lauantai 2. marraskuuta 2013

PURURADAN HUOLTO

Maailman lyhin 6" kuudentuuman pururata on äärimmäisen tärkeä! Pururadan kastuminen on ennalta ehkäistävä.

Ei riitä, että päätä kallistamalla kaadetaan korvasta keltainen neste pois.
Aamuisin kannattaa tyhjentää kaikki myös 6 tuumaisesta.

Tuo pururata sisältää kaiken tekemisesi alkukohdan, itse asiassa koko elämäsi.
Siellä on kaiken tekemäsi syyt, arvosi.
Tule näistä kaikista tietoiseksi. Tiedostaminen tapahtuu tuolla kuuden tuuman pururadalla. Siellä on osaamisesi, muistijälki kaikesta oppimastasi. Sen mukaan osaat sen mitä osaat. Ole siitä tietoinen.

Pururadassa on siis kirjattuna kaikki tuo eli mukavuusalueesi, se alue, jolla toimit.
Mukavuusalueen ulkopuolella on orastava lähikehityksen vyöhyke.

Jos pururadalla juostaan liikaa ympäri vuorokauden lepäämättä se pehmenee niin, että kaikki liike pysähtyy. Siksi ainakin 3 x päivässä 20 min kerrallaan tulee pururata kuivata ja jättää rauhaan. Koko elimistösi pääsee rauhoittumaan.

Mäyräkoirien juoksuttaminen pururadalla kastelee sen keltaisella nesteellä. Se syövyttää kaiken pois varsinkin takaosista, mutta karkoittaa myös kurjet ja virtahevon, jolloin purut häviävät kokonaan. Mäyräkoira syö kurjet ja virtahevot.

Aina kun oivallat jotain, tuo se keksimisen riemun ja vanha pururata kuivuu. Syntyy uudet arvot, ajattelutapa. Ne ohjaavat uutta käyttäytymistä. Alat uudella mukavuusalueella kunnioittaa elimistöäsi ja kuusituumaistasi. Alat hoitaa itseäsi ja arvostaa itseäsi, kyse on Sinun elämästäsi. Ole viisas ja hoida itseäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti