesta toiseen. Tavat periytyvät kuten geenit. Puhutaankin memorygeeneistä, jotka siirtyvät kummaltakin vanhemmalta tahtomattamme ja tietämättämme.
Näihin erilaisiin käyttäytymisiin liittyy taustalla aina ajatustottumus eli ajattelemme, että näin kuuluu tehdä. Esimerkiksi tällä tietyllä tavalla tulee opettaa kieliä, matematiikkaa tai musiikkia.
Kun haluamme muuttaa käyttäytymistämme tulee meidän muuttaa ajattelutapaamme.
Ajattelutavan muutos edellyttää aika syvää oivallusta ja ahaa-elämystä.
Kouluttamalla, lukemalla tai tekemällä syntyy ahaa-elämyksiä.
Ahaa-elämys=oivallus johtaa ajattelutavan prosessointiin.
Lopputuloksena on uusi ajattelutapa tai erilaisia ajattelutapojen vaihtoehtoja.
Uusi ajattelutapa aiheuttaa uudenlaista käyttäytymistä, työtapoja jne.
Jos uusi käyttäytyminentuottaa mielihyvää pitää se yllä uutta tapaa.
Jos se tuottaa negatiivisia tunteita palaa ajattelu ja käytös vanhaan eikä kehitystä enää tapahdu.
NÄIN ON



LUKEMISEN JA KOKEMISEN ERO
Lukemalla ymmärrät 5-95%.Et voi tietää onko se totuus vai kirjoittajan projektio - et pääse kysymään.
Oma kokemuksesi on aina totta sinulle.
Intuitio-fiilistely voi olla totta tai ei - sen oikeellisuus on testattava?
Lukemalla (auktoriteetin syöttö) saat huonosti tietoa itsestäsi - se on lisäksi "testattava".
Lukemalla et voi keksiä uusia asioita, toistat muiden keksintöjä. Samaistumalla ja kokemalla voit löytää uusia totuuksia - kehittää uusia teorioita. Samaistumalla lukemaasi voit testata sen oikeellisuuden.
Näin luulen.



DILTSIN YMPYRÄT vaikuttavuuden tasot
.
Piirrä 6 sisäkkäistä ympyrää.

Piirrä keskelle +, se on ihmisen perusolemus.

1. kehä on identiteetti, vastaus kysymykseen kuka. Se syntyy kasvatuksen seurauksen sisäistysten kautta.

2. kehä on arvot ja uskomukset, vastaus miksi. Se syntyy usein meemien (memorygeeni) seurauksena eli opitaan lapsena..

3. kehä on osaaminen, vastaus kysymykseen miten. Se opitaan koulussa ja elämän kokemuksen kautta esim. työssä.

4. kehä on teot, vastaus kysymykseen mitä. Se ohjautuu edellisiltä kehiltä.

5. kehä on kohde ympäristössä, vastaus mihin, milloin, missä. Siihen identiteetti pyrkii vaikuttamaan arvojen vuoksi oppimillaan keinoilla.
Mikä tahansa teko ohjautuu sisältäpäin: joku tekee, jostain syystä, jollain tavalla jotain, jossain, joskus.

Ympäristö vaikuttaa sisään päin: tekoihin, oppimiseen/osaamiseen, arvoihin ja identiteettiin ja pahimmassa tapauksessa tuhoamalla koko yksilön.
 


MASLOW'n PERUSTARPEET (Oulun yliopiston sivulla hyvä esitys katso sieltä) ja GRAVESIN ARVOT (Yhteistyössä DI
Antero Hälikän ja psykologi Tuija Matikan kanssa)
1 Fyiologiset perustarpeet: arvoevoluution kaikilla tasoilla
A. ravinto, lämpö, seksi, hoivaaminen
B. Selkeä rakenne ja hyvä järjestys                                                      Arvoevoluutio 4. Niuho
C. Uteliaisuus, tuntemattoman viehätys                                               A-E:n 3., 5., 7. Rambo, juppi, pehmo
2. Turvallisuuden tarpeet varsinkin                                                       A-E:n 2. 4.
A. Turvallisuus ja pelosta vapautuminen                                                  A-E:n 2., 4. Mussu, niuho
B. Luonnon kauneuden tarpeet                                                            A-E:n 6. Pehmo
C. Vaihtelu ja seikkailun tarve                                                            A-E:n 3. Rambo
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. varsinkin                               A-E:n , 4, ja 5
A. Seurallisuus, liittyminen, kontakti, rakkaus                                            A-E:n 5., 6.
B. Viihtyisyys kodissa ja ympäristössä                                                    A-E: n 6.
C. Tiedon hankkiminen ja opiskeluinto                                                  A-E:n 5., 7., 8.,
4.Arvonannon, Sosiaaliseen hyväksytyksi tulemisen tarve, arvostuksen
A. Pätemisentarve, oman arvontunto                                                       A-E:n 3., 5.
B. Viehättyminen kauniisiin esineisiin ja taiteeseen                                 A-E:n 6.
C. Suunnitelmallinen, määrätietoinen tutkimus                                           A-E:n 7.
5. Itsensä toteuttamisen tarve, tekemisen tarve, luovuus.
A. Elämän tarkoituksen löytäminen, oma työtehtävä                                          A-E:n 7.-10
B. Musiikki, luova taide, kirjallisuuselämykset                                          A-E:n 1-lähtien
C. Tiedon jano, maailman katsomus, tieteen teoria                                    A-E:n 7-8
Jälkikäteen kehitettyjä (Kai Evola):
6. Taide-elämysten tarve, kauneuden tarve                                                A-E:n 1. villistä lähtien kaikki.
4B ja 5B. 7.
7. Transensendenssin tarve, pyhyyden tarve                                               A-E:n 2 lähtien
Uskonnolliset kokemukset, meditaatio


GRAVESIN ARVOEVOLUUTIO JA TUNTEET
1. Villi,         vastasyntynyt, yksilö,         Arvot: välitön tyydytys
1 villi =(kivikauden leopardin taljainen Tarzan,) Kivinen, hätähousu, nenän perässä kulkeva koira, vaistojen seuraaja.
Villi - nauttii kun saa heti jotain hienoa, hely, maha täyteen, oma napamielihyvä.
Yksinäisyys vie seuraavaan: Sulautunut äitiin sikiönä ja maailmaan syntymän jälkeen (confluence) Yksilötön, Tunne: pohjaton yksinäisyys, pahaolo(nälkä/märkä/kylmä), hyvä olo kontaktista äidin/isän lämpöön ->>> erillisyyteen, yksilöllistymiskokemukseen. Välitön reagointi.
2. Heimo, perhe, mussukka,                 Arvot: ryhmä,perinne
Heimo-mussu =reviristi =reviiri-ihminen afrikkalaisessa paalukylässä, lastu tulee jokea pitkin, me olemme ihmisiä, muut syvältä,
Heimo - turvallisuus oman porukan kanssa, me vastaan muut, rasismi, terrorismi, oma napamielihyvä. Kansakunnan itsenäisyyskaipuu..
Pettymys, riippuvuus, karkaa, vie seuraavaan.
Perheen turvallisuuteen sulautumisen turvallisuus/Kännissä konfluenssi maailman kanssa --->>> yksilöllisyyden menetys auktoriteetille, kaipuu yksilöksi/itsenäisyyteen (uhmaikä).
Halu, tyydytys-pettymys,
Tylsää turvallisuutta >>>>> Kaipuu itsenäisyyteen, itsenäiseen toimintaan>>>johtaa seuraavaan.
Juo sahtia sukujuhlissa.
Pukeutuu kansallispukuun
3. Rambo, murrosikä, yksilöihminen        Arvot: itsekkyys, toiminta,
Toimintaa vaikka mummoja potkisi.
Rambo =taistelija(-tappelija-toimija, yhden asian puolesta), olemassaolon taistelu, terroristi ja sen oikeutus, toimintapelaaja, alkeisdraivi vihasta seksuaalivietistä.
Rambo - kilpailun voitto ja voima, tapahtuminen, suora toiminta, antisosiaalisuus, jengi, hetkellinen oma napamielihyvä, rajojen kokeilu, Sekasotkuharmi, epäloogisuus vie seuraavaan.
Väkisin itsenäinen, tyhmyyden huipentuma ------->>>> pelko
Sääntöjen rikkominen, rajojen kokeilu, väkivaltaisuus.
1.-vaiheen yksinäisyys --->>> kaipuu 2.-vaiheen turvallisuuteen. Ahdistus/syyllisyys lapsuuden rajojen rikkomisesta ----->>>>> kaipuu turvallisuuteen.
Halu, toiminnan tarve, aggressio, tyydytys-pettymys, jengiyhteys
Kännihakuisuus jengissä on kaipuu konfluenssiin -sulautumiseen. Juo mitä tahansa ja pää aina täyteen. Alkoholismin alku juoppogeenisillä
Pukeutuu nahkavaatteisiin, lävistyksiin ja tatuointeihin.
Tähän ryhmään kuuluvat myös taitamattomat yrityssaneeraajat
Turvallisuuden kaipuu ------->>> johtaa seuraavaan
4. Niuho, byrokraatti, ryhmäihminen,    Arvot: laki järjestys säännöt, kontrollointi,
Niuho =(järjestyksen) vaatija, (sotkun jälkeen)
Niuho - kaikki järjestyksessä ja ennustettavissa turvallisesti, uudet ajatukset ja käytännöt pelottavia, tiukkapipo, mielihyvä järjestyksestä ja organisoinnista järjestykseen. Napamielihyvä.
Juo punaviiniä lihan kanssa ja valkoviiniä kalan kanssa.
Pukeutuu arkiyhdistelmäpukuun.
Turvallisuus-pelko, muistuttaa äiti-konfluenssia (?)
Köyhyysharmi vie seuraavaan. 
Ennemminkin päähän potkimiseen kyllästyminen, halu vastata, toteuttaa itseään? Pienet palkinnot
 Ylireagointi ramboilun jälkeen.
Neuvostoliitto, EU, uskonnolliset yhteisöt edustavat  tätä yhteiskunnissa. Maailmassa on surullisia tapauksia diktaattoreiden johtamasta kansasta, joka on tässä vaiheessa.
Itsenäisyyden totaalinen menetys. Laista tuli auktoritetti isän sijasta. Toistaa 2.-vaiheen auktoriteettiuskoa. Tylsä, yllätyksetön elämä ---->>> kaipuu 3.-vaiheen itsenäiseen toimintaan valintaoikeuksineen ja samalla 2.-vaiheen turvallisuuteen. Kännissä saa rikkoa sääntöjä.
Itsenäisyyden ja rahan kaipuu ----->>> johtaa
5. Juppi, yrittäjä, rikastumisen haave, yksilöihminen        Arvot: raha, tavara, ura,
itsekkyys, monopolipeli, yksilöpelit, sijoituspelit, veikkaus,
Juppi =(itsekäs) himoitsija, Ahmed Ahne, Vallan kahvan ohjaaja, itsekäsdraivi
Juppi - Ahneus, rahan tulo, vallan käyttö, tavara, mulle heti kaikki, hetkellinen mielihyvä. Napamielihyvä.
Sosiaalittomuusharmi asosiaalisuus tekoystäviä vie seuraavaan. Kaipuu todelliseen.
Toteuttaa 3.-vaiheen valintaoikeuden. Pinnallinen kontakti muihin juppeihin. Tunteet vähissä ja kaipaus äidin tunteiden saamiseen, rakkauteen 2.-vaiheessa. Kännissä konfluenssi maailman kanssa. Vallan ja rahan ja rahavallanhimo primääriä tietämättä mitä sillä tekisi.
Yksinäisyys on syvää , ei ole 3. vaiheen jengiäkään. Elämä muuttuu tylsäksi tunteettomassa valta-yksinäisyydessä.
"Mulle-kaikki-heti", ahneus, keräilymielihyvä, kilpailun voittomielihyvä, voiton merkit: Rolex, Jagge, silkkipuku, sikari, ruuan kanssa merkkiviinit, hienostelu, muita parempi, näennäisitsetunto, minä hyvä, puuttuu sosiaalisuus, aito kontakti, aito rakkaus Kovin on yksinäistä, muistuttaa rambovaihetta
Konfluenssikaipuu ryhmäyttää ---->>> rakastaviin ryhmäihmisiin, yhdistyksiin. Myy lopulta omaisuutensa ja menee Posiolle lampaita kasvattamaan tai perustaa hyväntekeväisyyssäätiön, jolla saa hyväksyntää yksinäisyyteensä ja samalla saa käyttää valtaa..
6. Pehmo lässyttäjä, ryhmäihminen        Arvot: ihminen, tunteet, luonto, epäitsekkyys
Pehmo =(tunnejengi,) empaatikko, epäitsekäs muita ajatteleva, osaaottava, tunteista ja kanssakäymisestä nauttiva, ryhmäpelit, yhdistykset,
Menee kaljalle villapaidassa kavereiden kanssa.
Pehmo - rentous, tunteet, hyvä olo, muiden ajatteleminen, sosiaalinen kanssakäyminen tuo mielihyvän. Sosiaalinen kanssamielihyvä.
Tehottomuus uhkana vie seuraavaan. Toteutuu 1.-vaiheen äitikonfluenssi ja 2.-vaiheen perherakkaus. Halataan ja lässytetään, mitään ei oikeesti saada aikaan. Ryhmä sitoo ja rajoittaa kuten 2.-vaiheessa. Sosiaalisuus on täydessä kukassaan. Itsetunto nousee ryhmässä. Turvalliset säännöt kuten 4.-vaiheessa.
Konfluenssin toteutumisen vuoksi ei ryypätä paljoa
Opitaan ihmisestä. Katsotaan maailmaa vähän avarammin.
Aikaansaamattomuus lopulta turhauttaa. Kaipuu 3.- ja 5.-vaiheen toimintaan
Yhteistyöstä tyydytys, yhdessätekemisen mielihyvä, empatia, rakkaus, kaveruus, kuulumien johonkin, muistuttaa heimovaihetta
Kaipuu tehokkuuteen ja toimintaan johtaa --->>>

------------TÄSSÄ ISO MUUTOS-------------------------------------------------------------
 
7. Vaihtoehtojen etsijä, tuloksen tekijä, yksilö-ryhmä-ihminen.     Arvot: tulosyhteisölle, hyväntekeväisyys.
Vaihtoehtojen etsijä =(luova tuloksen) tekijä, kypsädraivi rakkaudesta ja filantropiasta.
Vaihtoehtojen etsijä - ideat, luovuus, pulmien ratkaiseminen, toisten auttaminen pulmatilanteissa, tulos koko yhteisölle - kanssamielihyvä keksimisestä, ideoista, toisten auttamisesta, hyvä sosiaalinen muutos. 
.Haluaa auttaa itseään, ei muita.
Nauttii ideoista, ratkaisuista, expertiisistä,,,ei ymmärrä kokonaisuuksia vaan on asiantuntija.  
 Laajentaa maailmankuvaansa ja hylkää aikaisemmat rajoituksensa. Saa tyydytystä uuden löytämisen oivalluksista ja tuloksesta koko ryhmälle. Kokeilee kaikenlaista ja pitää sen mikä on hyvä tuloksellisuuteen.
Käyttää kaikkia aikaisempia keinojaan tuloksen aikaan saamiseksi.
Sosiaalisia raja-aitoja ei ole ja taitoja kontakteihin on.
Etsitään itsensä kehittämisen keinoja ja menetelmiä.
Alkoholi ei enää kiinnosta.
Pukeutuu tilanteen mukaan seuraten kohtaamiensa ihmisten pukeutumista. Ei yli- eikä alipukeudu.
Kaikki uusi tuo mielihyvää.
Itsekkyys vähenee. Itsearvostus ja -tunto nousee aidosti.
Tuloksesta mielihyvää, uuden vaihtoehdon löytämisen mielihyvä, luovuuden mielihyvä,
8. Mielipidejohtaja vastoin tahtoaan pyydettynä         arvona maapallo
Mielipidejohtaja =(nöyrä) pohdiskelija
Mielipidejohtaja - mielihyvä yhteisön kehittämisestä ja siihen liittyvästä positiivisesta vallasta. Kanssamielihyvä. 
 . ymmärtää kokonaisuuden..toisten auttaminen jopa itsensä 
 kustannuksella. Nöyryys alkaa. Imartelun tuoman mielihyvän ja nöyryyden ristiriita. Tulos on edelleen tärkeä, mutta ryhmä, jonka hyväksi se tehdään laajenee.
 Yhteistyökykyisyys paranee. --->>> sosiaaliset kontaktit tuo aitoa tunnetason mielihyvää.
Itsetunto nousee.
9. Vastentahtoinen johtaja pyydettynä                         Arvona kaikkien hyvä ja maapallo
Vastentahtoinen johtaja =(hiljaisen tiedon) haltija
Vastentahtoinen johtaja - ottaa nöyränä tehtävän vastaan, mielihyvä velvollisuuden suorittamisesta ja vallasta. Toisten tilanteen paranemisesta kanssamielihyvä. Ottaa vastuuta ambivalenttina nöyryyden lisääntyessä, eikä tiedä saako niin tehdä, onko oikeutta olemassaoloonsa.
10. Parantajajohtaja
Parantajajohtaja =guru, draivi asian puolesta
Parantajajohtaja - nöyrä vastuuvallankäyttäjä, kanssamielihyvä
Uhraa itsensä etiikkansa vaatimalle asialle kuten Gandhi, Ryti, Hammarskjöld, Äiti Teresa.
11-15 Eri asteisia pyhimyksiä ja uskontojen perustajia
Ei ole näkynyt

.


SWOT
Tärkeä, käytä tätä koko elämäsi:
Kun kohtaat asian, josta et tiedä mitä tehdä, niin tee SWOT!
S=strenghts=vahvuudet=eli mitä hyvää asiassa. Tee lista hyvistä.
W=weakness=heikkoudet=eli mitä pahaa. Tee lista pahoista.
O=oporturnity=mahdollisuudet=mihin hyvään se voi johtaa.Tee lista.
T=threaths=uhat=mitä vaaroja siihen voi liittyä. Tee lista.
Sitten teet päätöksen ja draivilla toteutat sen tai jätät toteuttamatta, etkä enää haikaile.


OPPIMISPROSESSI
Ihmisellä on tietyt tavat ja tottumukset, jotka kulkevat suvussa polvesta toiseen. Tavat periytyvät kuten geenit. Puhutaankin memorygeeneistä, jotka siirtyvät kummaltakin vanhemmalta tahtomattamme ja tietämättämme.
Näihin erilaisiin käyttäytymisiin liittyy taustalla aina vanha ajattelutapa, ajatustottumus eli ajattelemme,että näin kuuluu tehdä.
Kun haluamme muuttaa käyttäytymistämme tulee meidän muuttaa ajattelutapaamme.
Ajattelutavan muutos edellyttää aika syvää oivallusta ja ahaa-elämystä.
Ahaa-elämyksen saamme lukemalla, kuulemalla, kokeilemalla, tekemällä jne.
Ahaa-elämys tuottaa ilon oivalluksesta ja sen jälkeen käydään joku mielen prosessi, joka johtaa ajattelutavan muutokseen.
Uutta ajattelutapaa seuraa uudet tavat toimia, käyttäytyminen, teot. Uuden tavan oppimiseen menee 90 päivää. Sadalla toistokerralla aivoihin rakentuu esim. motoriset radat, ajatustottumukset. Mutta vasta 10 000 toiston jälkeen toiminta on automaattista esim urheilussa tai musiikissa.
Jos uusi toimintatapa tuottaa mielihyvää, pitää se yllä uutta ajattelutapaa eli itseään.
Jos uusi toimintatapa tuottaa mielipahaa tai ei toimi, palaa ihminen vanhalle uralleen vanhoihin tapoihinsa eikä koskaan kokeile mitään uutta.


YMMÄRRYKSESTÄ JA VÄÄRINYMMÄRRYKSESTÄ
Suomalainen filosofi Erik Ahlman (1892-1952) sanoi v 1948, että väärinkäsitys on normaalia, 85% on aina väärinkäsitystä ja 15% oikeinymmärrystä.
Gestaltissa todetaan, että jos 2 on samaa mieltä niin toinen on tarpeeton.
Eli ihmisten ei tarvitse ymmärtää toisiaan eikä olla samaa mieltä.
Friz Pearlisin runo:
Minä olen minä ja Sinä olet sinä. Minä en ole täällä täyttääkseni odotuksesi ja Sinä et ole täällä täyttääksesi minun odotukseni. Jos kohtaamme hyvä on. Jos emme, sille ei voi mitään.
Toisin sanoen on yhdentekevää mitä ihmiset ymmärtävät. Joskus kohtaavat ja se on hyvä.
Siis kun kirjoitan väärinymmärryksestä tulenko ymmärretyksi oikein tai väärin. Vai ymmärränkö itse oikein vai väärin ja toinen väärin tai oikein. Mitkä ovat kombinaatiomahdollisuuden ja onko ne väärin vai oikein.
Ymmärsikö Ahlman, Gestalt tai Pearls asian oikein vai väärin. Onko Ahlmanin 85% oikein tai jos se onkin 95% tai 75% ja kuka sen päättää. Onko oikein tai väärin ylipäänsä pohtia tätä. Ja kenen mielestä minun, toisen vai jonkun kolmannen mielestä oikein tai väärin.



1.2. Kirjalliset hoito-ohjeet



AIVOJEN HOITO

Ravinto:
Aivorasvat, omega 3, kalaöljy, possun aivo, voi.
Kiinteiden rasvojen vastapainona pellavaöljy = omega 3, rypsiöljy = omega 3 ja omega 6.
Serotoniinin esiasteena tryptofan-aminohappo tai sinihomejuustoa.
D3-vitamiinia (parantaa mielialaa ja luustoa) auringosta (UVB), kalaöljystä tai tablettina (D2 ei ole merkityksellinen). Vanha suositus 5 yg, uusi suositus 15 yg. Puhutaan myös 30-50 yg:n annoksista. Jotkut käyttävät jättiannoksia. Virallinen suositus tällä hetkellä on 5-20 yg
Liikunta:
3 h/vk = 1 h 3 x viikossa hikeen.
Aloit liikkumalla 5 min 3 kertaa päivässä ja lujaa.
Valo:
Kirkasvalohoito 3500 Luxia (Kirkkaassa auringossa on 20 000 Luxia) ½-2 h/ aamu estää serotoniinin muuttumisen melatoniiniksi (=unihormooni) eli nostaa mielialaa ja aktiivisuutta.
Auringonvalon ultravioletti BV (=kasvivalo) lisää D3-vitamiinia muuttaen ihossa olevan rasvan =kolesterolin vitamiiniksi. (Siksi eläimet nuolevat karvoista itseensä vitamiinia)
Vain 2 kk keskikesällä ja 2 h keskipäivällä on riittävästi auringonvaloa tuottamaan meille D3-vitamiinia.



ITSEARVOSTUKSEN JULISTUS  JA MITÄ SIITÄ SEURAA (kiusatulle. masentuneelle
ja kaikille) Tästä on myös ääniteversio.
Ilkka Härkönen© mukaellut ja lisännyt Virginia Satir (suom. P.Kukkonen) kirjasta People making  ja David Viscot: Opi elämään rohkeasti pohjalta:
Ota 4 kopiota: 1 vessaan, 1 keittiöön, 1 makuuhuoneeseen, 1 työpöydän laatikkoon. Lue tätä paljon ja aina uudestaan monta vähintäin 3 kertaa päivässä 3 kk ajan. Opi se ulkoa.
Sisäistä se. Kirjoita siitä oma versiosi, jota pidät mukanasi.
Minä olen minä
Missään koko maailmassa ei ole ketään muuta, joka olisi tarkalleen minun kaltaiseni.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat osittain kaltaisiani, mutta kukaan ei ole tarkalleen kuten minä. Sen tähden kaikki mikä tulee minusta on alkuperäistä minua, koska minä yksin valitsen sen.
Tunnustan omakseni kaiken minusta - kehoni sisältäen kaiken mitä se tekee; mieleni sisältäen kaikki sen ajatukset ja ideat; silmäni sisältäen kaikki kuvat mitä ne näkevät; tunteeni, mitä tahansa ne ovatkin - vihaa, iloa, turhautumista, rakkautta, pettymystä, kiihtymistä; suuni ja kaikki sanat, jotka tulevat siitä - kohteliaat, imelät tai karkeat, korrektit tai epäkorrektit; ääneni, lujan tai pehmeän; ja kaikki toimintoni olivatpa ne suunnattuna muihin ta itseeni.
Tunnustan omakseni mielikuvitukseni, uneni, toiveeni ja pelkoni.
Tunnustan omakseni kaikki voittoni ja menestykseni,  kaikki epäonnistumiseni ja virheeni.
Menestykseni mahdollistui vain minun hyvien ominaisuuksieni ja taitavan toimintani seurauksena ja nuo ominaisuudet ja taidot ovat minussa edelleen olemassa ja voin milloin tahansa käyttää niitä.
Koska tunnustan omaksi kaiken itsestäni voin tulla hyvin läheisesti tutuksi itseni kanssa.
Näin voin rakastaa itseäni ja olla ystävällisessä suhteessa minuuteni kaikkien osien kanssa. Voin siten tehdä mahdolliseksi itselleni toimia täysin omaksi parhaakseni.
Tiedän, että minussa on puolia, jotka hämmentävät minua ja toisia joista en mitään tiedä, mutta niin kauan kuin olen ystävällinen ja rakastava itseäni kohtaan voin rohkeasti ja toiveikkaasti etsiä ratkaisuja pulmiini ja tapoja millä saan enemmän tietoa itsestäni.
Miltä tahansa näytänkin tai kuulostan, mitä tahansa sanon ja teen ja mitä tahansa ajattelen ja tunnen tiettynä hetkenä ajassa, on minua. Se on alkuperäistä ja edustaa sitä mitä minä olen tuona ajanhetkenä.
Kun katson taaksepäin, miltä minä näytin ja kuulostin, mitä minä sanoin, kuinka minä ajattelin ja tunsin, jotkut saattavat osoittautua epäsopiviksi. Voin hylätä sen, mikä on epäsopivaa ja pitää sen, mikä osoittautuu sopivaksi ja etsiä jotakin uutta sen tilalle, mitä olen hylännyt.
Minä voin nähdä, kuulla, tuntea, ajatella, sanoa ja tehdä. Minulla on välineet ja työkalut elossa pysymiseen, toisten lähellä olemiseen, tuotteliaana ja järkevänä olemiseen ja selviytymiseen ihmisten ja asioiden maailmasta, mikä on itseni ulkopuolella.
Minä tunnustaudun itsekseni ja  sen tähden minä voin itse johtaa itseäni.
Minä olen minä ja minä olen upea, ainutlaatuinen ja ok.
Siksi minulla on myös oikeuksia:
Minulla on oikeus unelmoida, riipumatta siitä kuinka typrältä tai aiheettomalta se näyttää toisita.
Minulla on oikeus torjua seurastani jokainen, joka loukkaa minua, joka ei toivo minun parastani tai puhuu minusta pahaa.
Minun ei tarvitse sietää kenenkään läsnäoloa, joka haluaa riidellä kanssani tai pilkata minua.
Minulla on oikeus elää omaa elämääni, luoda elämäntapa, jota pidän mukavana ja rakentaa elämä, joka on riskien arvoinen.
Minulla on oikeus omaan arvomaailmaani ja pitää arvokkaana sitä mitä pidän tärkeänä.
Minulla on oikeus olla persoona ja tulla kohdelluksi sellaisena.
Minulla on oikeus tehdä maailmastani niin hyvä, kuin osaan kuvitella.
Minulla on oikeus sanoa ei, koska minulla on oikeus suojella itseäni, koskemattomuuttani, tunteitani, omaisuuttani ja ajatuksiani.
Minun ei tarvitse antaa periksi kenellekkään vastoin tahtoani.
Minä olen minä ja sinä olet sinä. Minä en ole täällä täyttääkseni odotuksesi ja sinä et ole täällä täyttääksesi minun odotukseni. Jos kohtaamme, hyvä on. Jos emme, sille ei voi mitään.
Jos kaksi ihmistä on samaa mieltä toinen on tarpeeton, erimielisyys on hedelmällistä, se luo uusia mahdollisuuksia.
Kaikki ihmiset elävät projektioidensa virtuaalisessa mielikuvitusmaailmassa jo näkeminenkin on mielikuvitusta.
Ihminen joutuu elämänsä alkuvuosina sisäistämään aikuisten mielivaltaisesti antamat sekä negatiiviset että positiiviset suggestiot, kokemukset ja viestit. Nämä ihmispolo sisäistää ja rakentaa vielä toivekuvan, johon pyrkiä, sitä koskaan saavuttamatta.
Maailman hän kokee aistiensa kautta. Näkemisessä tapahtuu jotain aivoissamme (PET).
Kuitenkin koemme maailman itsemmme ulkopuolella. Rakastuessamme näemme toisessa ominaisuuksia, joita ei myöhemmin enää ole havaittavssa. vihamiehessämme näemme ominaisuuksi, joita toiset eivät näe.
Emme siis koskaan voi kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on.
Kun itsetuntoni on maanraossa, muistan ja ajattelen toistuvasti: Minulla on sisäinen tunne ja aavistus siitä, että jos en olisi ollut kaikissa niissä kurjissa tilanteissa, joihin ilman omaa syyttäni olen vastoin tahtoani joutunut, olisin ihan ok. eli MINÄ todella OLEN hyvä, arvokas, ainutlaatuinen, ok-ihminen, minulla on lupa aidosti rakastaa itseäbi. Siten voin rakastaa myös muita.
Siksi pidän aina mielessäni, että kaikkien ihmisten positiiviset ja negatiiviset mielipiteet  minusta ovat heidän virtuaalisia projektioitaan, heidän mielikuvitustaan. En ota niitä vakavasti. Asetun niiden yläpuolelle. En ota vakavasti koirankaan haukkumista.
Olen jopa kiitollinen vihamiehilleni, jotka mahdollistavat henkisen kasvuni ihmisenä.
Heidän avullaan näen asioita, joita en muutoin näkisi.



LOPPUUNPALAMISEN, STRESSIN JA UNETTOMUUDEN ITSEHOITO
Vuosien kuluessa hyväksi todetut keinot "ylikierrosten" hallitsemiseksi, univalmiuden ja unen saavuttamiseksi sekä Burn outin hoitamiseksi: Tämä on kuin lääkeresepti; se toimii, jos sitä käytetään säännöllisesti.
1. Istu mukavasti silmät suljettuina 20 min kaksi kertaa päivässä. Aamulla suihkun jälkeen ennen aamiaista ja heti töiden jälkeen. Tee mielikuva, ajattele eteesi nuotio tai kokko.
Heitä siihen kaikki ajatuksesi, jotka mieleesi juolahtavat. Heitä kaikki hankalat asiat, kaikki ihmiset, myös läheisesi ja itsesi. Se ei vahingoita ketään. Se ei ole 'voodoota', se on vain mielikuvien polttamista ja niiden herättämistä tunteista vapautumista.
Muista noin 20 minuuttia kerrallaan.
Tällä keinolla pysyt rentona koko päivän. Ylikierrokset eivät yllätä. Verenpaineesi laskee. Olet iltaisin valmiimpi uneen. Nukut rauhallisempaa unta ja rentoutumiseen käytetty aika säästyy yöstä. Vointisi paranee.
2. Kirjoita Mikäli edellinen ei riitä, kirjoita paperille kaikki hankalat asiasi. Ulkoistat, projisoit ne ulos mielestäsi paperille. Sen jälkeen poltat paperit turvallisessa paikassa, vaikka vanhassa peltipurkissa ulkona.
3. Nuku Kun menet nukkumaan istu sängyn päädyssä. Hengitä rauhallisesti syvään 5-10 kertaa. Heitä sitten ajatuksiasi nuotioon kuten yllä 5 minuuttia. Sujahda sitten peiton alle nukkumaan.
4. Hoida uniapnea Varmista myös, ettet kärsi uniapneasta. Siinä tapauksessa olet päivisin lopen uupunut,
nukahtelet ja öisin unesi on katkonaista.
5. Silmät suljettuina heilutat silmiäsi edes takaisin, kuten REM-unessa 5-20 minuuttia tai kunnes nukahdat.
Tämä tekniikka syntyi EMDR:stä, jolla hoidetaan psyykkisiä traumoja. Muutaman minuutin silmien heiluttelun jälkeen potilaita alkoi armottomasti nukuttaa samalla kun trauman herättämä ahdistus muuttui rentoutuneisuudeksi. Tästä syntyi ajatus testata silmien REM-unen tyyppistä liikuttamista 'unilääkkeeksi'. 5 min. et voi nukahtamatta heiluttaa silmiäsi.
6. Heräät yöllä ajattelemaan pulmiasi, jotka pyörivät päässäsi ja yrität niitä kaikkia pitää mielessäsi ja ratkaista samanaikaisesti. Nouse ylös, kirjoita ajatuksesi talteen keittiön pöydän ääressä. Löydät ne sieltä aamulla ja voit jatkaa pohtimistasi päivällä. Saat nukkua rauhassa. Muutoinkin on hyödyllistä kirjoittaa joka aamu A4:n verran ajatuksiaan paperille. Se lisää tiedostustasi.
7. Aloita liikunta 5 min kävelyä 3 kertaa päivässä. Lisää liikuntaa vähitellen kunnes hikiliikut tunnin 3 kertaa viikossa.
Sen vaikutus mielialaan Cooper-instituutin tutkimuksen mukaan on sama kuin uusilla masennuslääkkeillä ilman sivuvaikutuksia. Endorfiinit nousevat kolmessa viikossa. Se nostaa itsetuntoasi.
8. Älä käytä alkoholia toipumisen aikana missään muodossa. Alkoholi estää tryptpfaanin muuttumisen serotoniiniksi eli aiheuttaa masennusta ja vähentää energiaa.
9. Mene ajoissa nukkumaan ja nouse aikaisin. Nuku päiväunet. 9-16 h/vrk unta 2-3 viikon ajan pitäis riittää loppuunpalamisessa.
10. Kuuntele klassista musiikkia. Aloita barokin largo-osista, vaikka Bachin Air tai Albinonin Adagio tai vastaavat moderneista eestiläinen Arvo Pärt  rentouttavat aivosi.
11. Ole tietoinen siitä, että todennäköisesti vaadit itseltäsi enemmän kuin mihin pystyt eli olet Vaativa persoonallisuus F60.5. Itsetuntosi ja -arvostuksesi on suorituksistasi riippuvainen. Luovu vaativuudestasi ja hellitä jo, vanhempasi eivät enää ole vaatimassa.
12. Kun itsetuntosi on maanraossa, muista ja ajattele toistuvasti: Sinulla on sisäinen tunne tai aavistus siitä, että jos et olisi ollut kaikissa niissä kurjissa tilanteissa, joihin ilman omaa syyttäsi olet vastoin tahtoasi joutunut, olisit ihan ok. eli SINÄ todella OLET hyvä, arvokas, ainutlaatuinen, ok-ihminen, sinulla on lupa aidosti rakastaa itseäsi. Siten voit rakastaa myös muita.
13. Kirjoita joka aamu taskuusi lappu, jossa on vastaus kysymyksiin: 1. Mikä on tärkeätä tänään? 2. Mikä on tärkeätä elämässä? Älä koskaan katso lappua, äläkä näytä sitä kenellekään. Se toimii piilosuggestiona ohjaten päivittäistä toimintaasi.
Heitä vanha lappu pois joka aamu. Kokeile 90 pv niin huomaat vaikutuksen.
14. Noudata tarkkaan tätä ohjetta. Tämä on kuin lääkemääräys. Se toimii jos käytät sitä.
Kahden viikon kuluttua tilanne on parempi ja 90 pv kuluttua olet oppinut uuden tavan elää.
Eikä maksa paljoa.
Ilkka Härkönen©,
psykiatrian e.l.,


PARANTAVA KIRJOITTAMINEN
 (mukaellen lähdettä: Pennebaker, James W. (1997) Opening Up, The Healing Power of Expressing Emotions. The Guilford Press. New York) 
James W. Pennebaker on tutkimusryhmineen käyttänyt kirjoittamista monien ryhmien kanssa. Näitä ovat olleet esimerkiksi opintonsa aloittaneet opiskelijat, työpaikkansa menettäneet työnhakijat, fyysistä sairautta sairastavat (esim. syöpä, astma) ja keskitysleirivangit. Tutkimuksissaan hän on toistuvasti osoittanut kirjoittamisen myönteisen vaikutuksen terveyteen. Esimerkiksi traumaattisesta kokemuksesta, ratkaisemattomasta ongelmasta tai muutostilanteesta elämässä kannattaa kirjoittaa ja sillä tavalla auttaa itseään. Kirjoittamistehtävän voi tehdä kahdesta neljään peräkkäisenä päivänä.
Kirjoittamispaikaksi on hyvä valita häiriötön tila, jossa viihtyy. 
Kirjoittamisohjeet:  Kirjoita 20 minuuttia keskeytyksettä koko ajan. Pane esimerkiksi herätyskello hälyttämään 20 minuutin kuluttua kirjoittamisen aloittamisesta. Kirjoita itseäsi varten, ei jollekin toiselle luettavaksi. Jos sinulta loppuu sanottava, toista se mitä juuri olit kirjoittanut. Kirjoittaessasi älä ole huolissasi kieliopista, oikeinkirjoituksesta tai lauserakenteesta. Keskity vain kirjoittamiseen. Kirjoittamisen jälkeen olo voi tuntua surulliselta tai masentuneelta jonkin aikaa. Jos niin käy, se on täysin normaalia. Useimmilla olo paranee noin tunnissa. 
Kirjoita seuraavien neljän päivän aikana koko elämäsi traumaattisimmasta kokemuksesta.
Kirjoittaessasi vapauta ja tutki kaikista syvimmät tunteesi ja ajatuksesi. Voit kirjoittaa samasta kokemuksesta kaikkina neljänä päivänä tai eri kokemuksista kunakin päivänä.
Traumaattisen kokemuksen lisäksi voit myös kirjoittaa suurista konflikteista tai ongelmista, joita olet kokenut tai koet juuri nyt. Mistä kirjoitatkin, on tärkeää, että sukellat syvimpiin tunteisiisi ja ajatuksiisi. Toivottavasti voit kirjoittaa myös merkittävistä kokemuksista ja konflikteista, joista et ole voinut juuri puhua muiden kanssa. Muista, että sinulla on neljä päivää aikaa kirjoittaa. Voit yhdistää henkilökohtaiset kokemuksesi muihin elämänalueisiisi. Miten kokemus liittyy lapsuuteesi, vanhempiisi, ihmisiin, joita rakastat tai kuka sinä haluat olla. Jälleen kerran, kirjoittaessasi, tutki syvimpiä tunteitasi ja ajatuksiasi. 
Viikon kuluttua luet kirjoittamasi tekstit läpi ja juhlallisesti rituaalinomaisesti poltat nuotiossa  paperit ja symbolisesti asiat.
Kirjoittamisen voit uusia muutaman kuukauden välein.



TUPAKASTA VIEROITUS
Tupakkavieroitus ei ole kivaa. Tupakoinnin aloittaminen oli. Prosessi on pitkä, ei aina helppo, mutta kuitenkin monella tasolla palkitseva: Et ole riippuvainen - olet vapaa, rahaa säästyy muuhun, terveys kohentuu - kuolema menee kauemmas, olet elävämpi.
1. Aloita motivoimalla itseäsi 90 pv:n ajan.. Aivot toimivat 90 pvn jaksoina.
Kirjoita joka aamu päiväkirjaa unistasi, tunteistasi, tupakastasi, terveydestäsi.
Laske paljonko olet kuluttanut rahaa tupakkaan elämäsi aikana.
Laske paljonko kulutat vuodessa tupakkaan.
Selvitä mikä on todennäköisesti jäljellä oleva elinaikasi jos tupakoit tai et?
Selvitä millainen on keuhkosyöpä/tukehtumiskuolema?
Selvitä millainen on sydäninfarktikuolema?
Selvitä millainen on suuontelosyöpäkuolema?
Selvitä ketkä tarvitsevat turvallisuuttasi ja ketkä jäävät sinua suremaan?
Sulje silmäsi ja mieti mitä tekisit vuoden tupakkasäästöillä?
Mieti mitä tekisit, jos olisit virkeämpi.
Osta säästöpossu tai laatikko, jonka kylkeen laitat tarran edellisestä haaveestasi. Joka päivä laitat lantit sitten säästöpossuun
2. Noudata tarkkaan seuraavaa ohjetta:
Laske montako tupakkaa poltat päivässä ja laitat päivän annoksen eri rasiaan.
3. Poltat niinkuin ennenkin, mutta lykkäät jokaista savuketta 5-30 minuuttia. Illalla lasket
montako jäi ja poltat ne kaikki 2-3 sauketta suussa kerrallaan. Se ei ole kivaa, mutta teet sen joka ilta.
Seuraavilla viikoilla pienennät annosta.
Nän jatkat kunnes päiväannoksesi on muutama savuke, jotka poltat aina yhdellä kertaa.
4. Jos vieläkin on vieroitusoireita, osta lievintä nikotiinilaastaria ja käytä sitä 90 pv:n ajan.
5. Tee jatkuvasti ja päivittäin joitakin seuraavista mielikuvaharjoituksista: Tai kuuntelet ääniteittä (LINKKI)
>>51*Sulje silmäsi ja hengitä syvään rauhallisesti 5 kertaa.
Kuvittele eteesi elokuvakangas jolle heijastuu kuva keuhkoistasi, sitten elokuvakangas häviää ja edessäsi on keuhkosi. Mitä tunnet niitä kohtaan? Puhu asiasi ja tunteesi. Vaihda sitten roolia ja ole keuhkosi. Mitä vastaat? Käy vuorokeskustelu kummassakin roolissa.
Mitä keuhkona toivot isännältäsi?
Sen jälkeen olet keuhkot ja liu'ut oikeaan paikkaan isännässäsi.
>>52*Sulje silmäsi ja hengitä syvään rauhallisesti 5 kertaa.
Kuvittele eteesi elokuvakangas jolle heijastuu kuva sydämestäsi, sitten elokuvakangas häviää ja edessäsi on sydämesi. Mitä tunnet sitä kohtaan? Puhu asiasi ja tunteesi. Vaihda sitten roolia ja ole sydämesi. Mitä vastaat? Käy vuorokeskustelu kummassakin roolissa.
Mitä sydämenä toivot isännältäsi?
Sen jälkeen olet sydän ja liu'ut oikeaan paikkaan isännässäsi.
>>53*Sulje silmäsi ja hengitä syvään rauhallisesti 5 kertaa.
Kuvittele eteesi elokuvakangas jolle heijastuu kuva verisuonistasi, sitten elokuvakangas
häviää ja edessäsi on verisuonesi. Mitä tunnet niitä kohtaan? Puhu asiasi ja tunteesi.
Vaihda sitten roolia ja ole verisuonesi. Mitä vastaat? Käy vuorokeskustelu kummassakin roolissa.
Mitä verisuonena toivot isännältäsi?
Sen jälkeen olet verisuoni ja liu'ut oikeaan paikkaan isännässäsi.
>>54*Sulje silmäsi ja hengitä syvään rauhallisesti 5 kertaa.
Kuvittele eteesi elokuvakangas jolle heijastuu kuva suusi limakalvostasi, sitten elokuvakangas häviää ja edessäsi on  suusi limakalvo. Mitä tunnet sitä kohtaan? Puhu asiasi ja tunteesi. Vaihda sitten roolia ja ole suusi limakalvo Mitä vastaat? Käy vuorokeskustelu kummassakin roolissa. Mitä suusi limakalvona toivot isännältäsi?
Sen jälkeen olet suusi limakalvo ja liu'ut oikeaan paikkaan isännässäsi.
>>55*Sulje silmäsi ja hengitä syvään rauhallisesti 5 kertaa.
Kuvittele eteesi elokuvakangas jolle heijastuu kuva ihostasi, sitten elokuvakangas häviää ja edessäsi on ihosi. Mitä tunnet sitä kohtaan? Puhu asiasi ja tunteesi. Vaihda sitten roolia ja ole ihosi. Mitä vastaat? Käy vuorokeskustelu kummassakin roolissa. Mitä ihona toivot isännältäsi?
Sen jälkeen olet iho ja liu'ut oikeaan paikkaan isännässäsi.
>>56*Sulje silmäsi ja hengitä syvään rauhallisesti 5 kertaa.
Kuvittele eteesi elokuvakangas jolle heijastuu kuva tupakasta, sitten elokuvakangas häviää ja edessäsi on tupakka. Mitä tunnet sitä kohtaan? Puhu asiasi ja tunteesi. Vaihda sitten roolia ja ole tupakka. Mitä vastaat? Käy vuorokeskustelu kummassakin roolissa.
Sen jälkeen tupakka kasvaa jättimäiseksi, vieläsuuremmaksi, tehtaan savupiipun kokoiseksi. Se on hallinnut elämääsi ja terveyttäsi kohtuuttomasti.
Tee tuohon jättitupakkaan reikä ja astu sen sisälle.Ylhäältä alkaa tulla savua. Mitä tunnet tuota tupakkaa kohtaan? Astu ulos tupakasta. Käy uudelleen keskustelu ollen vuoroin tupakka ja vuoroin oma itsesi. Katso mitä tupakalle tapahtuu.
Tee mielikuva isosta kokosta ja heitä sinne tupakka ja kaikki muukin mikä mieleesi juolahtaa.
>>57*Hengitä syvään ja rentoudu. Kuvittele kulkevasi metsätietä, on kesä, linnut laulaa ja nautit.
Tie haaraantuu vasemmalle alaspäin vähitellen se tulee savuiseen kylään, harmaita ränsistyneita rakennuksia jossa kaikki polttavat, köhivät räkää tielle, ovat harmaita, sydävikasia, keuhkotautisia, syöpäsiä, kipeitä, masentuneita, surkeita tyyppejä.
Lähdet takaisin oikealle johtavaa tietä.Se nousee ylös ja saapuu raikkaasen vuoristokylään. ihmiset ovat pystypäisiä, reippaita, aktiivisia, virkeitä, terveitä.
Palaat takaisin tienhaaraan, jossa valitset kummassako kylässä päätät asua.
6. Noudata seuraavaa ohjetta säännöllisesti:
Istu mukavasti silmät suljettuina 20 min kaksi kertaa päivässä. Aamulla suihkun jälkeen ennen aamiaista ja heti töiden jälkeen. Tee mielikuva, ajattele eteesi nuotio tai kokko.
Heitä siihen kaikki ajatuksesi, jotka mieleesi juolahtavat. Heitä kaikki hankalat asiat, kaikki ihmiset, myös läheisesi ja itsesi. Se ei vahingoita ketään. Se ei ole 'voodoota', se on vain mielikuvien polttamista ja niiden herättämistä tunteista vapautumista. Muista noin 20 minuuttia kerrallaan.
Tällä keinolla pysyt rentona koko päivän. Autonomisen hermoston ylikierrokset eivät yllätä. Verenpaineesi laskee. Olet iltaisin valmiimpi uneen. Nukut rauhallisempaa unta ja rentoutumiseen käytetty aika säästyy yöstä. Vointisi paranee.
7. Aloita liikunta 5 min kävelyä 3 kertaa päivässä. Lisää liikuntaa vähitellen kunnes hikiliikut tunnin 3 kertaa viikossa. Sen vaikutus mielialaan Cooper-instituutin tutkimuksen mukaan on sama kuin uusilla masennuslääkkeillä ilman sivuvaikutuksia. Se nostaa itsetuntoasi.
8. Hanki itsellesi sijaistoiminta, jolla rentoutat itsesi tupakan asemesta: hypistele amulettia tai vaikka pähkinöitä, napsuta kuulakynää, pelaa matopeliä, tekstiviestitä tutuille vitsejä, kerää vitsejä, lue pokkaria, ota valokuvia vaikka pilvistä, kirjoita yleisönosastoon jostain aiheesta.
9. 90 päivää tupakan lopettamisen jälkeen olet oppinut uuden tavan elää ja liikkua.
Vuoden kuluttua voit säästyneillä rahoillasi toteuttaa unelmasi.
10. Kun mielesi tekee tupakkaa, ajattele, että jos polttaisin, niin nyt polttaisin. Siis ei tarvitse polttaa.
11. Jos joskus kuitenkin sorrut polttamaan, poltat saman tien 3 tupakkaa saman aikaisesti suussa ja niin monta kertaa peräkkäin, että saat varmasti nikotiinimyrkytyksen. Sen jälkeen palaat jälleen ruotuusi, eitee mieli.
Tätä ohjetta saa linkittää tupakan vierotusta haluaville.
Ilkka Härkönen©
psykiatrian e.l.
psykoterapeutti


LAPPUTEKNIIKKA
Täytä joka aamu herättyäsi pienelle lapulle vastaus kahteen kysymykseen:
1.Mikä on tärkeätä tänään?
2.Mikä on tärkeätä elämässä?
Taita lappu taskuun.
Älä kerro siitä.
Älä katso sitä.
Illalla heität sen pois ja aamulla täytät uuden lapun.
Ensimmäisen kysymyksen vastaus vaihtuu päivittäin, toisen harvemmin.
Taita lappu taskuusi. Unohda se. Älä kerro kenellekään. Heitä seuraavana aamuna roskiin
ja kirjoita uusi lappu.
Lappu ohjaa vähitellen alitajuntasi kautta päivittäistä toimintaasi haluamaasi suuntaan.
Kolmen kuukauden kuluttua tilanteesi saattaa olla muuttunut aivan toisenlaiseksi.
Muista kolmen kk:n sääntö: Kolmessa kuukaudesssa ihminen oppii uudet tavat tai
vanhoista pois. Tee tätä ainakin 3 kk ja huomaat miten elämäsi vähitellen muuttuu
paremmaksi.


MININAUTINNOSTA NAUTTIMINEN JA SEN TIEDOSTAMINEN
Ole tietoinen pienistä nautinnollisista asioista elämässäsi. Elämässä on äärimmäisen harvoin suuria iloja. Mikä on pienin mahdollinen ilo tai natinto, josta voit nauttia tai jonka voit tuottaa lähimmäisellesi.
Kulkiessasi kiinnitä huomiosi:
-lintuparveen
-auringon kiloon
-kuutamoon
-harakan lentoon
-kuuraisiin koivuihin
-maisemaan
-oravien kisailuun
-tauluihin
-veistoksiin
-kiiltävään autoon ta tiskipöytään
-lemmikkieläimien "hölmöilyihin"
-eläinten ääniin
-vaikkapa täysinäisen rakon tyhjentämiseen korvien välistä saakka
Elämä koostuu pienistä asioista
Kiinnitä niihin huomiosi ja kurjuus jää taka-alalle.
Tee näin 3 kk jaksoissa ja asenteesi kääntyy positiiviseksi.
Mieti minkälaiset asiat ovat tärkeitä ja miksi? Saat selville arvosi, joiden mukaan elät elämääsi.