sunnuntai 21. lokakuuta 2012

VASTASYNTYNEEN HOITO Rhesusapinasta ei tule aikuisena rhesusapinaa jollei se pentuna saa olla äitinsä rinnoilla ja sylissä, vaan annetaan pehmolelun hoitaa sitä. Indonesia orvoista orangutangeista apinoiden orpokodeissa on jokaisella oma henkilökohtainen ihmishoitaja. Muutoin niistä ei tule orangutangeja. Ihmisen lapsen hoito pohjautuu 1900-luvun alun preussilaiseen kasvatukseen eli nukutetaan eri sängyssä jopa eri huoneessa kuin vanhempansa ja ruokaa annetaan tasan neljän tunnin välein. Väliajat lapsi sai huutaa, jotta keuhkot vahvistuu. Lasta on siis pidetty esineenä. Vasta viimeisen 30-40 vuoden aikana on huomattu, että lapsi on ihminen. Nyt on siirrytty luonnomukaisempaan lapsen hoitoon. 1. Nukkuminen: Suosittelen, että parivuoteeseen tyynyjen väliin laitetaan 1" paksuinen patja, jolla vauva nukkuu. Lasta on helppo siinä hoitaa, antaa tuttia ja imettää. Jos lapsen hengityskeskus on vielä vajavainen voi häntä puhaltamalla provosoida hengittämään. Näin vältetään kätkytkuolema. Kun lapsi nukkuu lähellä vanhempiaan kasvaa hänen perusturvallisuutensa maksimaaliseksi ja sitä riittää koko elämän ajaksi. Vältetään niin yleinen läheisriippuvuus. Kahden vuoden kuluttua hankitaan oma vuode. Lapsi nukkuu siinä eikä tule häiritsemään vanhempiaan koska on saanut riittävästi turvallisuutta. 2. Vasta-aineet: Lasta imetetään mahdollisimman pitkään, jotta hän saa vasta-aineita ja pysyy terveenä. Alkuaikoina pumpataan mahdollisimman paljon ylimääräistä ternimaitoa ja pakastetaan 0,5 dl pusseihin. Niissä on vasta-aineita, joita myöhemmin tarvitaan esimerkiksi korvatulehduksen hoitoon. 3. Kylvettäminen Kylvettäessä totuta lapsi vähitellen kylpyveteen, ettei hänestä tule vesikammoista aikuista. 4. Neuroosien välttäminen: Älä koskaan leiki heitto- tai pudotusleikkiä lapsen kanssa, ettei hänelle kehity korkean paikan kammoa. Älä koskaan sulje lasta komeroon tai vessaan, muutoin tulee suljetun paikan kammo. 5. Äidin dieetti: Äidin dieetti on äärimmäisen tärkeä. Älä syö herneitä, ruisleipää, paprikaa, ettei lapsi saa vatsavaivoja. Kannattaa katso mikä omassa dieetissä aiheuttaa vatsavaivoja lapselle. 6. Aivoravinto/aivojen kehittyminen: Äidin kannatta ehdottomasti nauttia aivojen kehittymiseen vaikuttavia rasvoja: www.ravintokirja.fi 7. Läheisyys/turvallisuus: Kun hoidat lastasi, aloitetaan vauvan "syöminen" varpaista. Päristelyt ja pussaamiset ovat lapselle ilo ja välttämättömyys. 8. Lapsen luovuus: Lapsi kykenee omaksumaan ja ymmärtämään pienestä pitäen. Musiikki kehittyy jo hyvin pienenä siiputusten. Laulujen, muskarin kautta. Laula ja soita mahdollisimman paljon, Muutaman viikon ikäinen oppii niistämään nuhan sattuessa ja näin vältetään korvatulehdukset. 9. Ihmisenä kasvaminen: Mahdollisimman usein ota alaston lapsesi rintaasi vasten. Keskity siihen tuntemukseen, joka on keskellä rintaasi. Älä anna sille tunteelle nimeä, nauti siitä ja lapsesi nauttii yhtä paljon. Sulaudu häneen niin, ettet tiedä missä sinä loput ja hän alkaa. Se on confluenssi ja toimii riippuvuuden preventiona. Samaa harjoitusta voit tehdä parisi kanssa ilman erotiikkaa. Erotiikalla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti